1. adventti

Seitsemän säkin mies

1. adventti 2007 (2. vuosikerta)
Mark. 11: 1-10 Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: »Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!

Eräänä kauniina iltana aasi nimeltä Viki Vikkelä katseli kadun vilinää. Viki oli sidottu kujalle talon viereen ja hän pureskeli pientä heinätupsua, joka oli jätetty hänen ruuakseen.

Vaikka ateria oli vaatimaton, Viki Vikkelä oli aika onnellinen aasi. Se oli juuri täyttänyt 2 vuotta. Se ei ollut vielä täysikasvuinen aasi, mutta ei se ollut enää ihan pienikään. Pian se voitaisiin ottaa aikuisen aasin tehtäviin, kantamaan isojen aasien kuormaa.

Kujalla oli paljon vilskettä. Illan tullen ihmisiä palasi pellolta koteihinsa. Päivän työt oli tehty, tori oli hiljentynyt ja taloissa valmistettiin ruokaa ja Viki Vikkelä haisteli paistetun kalan tuoksua. Aasilla oli hauskaa sillä kotipihalla ei ollut tällaista äänten ja tuoksujen paljoutta.

Väen määrää lisäsi erityisesti se, että kaukana asuvat ihmiset vaelsivat suureen kaupunkiin Jerusalemiin viettämään juhlaa. Osa vaeltajista majoittui kyliin kaupungin vieressä. Sellaisiin pikkukyliin, jossa Viki Vikkeläkin juuri oli.

Viki Vikkelä oli uteliaana ja vähän kateellisenakin kuunnellut vanhempien aasien tarinoita. Ne olivat nähneet paljon maailmaa ja niillä oli siksi myös paljon jänniä kertomuksia. Kunpa hänkin kasvaisi pian isoksi – silloin hän näkisi ihmeellisiä paikkoja ja pääsisi kertomaan yhtä jännittäviä juttuja kuin vanhemmatkin aasit. Mutta Viki Vikkelän elämässä ei ollut tapahtunut vielä mitään ihmeellistä. Se ei ollut päässyt juuri kotipihaa kauemmas kulkemaan.

Tänään hän ensimmäistä kertaa sai kävellä kotipihaltaan kylälle asti. Sitä totuteltiin kantamaan vähäisiä kuormia. Siinä odottaessaan emäntäänsä Viki näki kun kaksi miestä lähestyi häntä päättäväisin askelin – lopulta he olivat ihan hänen vieressään ja taputtivat häntä selälle. Aikaakaan ei kulunut, kun toinen heistä alkoi aukoa solmua, jolla hän oli sidottu paaluun.

Mitä sitten tapahtui? Mitä aasi ajatteli? Jos miehet olisivat ymmärtäneet aasien puhetta/kieltä he olisivat kuulleet Viki Vikkelän kiljuvan näin: Hei! Mitä tämä on? Mihin te viette minua? Keitä te luulette olevanne? Apua! Minut on siepattu? Apua! Tulkaa auttamaan – tämä on ryöstö. Aasia viedään.

Miehet, jotka aasin ottivat mukaansa olivat Jeesuksen opetuslapsia – he rauhoittelivat aasia ja pälyilivät samalla ympärilleen. Heistä tilanne oli vähän kiusallinen. Asiaa tehnyt helpommaksi se, että aasi vastusti ja pomppi villisti.

Naapuripihoilla oli miehiä jotka puuttuivat aasin sieppaukseen. Viki Vikkelä ajatteli jo pääsevänsä pälkähästä. Mutta eipä sekään auttanut. Vain muutaman lauseen he vaihtoivat keskenään ja pihan miehet nyökyttelivät päätään ja nostivat kätensä tervehdyksen merkiksi. Näinkö vähän aasipoloinen merkitsee heille. Eikö kukaan tullut puolustanut häntä.

Miehet puhelivat Viki Vikkelälle – Rauhoitu pieni aasinvarsa, pääset kuninkaan ratsuksi.

– Mitä! AAAAHHH!! Kuninkaan ratsuksi. EI! Se Ei käy. En minä osaa! Emmekö voisi ensin harjoitella asiaa? Miksi tätä ei sanottu minulle aikaisemmin? En ole koskaan kuljettanut ketään selässäni. Pelkään, että pudotan vahingossa kuninkaan maahan. Minun Jalkani eivät kestä isojen miesten painoa. Pelkään että epäonnistun ja kaikki nauravat minulle.

