Koulukirkko

Koulujumalanpalvelus – ala-asteikäiset mukana
Merikarvia

Kuka minä olen, joki kysyi

Olipa kerran pieni joki, joka ihmetteli eräänä toukokuisena kauniina aamuna, että kuka hän oikeastaan oli. Tämä kysymys oli alkanut kalvaa viimeaikoina hänen mieltään.

Puu joen rannassa sanoi: Sinä olet joki, vesi virtaa sinun lävitsesi.

Niin, niin. Kyllä minä tiedän, mitä vesi on, mutta kuka minä olen? Minä olen eri asia, kuin vesi. Enhän minä voi olla se vesi, joka lähtee vuoren rinteeltä ja kulkee mereen. Enhän silloin olisi hetkeäkään sama olento. Olisin koko ajan jotakin muuttuvaa ja se ei voi olla sama asia kuin minä. Minuuden on oltava jotakin pysyvää ja muuttumatonta.

Koska joki ei saanut selvyyttä ongelmaansa, hän laittoi kätensä puuskaan ja jäi todella miettimään tuota visaista ongelmaa. Mutta samalla kun joki laittoi kätensä sumppuun, syntyi pato ja vesi alkoi nousemaan. Se ei päässyt enää vapaasti virtaamaan.

Joki vain mietti itsekseen sitä, kuka hän oli ja vesi nousi kaiken aikaa. Pienet pensaat joen rannalla huolestuivat ja huusivat hädissään joelle: Me hukumme! Jos sinä et suoristaudu ja päästä vettä virtaamaan vapaasti, me olemme tuhon omat!

Miksi minun pitäisi alistua siihen, että vesi virtaa minun lävitseni, vastasi joki. Mitä minä siitä saan? Miksi minun täytyy siihen suostua, miksei joku muu?

Sinä olet joki, et pato, huusivat pensaat varpaat märkinä.

Niin kuka minä olen? Olenko minä mitään? Vesikö se vain on jotakin? Olenko minä olemassa vain vettä varten? Enkö minä ole olemassa itse itseäni varten? Eikö minulla ole mitään virkaa muuten kuin veden kautta?

Sinä olet juuri se, että vesi virtaa sinun kauttasi. Vesi on muovannut sinut. Ja toden totta sinä olet vettä varten. Älä kiltti joki enää kinastele meidän kanssamme, vaan anna veden virrata, jatkoivat pensaat nyt jo nenä vedenrajassa kiinni.

Mutta mikä palkka siitä minulle koituu? Mitä minä siitä hyödyn?

Et sinä siitä juuri mitenkään hyödy, tulet siten vain omaksi itseksesi.

Niin joki avasi kätensä ja antoi veden jälleen virrata. Huh, huh! Oloni tulikin vähän tunkkaiseksi, joki sanoi, kun annoin veden seisoa paikallaan, nyt tunnen itseni taas virkeäksi.

Tämä oli tarina joesta, joka suostui lopulta olemaan joki, suostui olemaan oma itsensä, suostui siihen osaan, johon Jumala oli sen tarkoittanut.

Mutta samalla kun tämä oli tarina joesta, se oli tarina myös meistä ihmisistä. Meillekin on usein vaikea suostua olemaan oma itsemme.

Jumala on luonut meidät yhteyteensä ja elämämme toteutuu oikealla tavalla silloin, kun annamme Jumalan rakkauden ja hyvyyden virrata meissä.

Olemme oma itsemme juuri silloin, kun suostumme siihen, että Jumala käyttää meitä suurempaa tarkoitusta varten. Suostumme kuin joki siihen, että jumalallinen elämä virtaa meissä.

Se on sitä, että emme eristäydy Jumalasta emmekä toisista ihmisistä, vaan jaamme ilomme ja surumme toisten kanssa. Kun surun jakaa toisen kanssa, siitä tulee pienempi suru. Kun ilon jakaa toisen kanssa, se vahvistuu ja siitä tulee kaksinkertainen ilo.

Joskus me itse tarvitsemme rohkaisua tai lohdutusta. Silloin on tärkeää, että meillä on ystävä, joka meitä auttaa ja kannustaa. Me itse voimme olla myös ystäviä toisille ja puolestamme auttaa silloin toista. Sitä hyvää mitä meillä on annamme sille, jolta sitä puuttuu.

Jumala itse on antanut meille paljon hyvää. Hän antaa joka päivä meille synnit anteeksi, hän antaa meille iankaikkisen elämän, hän antaa meille rakkautta ja nyt myös ihanan kesän.

Niin kauan kun meillä on kädet nyrkissä tai kainaloiden alle kätkettynä, emme voi ottaa mitään vastaan emmekä voi mitään antaa. Siksi meidän on avattava kätemme ja myös sydämemme ja Jumalan virvoittavat tuulet alkavat puhaltaa.

Pirkkalan koulun kevätjumalanpalvelus 2003

Kouluissa tätä päivää on pitkään odotettu. Vihdoin saa laittaa kirjat ja penaalin syrjään ja hengähtää. Lukuvuoden työt on tehty ja on aika lähteä lomalle. Sitä ennen kuitenkin arvioidaan lukuvuoden ahertamisen tulosta.

Koulun päätökseen kuuluu aina arviointi. Työn tuloksia tarkastellaan. Onko saavutettu niitä tavoitteita, joita oppimiselle tavoitettiin. Erilaiset arvosanat osoittavat jotakin siitä, kuinka hyvin on onnistuttu. Toiset ovat tehneet kovasti töitä ja saavat hyviä arvosanoja. Toisia kiinnosti enemmän koulun ulkopuoliset harrastukset. Siksi arvosanat osoittavat, että koulun asettamiin tavoitteisiin jäi vielä jonkin verran matkaa. Jos kaikessa ei ole onnistunut haluamallaan tavalla, mieli saattaa tulla surulliseksi.