– Noo, nooo, nooh. Älä pelkää aasipieni. Sinulle ei tapahdu mitään pahaa. Kuninkaamme on sellainen hyvä kuningas, että hänen seurassaan tunnet itsesi varmasti maailman parhaaksi ja vahvimmaksi aasiksi. Hän ei sinua piiskaa tai käytä piikkiä.

– Viki Vikkelää hermostutti kaikki se, mikä oli edessä. Mitä siellä oikein tapahtuu? Miksi juuri hänet oli otettu tällaiseen tehtävään? Paljon kokeneempia aaseja olisi ollut käytettävissä. Niin ja hevosia, voimakkaita eläimiä, joiden vierellä jokainen aasi tunsi itsensä pieneksi ja huonoksi.

Mutta pian Viki Vikkelä lähti kuitenkin kiltisti heidän matkaansa. Vaikka tehtävä vähän pelotti niin Viki Vikkelä rohkaisi mielensä – onpa minulla ainakin erikoinen kertomus kavereilleni.

Viki Vikkelä talutettiin Jeesuksen luokse. Jeesus näytti Viki Vikkelän mielestä ystävälliseltä. Hän oli ajatellut, että kuninkaat ovat vähän toisenlaisia – paljon ankarampia. – mutta ehkä juuri kuningas, joka halusi ratsastaa aasinvarsalla on toisenlainen. Siellä hänen selkäänsä laitettiin vaatteita, ja sitten Jeesus nousi hänen selkäänsä.

Viki Vikkelän sydän löi jännityksestä. Hän sulki silmänsä. Hänellä oli yksi huoli. Viki oli tottunut kantamaan vain kahta kymmenen kilon jauhosäkkiä (näytä sormilla). Aikuinen mies voi painaa yhdeksän jopa kymmenenkin jauhosäkin verran (sormet). Jeesuksen hän arvioi tosin seitsemän jauhosäkin mieheksi.

Viki Vikkelä ajatteli sellaista säkkikuormaa lastattuna selälleen. – Näin nuoren aasin ei pitäisi oikeastaan kantaa vielä aikuisille aaseille kuuluvia taakkoja.

Silmät kiinni Viki Vikkelä odotti ja odotti. Eikö se kuningas jo istu selkään niin kaikki saa katsoa kun lysähdän maahan. Viki Vikkelä katsoi taakseen ja mitä hän näki. Jeesus istui jo hänen selässään ja hymyili. Ihan kuin Jeesus olisi tuntenut hänen ajatuksensa.

Tämä on jonkinlainen ihme Viki Vikkelä ajatteli. Hän ei tunne mitään painoa. Se kymmenen kilon jauhosäkki tuntuu painavan enemmän. Ja kuitenkin Jeesus on aikuinen, ja pitkä mies. 7 säkin mies.

”Älä pelkää pieni aasi”, Jeesus sanoi ja taputti. ”Nyt lähdemme ylös kaupunkiin”.

Viki Vikkelä ei edes ehtinyt vielä miettiä, miten hän sinne osaa, kun ympärillä olevat ihmiset alkoivat tehdä polkua vaatteilla ja puiden lehvillä hänen eteensä. Se oli kuin kunniakuja. Viki Vikkelä lähti astelemaan sitä Jeesus selässään. Hän tunsi olonsa kevyeksi ja koko pitkän matkan hän katseli, kun ihmiset heiluttelivat palmunoksia ja lauloivat iloisesti Hoosiannaa kunikaalle. Taival kaupunkiin, sen porteista sisälle meni kuin lentäen.

Kun koko matka oli tehty ja Jeesus astui alas ratsunsa selästä, Jeesus kuiskasi jotakin Viki Vikkelän korvaan. Mitä hän kuiskasi? Kuunnelkaa tekin tarkasti: Ei kukaan, joka kantaa Jeesusta joudu nääntymään taakan alla. Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on kevyt.

Tänä adventtina jokainen meistä on tuon pikkuaasin tavoin kutsutaan Jeesuksen kantajaksi. Jokainen, joka seuraa Jeesusta ja uskoo häneen, kantaa Jeesuksen mukanaan sinne, minne meneekin. Jeesus ei tee kenenkään taakkaa suuremmaksi. Me saatamme kyllä pelätä tunnustaa uskoamme sellaisten ihmisten keskellä, jotka halveksivat ja pilkkaavat Jeesusta. Silloin ajattelemme, että Jeesuksesta on meille vain harmia. Mutta kenenkään taakka ei tule suuremmaksi Jeesuksen tähden. Jeesus päin vastoin ottaa taakkoja meidän harteiltamme pois. Sellaisia taakkoja, joita meidän ei tarvitse kantaa. Jeesus on vapahtaja. Hän vapauttaa meidät ennen kaikkea synnin taakasta. Siksi hänen kantamisensa on niin kevyttä.

Ja tiedättekö muuten – Kun Viki Vikkelä pääsi kotiin. Hän pääsi kertomaan kaikille vanhoille aaseille tarinaa Jeesus-kuninkaasta, jonka kuninkaallisena ratsuna hän sai olla. Kyllä olivat muut aasit ihmeissään.

Vanhin paikalla olleista aaseista 40-vuotias, Varma – lempinimeltään ”Vaitelias” höristeli korviaan. Hän kysyi. Kuulinko puhuttavan nöyrästä kuninkaasta – Daavidin pojasta, joka saa ihmeitä aikaan” Vuosiin Varma ei ollut juuri puhunut kenellekään mitään, mutta nyt hän jatkoi. ”Minusta tuntuu, että minä olin silloin Betlehemissä siinä tallissa, jossa hän syntyi” Se oli ihmeellinen yö. Totisesti Jumala on viisaudessaan ylittämätön, kun hän valitsee suuriin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja vaatimattomia eläimiä.

Kaikki pihan aasit höristelivät korviaan. Kerro meille Jeesuksen syntymästä. Kyllä minä kerronkin. Mutta kerron sitten jouluaattona. Tulkaa kuulemaan.

Osa II Jouluevankeliumi aasin näkökulmasta
Osa III aasit ristin luona ja tythjällä haudalla

1. Adventtisunnuntai
30.11.2003

1. vuosikerta Matt 21:1-9

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.” Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
- Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.
Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
- Hoosianna, Daavidin Poika!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Hoosianna korkeuksissa!

Me olemme kaikki tänään kulkeneet portista sisälle. Lauloimme samalla iloista laulua. Laulun sanat toistivat sen, mitä oli tapahtumassa. Kuljen porteista kiittäen Herran huoneeseen. Tänään tuon portin ovat muodostaneet pyhäkoululaisten piirrokset. Niiden piirrosten lomasta astuimme sisälle Herran huoneeseen. Piirrosten aihe on Raamatusta. Se on yksi adventin teksteistä. Siinä kerrottiin portista, tien valmistamisesta ja lipun kohottamisesta sen merkiksi, että pelastaja kuningas saapuu.

Alkuvirressäkin olemme laulaneet porttien avaamisesta. Tästä päivästä voi hyvin sanoa, että se on porttipäivä. Portti avataan johonkin uuteen. Avoinna oleva portti on paremman ja valoisamman tulevaisuuden alku.

Samalla kun me astumme adventin portista, me astumme joulun ajanjaksoon. Adventista alkaa joulun odottaminen ja joulun valmistaminen. Mutta astuminen adventin portista ei vie meitä vielä perille. Matkaa joulun iloon on tehtävä vielä monen portin kautta. Me valmistamme kotimme ja itsemme suurta vierasta varten. Lapsille nuo portit ovat adventtikalenterin luukkuja. Kalenterin luukku kerrallaan kuljetaan joulun salaisuutta lähemmäs. Ainakin perinteisen mallin mukaan tehdyt kalenterit johdattavat meitä lähelle joulun sanomaa. Niissä luukkujen takaa paljastuu jokin sellainen asia, joka tekee joulun todellisemmaksi. Jännitys tiivistyy viimeisten luukkujen kohdalla. Ja vasta viimeisen luukun avattua olemme perillä ja joulu on käsillä.

Raamatun tekstissä ei kuitenkaan kerrottu joulukalenterin pikkuruisista luukuista, vaan suuresta portista, joka aukaistaan. Jos katsoitte lasten piirtämiä kuvia tarkkaan, huomasitte, että portti oli keskellä vahvaa muuria. Portti johti muurin ympäröimään kaupunkiin. Tällaisia kaupunkeja ei ole Suomessa lainkaan. Mutta maassa, jossa Jeesus asui kaupungit olivat muurien ympäröimiä. Se oli tapa suojautua vihollisilta ja rosvojoukoilta. Päivisin ihmiset kävivät muurin ulkopuolella pelloillaan töissä. Illalla he tulivat takaisin. Kun kaupunki hiljeni ja portit suljettiin. Muurit tarjosivat suojan. Portin ovet olivat vahvat ja muurin läpi kulkevassa portissa oli monia ovia.

Israelin kansa ja Jerusalemin kaupunki oli ollut myös monenlaisten vihollisten kohde. Kaupunki oli suojautunut niitä vastaan. Vieras valtakunta oli kuitenkin murtautunut sisälle kaupunkiin ja ottanut siellä vallan. Niinpä kansalaiset odottivat kuningasta, joka vapauttaisi kansan sortajasta.

Jeesuksen aikoina oli myös toisenlaisia vihollisia. Heitä vastaan oli vaikeampi suojautua. Nuo viholliset olivat köyhyys, velkavankeus, sairaudet ja tuomarien epäoikeudenmukaisuus. Tällaiset viholliset eivät tulleet muurien ulkopuolelta vaan muurien sisältä. Käytännössä se tarkoitti sitä, että rikkaat sortivat köyhempiä ja saattoivat heidät tukalaan asemaan. Kun köyhä yritti saada oikutta, rikkaat olivat juonitelleet tuomarit omalle puolelleen. Niinpä köyhä osa kansasta, odotti kuningasta, joka toteuttaisi oikeudenmukaisuuden kansalaisten kesken.

Tällaisen kuninkaan he riemuiten ottivatkin vastaan, kun Jeesus aasilla ratsasti Jerusalemiin. Jeesus oli tuo kauan kaivattu kuningas. Mutta koska Jeesus ei ajanutkaan vain rikkaiden asiaa, vaan asettui köyhien puolelle, rikkaat halusivat tällaisen kuninkaan pois.

Jos edelleen katsoitte piirroksia huolellisesti, huomasitte varmaan myös sen, että lippu oli kohotettu muurin harjalle. Useimmissa tapauksissa lippu oli Suomen lippu. Se oli mielestäni piirroksissa hieno yksityiskohta ja kätkee sisälleen tärkeän viisauden. Se tarkoittaa sitä, että portista sisälle tuleva pelastajakuningas ei kulje vain Jerusalemin porteista sisälle. Hän tulee myös tänne Suomeen meidän luoksemme. Hän on myös meidän kuninkaamme. Hän saapuu pelastamaan meitä. Hänelle me haluamme avata porttimme.

Tänään me olemme kulkeneet adventin portista sisälle. Se tarkoittaa sitä, että olemme aloittaneet valmistautumisen jouluun, Jeesuksen saapumiseen. Me teemme hänen tulemistaan varten tien kuntoon ja jätämme hänelle portin auki.

Portti, jonka jätämme Jeesukselle auki, portti jonka yllä liehuu lippu merkkinä. Se ei ole kirkon portti. Se on portti sisimpäämme.

Jeesus on Rauhanruhtinas, joka tulee adventtina meidän keskellemme. Hän haluaa poistaa sen vihollisen, joka on tullut ulkoapäin. Hän haluaa poistaa myös sen vihollisuuden, joka on sisällä päin. tuo rauhan ihmisten ja Jumalan välille. Hän tulee rakentamaan rauhaa myös ihmisten kesken. hän tuo oikeudenmukaisuuden heikoille ja sorretuille.

Nyt on vain lippu kohotettava. Mutta mikä on meidän lippumme? Se on siinä, kun me saarnan jälkeen nousemme tunnustamaan uskomme uskontunnustuksen sanoin. Se on kuin lipunnosto. Se on merkki kaikille kansoille siitä mihin me uskomme ja kenen joukoissa seisomme. Me uskomme että pelastaja on saapunut keskellemme. Hän on kuninkaamme, hän on rauhan ruhtinas.

Näkyköön tänä adventtina lippumme kauas, että vapahtajamme Jeesus tietää tulla hänelle valmistettua tietä pitkin avoimista porteista sisälle.


 Adventin neljä kynttilää

Pieni liekki
Nyt sytytämme kynttilän Vk 13
Vk 581 kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan

Kaikki teistä varmaankin tietävät, että neljään adventtisunnuntaihin kuuluu neljä adventtikynttilää. Kynttilä kerrallaan sytytetään adventin edetessä. Mutta moniko teistä tietää sen, että jokaisella kynttilällä on myös oma merkityksensä.

1. toivon kynttilä. Se on jo palamassa. Ensimmäinen kynttilä virittää meissä toivon ja odotuksen. Täydelliseen pimeyteen syttyi ensiksi pieni valo, toivon kipinä. Jotakin äärimmäisen hyvää on edessäpäin. Me käymme sitä kohti toiveikkain ajatuksin – valon määrä kasvaa odotuksen kestäessä.

2. rauhan kynttilä – Se sytytetään tänään

3. rakkauden kynttilä –

4. ilon kynttilä – joulun ilosanoma on lähellä ja koskettaa pian meitä.

Siis toivo – rauha – rakkaus – ilo

Tänään sytytämme / on sytytetty rauhan kynttilä. Adventtikynttilänä tämä rauha tarkoittaa ennen kaikkea sisäistä rauhaa ja rauhoittumista, kun valmistaudumme joulun viettoon. Näin se on levottomuuden vastakohta. Kotona se voisi merkitä myös aselevon tekemistä sisarusten kesken. Lopetetaan riidat, haukkumiset ja nimittelyt ja tehdään sovinto.

Mutta näin itsenäisyyspäivän läheisyydessä rauhan kynttilä voisi merkitä myös vastakohtaa ei vain levottomuudelle vaan myös sodalle.

Sillä itsenäisyyspäivä merkitsee meille rauhan aikaa. Me saamme olla onnellisia siitä, että täällä Suomessa vallitsee rauha eikä sota, sekasorto tai järjetön väkivalta ja rikollisuus. Meillä on hyvä maa elää. Meidän ei tarvitse pelätä ja lähteä kodistamme pommeja pakoon.

Aina ei kuitenkaan ole ollut Suomessa rauhan aika. Rauha ei ole tullut meille ilmaiseksi. Eikä se ole itsestään selvä asia. Suomi on joutunut käymään sotaa rauhan säilyttämiseksi. On jouduttu tekemään kovasti työtä hyvien olojen saavuttamiseksi.

Eka ja tokaluokkalaiset ovat tänään vieneet sankarihaudoille kynttilöitä, kullekin yhden kynttilän. Haluan ajatella niitä hautakynttilöitä rauhan kynttilöinä. Niin kuin Jumala on antanut meille heidän kuolemansa hinnalla rauhan, antakoon Jumala heidän sieluilleen myös rauhan ja levon.

idea tähän päivänavaukseen tuli 4.12. ilmestyneestä Sana-lehdestä

29.11.2009 – Perhemessu, ehtoollisopetusta lapsille (ehtoollinen vai pyhä aaminainen)

Esittely.

Minä olen Tuomo ja minulla on mukani tällainen karvainen kaveri. Mikä sinun nimesi on?

Olen Viki Vikkelä

Tämä adventin perhejumalanpalvelus on tänään hieman toisenlainen, kuin muut perhekirkot. Meillä on ehtoollinen ja kaikki on kutsuttu mukaan aikuiset ja lapset.

Kuule Tuomo.

Niin

Minua on askarruttanut yksi asia?

Ai mikä

Emmää tiedä voinko mää sitä kysyä, ko se voi olla vähän tyhmä kysymys?

Kyllä aasit saa kysyä tyhmiäkin kysymyksiä.

Miksi ehtoollista vietetään aamulla? Eikö ehtoollista pitäisi viettää ehtoolla eli illalla? Jos sitä vietetään aamulla, niin eikö sen nimi pitäisi olla aamullinen tai pyhä aamiainen?

ÖÖÖ. Aika hyvä kysymys.. Mitä mää siihen oikein vastaisin? Jaksatko kuunnella?

– No joo joo

Se johtuu varmaankin siitä, että silloin oli ilta, kun Jeesus vietti tämän aterian oppilaidensa kanssa ja hän käski heitä tulevina kertoina muistamaan häntä samanlaisella aterialla. Aterian nimeksi tuli ehtoollinen eikä nimi muutu sen mukaan vietetäänkö sitä aamulla vai päivällä vai illalla.

– Mutta käytetään siitä muitakin nimityksiä, kuten Herran ateria tai kiitosateria, pyhä ateria, alttarin sakramentti.

Mutta siis sapuskaa – pyhää sapuskaa, syötävää… Mmmm – Viki Vikkelä tykkää aina kaikesta syötävästä. Itse asiassa nytkin pieni aamullinen maistuisi.

Niin, että tuota – saako kuka vaan tulla ehtoolliselle? Tarkoitan että missä on mun ruokakuppi, olis vähän nälkä? Riittääkö siitä minulle?

Valitan Viki. Olen pahoillani. Ehtoolliselle ei saa osallistua ihan kuka vaan? Ehtoollinen on tarkoitettu Jeesukseen oppilaille. Niille, jotka on kastettu Jeesuksen opetuslapsiksi. Se on vaan heitä varten.

Ihan kaikilleko, jotka on kastettu? Mää olen kastunu monta kertaa. Ja varmaan noi lapsetkin. Täällä on varmaan nytkin pikkulapsia, jotka ovat kastelleet vaippansa. No voiko kaikki kastuneet lapsetkin tulla?

Aikuisen mukana lapsikin voi tulla jos lapsi on kastettu ja jos hänelle on kerrottu, mistä ehtoollisessa on kysymys. – Ehtoollinen on kaikkien kastettujen yhteinen ateria. Meillä on tosin sellainen tapa ollut pitkään, että vasta rippikoulun jälkeen pääsee ehtoolliselle. Nykyään  halutaan kuitenkin rohkaista vanhempia kertomaan lapselle ehtoollisesta ja ottamaan  hänet mukaan.

– Jippii. Hienoa. Nyt kaulalappu ja lautanen esiin! SYÖMÄÄN! SYÖÖÖMÄÄÄN!

– Oles hiljaa nyt. Ei kirkossa saa huutaa. Shh! … Sä et kuunnellu nyt ihan tarkkaan. Tässä olisi kaksi asiaa, kun tarvitsisi selventää. 1) vain kastetut voivat osallistua aterialle. Vaikka sää Viki olet kastunut sateessa ja kylpyammeessa, se ei tee sinusta kristittyä. Kaste on se tapahtuma, jolloin ihmisestä tulee kristitty eli Jeesuksen oppilas. Sitä varten tarvitaan pappi paikalle. Hän toimittaa sen kasteen ja useimmiten pienelle lapselle. Näille kastetuille kristityille kuuluu ehtoollinen, mutta esimerkiksi aasit eivät osallistu – eivätkä koirat eikä kissat tai perhoset.

– Tä? Vähän epäreiluu.

– Katsos, kun ehtoollinen on vain syntisille tarkoitettu ateria. Eläimet eivät tee syntiä. Vain ihmiset toimii Jumalan tahtoa vastaan, siksi he tarvitsevat ehtoollista ja anteeksiantamusta, mikä myös ehtoollisessa annetaan. Mutta sovitaanko, että mää annan sulle sitten banaanin tän palveluksen jälkeen.

Mmmm… BANAANI, banaani, banaani… mää tykkään banaanista.

Niin ja sitten se toinen asia. Ehtoollinen ei ole mikä tahansa ateria. Lusikkaa, kaulalappua tai lautasta ei tarvita. Ehtoollista ei nautita näläntunteen voittamiseksi. Sitä ei syödä niin kuin makaroonilaatikkoa tai kinkkukiusausta. Tämän aterian tarkoitus ei ole korvata päivän muita aterioita. Siinä syödään vain pieni ohut leivänpala ja pieni tilkka viiniä.

Siis mitä? Syödään vaan pieni maistiainen? Mää ainakin haluan syödä sillain että napa paukkuu.

Juu olen huomannut, että paukkuu. … No hyh hyh. (leyhyttää kädellään ilmaa) Nyt on kyllä paukkunut jokin muu kuin napa.

Heh heh, pikku paukku. Määhän olen tällainen synnitön ja viaton pieni eläin. Haluatko kuulla vielä uudestaan?

Nyt kyllä et ala haisemaan mun sylissäni. Hyh hyh! Tuhma aasi. Menes sinne alas. (Laskee aasin maahan)

Niin olin vielä sanomassa, että ehtoollinen on muistamisen ateria ja yhteyden ateria.

Jeesus pyysi viettämään ehtoollista muistaaksemme häntä. Muistamme mitä Jeesus on tehnyt puolestamme?

Jeesus on supersankari – mutta toisenlainen kuin sarjakuvien sankarit. Jeesus ei lähtenyt nyrkit pystyssä puolustamaan meitä. Jeesus ei ole sankari tappelutaitojensa tähden, vaan siksi että hän rakasti niin paljon, siksi että hän uhrautui puolestamme.

Ehtoollisella me muistamme kuka Jeesus on ja mitä hän teki puolestamme. Samalla muistamme keitä me itse olemme ja mihin olemme matkalla. Jokainen joka on kastettu Jeesuksen nimeen on kristitty, Jeesuksen oppilas. Ja siitä on alkanut vaelluksemme. Me olemme pitkällä matkalla taivaalliseen kotiimme.

Jotta sen muistaisimme ja jaksaisimme matkallamme, pysähdymme tälle aterialle. Meillä on taipumus unohtaa. Lapset ovat erityisen hyviä unohtamaan… Esimerkiksi jos heille sanoo ’pue päälles’, he muistavat sen vaan pienen hetken ajan ja sitten tekevät jotain ihan muuta. Me aikuisetkin olemme huonoja muistamaan, siksi tarvitsee välillä pysähtyä ja palauttaa mieleen.

Ehtoollisella muistamme myös, että Jeesuksen oppilaina me olemme kaikki suurta Jumalan perhettä. Meillä on kaikilla sama taivaallinen Isä ja kaikki olemme samalla elämän matkalla samaan suuntaan.

Ja samalla Ehtoollisella me tunnustamme Jeesuksen kuninkaaksi. Kun polvistumme alttarilla se on vähän sama asia kuin evankeliumissa otettiin Jeesus iloisesti vastaan palmunoksin. Jeesus tulee luoksemme. Hän on tällä aterialla salaisesti lähellämme.

Tänään teitä kaikkia kutsutaan ehtoolliselle. Lapsetkin saavat tulla aikuisen kanssa. Ja aikuisen suostumuksella saavat ehtoollisen, jos vanhemmista tuntuu, että lapsi on siihen valmis. Mutta ei ole väärin myöskään tulla vain siunattavaksi, jos se tuntuu turvallisemmalta. Tapa antaa lapsille ehtoollista on meillä täällä Harjavallassa vielä harvinainen. Alttarilla ehtoollisen jakajalle on vain selvästi ilmoitettava siunataanko lapset vai saavatko he ehtoollisen.

Millä tavalla ehtoollinen vastaan otetaan.

Kun olet alttarikaiteen luona. Polvistut korokkeelle. Ota hyvä asento – kun pappi tulee kohdallesi, laita kädet näin (näyttää käsien asennon) vastaanottamaan leipä. Papin on avonaiselle kämmenelle leipä hyvä laittaa. – kun saat leivän, voit kiittää siitä sanomalla Aamen. Sitten leipä laitetaan suuhun. Tämä on kuin tällainen pieni, rapea keksi, mikä ei maistu juuri miltään.

Viinitilkkanen kaadetaan pikariin ja se voidaan ottaa vastaan. Tiedoksi vielä kaikille, että tähän ehtoollispalvelukseen viiniä on laimennettu vedellä.

Kun sinä ja vanhempasi olette saaneet ehtoollisen. Kiitetään ja jätetään paikka seuraavalle. Pojat voivat kumartaa ja tytöt niiaavat, jos heitä on siihen opetettu.

Näin voimme ottaa tänä adventtina Jeesuksen iloiten vastaan.

Nousemme tunnustamaan uskomme.

—-

Tarkista myös Saarnatuoliblogista löytyykö lapsiaiheisia saarnoja: 1. adventti 1. vuosikerta / 2. vuosikerta / 3. vuosikerta.