Mutta on huomattava, että arviointi ei ole sama asia kuin tuomitseminen. Ketään ei tuomita eikä moitita. Arvio on palautetta tehdystä työstä ja omasta osallistumisesta.

Opettajat jakavat arvosanoja oppimisestanne, siitä kuinka hyvin kaikki on mennyt. Siinä he samalla mittaavat sitä kuinka hyvin he itse ovat onnistuneet opettamisessaan. Opettaja miettii samalla sitä, onko hän ollut hyvä opettaja. Myös oppilas voi arvioida omaa oppimistaan. Olenko ollut ahkera? Olisiko voinut tehdä jotakin paremmin? Olenko ollut hyvä oppilas myös siinä mielessä, että en ole aiheuttanut opettajille harmia ja harmaita hiuksia. Ne ovat asioita, joita ei aina todistuksessa näy.

Evankeliumi jonka kuulimme on viimetorstain eli Helatorstain evankeliumi. Siinä ollaan myös eräänlaisessa koulun päätöstunnelmassa. Jeesus on päättänyt opetustyönsä ja lähtee takaisin taivaallisen Isänsä luokse. (Päivä kutsutaankin toisella nimellä Kristuksen taivaaseen astumisen päiväksi.)

Jeesus oli koonnut oppilaansa yhteen viimeisen kerran. Voimme ajatella sitä myös tilanteena, jossa oppilaat saivat Jeesukselta päästötodistuksen opinnoistaan. Minkälaisia ilmeitä luulette heillä olleen, kun he tutkivat omia todistuksiaan?

Jeesuksen oppilaat eivät olleet menestyneet kovinkaan hyvin. Jos heidän suoritustaan arvioisi koulunumeroin, niin kiitettävää arvosanaa (ysejä ja kymppejä) ei olisi kenelläkään. Ei myöskään seiskoja eikä kahdeksikkoja. Jokainen oppilas oli ollut huolimaton ja toiminut huonosti. Heillä oli vielä paljon opittavaa.

Esimerkiksi silloin kun Jeesus vangittiin ja oli syytettynä oikeudessa, kukaan Jeesuksen oppilaista ei puolustanut häntä, vaan kaikki olivat juosseet karkuun. Kuvitelkaapa tilannetta, jossa miehiä opiskelisi palomiehiksi. Heitä olisi opetettu sammuttamaan liekkejä ja sukeltamaan tulen ja savun sekaan, mutta kuitenkin ensimmäisen tulipalon sattuessa he juoksisivat piiloon. Minkälaisen arvosanan nämä palomiehet saisivat? Jeesuksen oppilaat olivat kuitenkin tällaisia. He juoksivat pois. Ei heille voisi kovin hyvää arvosanaa antaa.

Siksi opetuslasten ilmeet olivat vähän apeita. Mutta evankeliumi tietää sanoa opetuslasten ilmeistä jotakin muuta. Kun he ajattelivat omaa oppimistaan, mielet olivat surullisia, mutta heidän ei tarvinnut viimeisenä kertana ajatella huonoa koulumenestystään. He saivat muuta ajateltavaa. Evankeliumit kertovatkin, että oppilaat olivat riemua täynnä. He eivät riemuinneet todistuksensa arvosanoista. He eivät riemuinneet kesälomasta. Eivät he riemuinneet siitäkään, että joutuivat jäämään nyt yksin, kun Jeesus nousi ylös taivaaseen. He riemuitsivat siitä, kun he vihdoinkin ymmärsivät, mikä tehtävä Jeesuksella oli maan päällä ja myös mikä tehtävä heillä tulee olemaan tästä eteenpäin.

Tämän ilon Jeesus haluaisi saada meissäkin aikaan. Se on iloa joka ei ole riippuvainen koulumenestyksestämme. Oli koulun loppuarviointi minkälainen tahansa, niin tänään jokaisella on lupa iloita ja olla onnellinen.

Aiheen iloon antaa kesä ja kaikki kesään liittyvät asiat. Auringon valo ja lämpö, kasvit ja kukkaset, luonnon vihreys. Lintujen laulu jopa mehiläisen pörinä. Mutta suurin ilon lähde tulee Jumalasta ja se on jokaiselle yhtäläinen. Jeesus siunasi kaikki oppilaansa ennen kuin hän palasi takaisin taivaallisen Isän valtakuntaan. Jumalan siunaus on jokaiselle yhtä suuri siitä huolimatta, vaikka arvosanat eivät olleetkaan suurimpia ja parhaimpia.

Jeesuksen viimeiset sanat oppilailleen olivat siunauksen sanoja. Hän kohotti kätensä ja siunasi oppilaansa.

Kun te päätätte opintonne tämän lukuvuoden osalta haluamme lomaanne varten antaa teille saman lahjan, siunauksen lahjan. Tämän palveluksen päätteeksi luen Jumalan siunauksen. Se olkoon suoja ja varjo kaikissa toimissanne.

Toivomme, että Jumalan siunaus saisi teidät iloisiksi, että se saisi teidät kukkimaan. Että kaikkein paras puoli teistä tulisi esiin. Sitten loman jälkeen uusin voimin jatketaan opintoja siitä mihin jäätiin.

Suurin osa jatkaa koulua siellä missä tähänkin asti. Mutta osalla teistä koulu vaihtuu. Kuudesluokkalaiset menevät yläasteelle. Heille lukuvuoden päättäminen tuo ison muutoksen. Vanhalle koululle jätetään hyvästit ja astutaan uuteen kouluun uusien opettajien ja uusien oppilaiden keskelle. myös teille kuuluvat siunauksen sanat.

 

Koululaisjumalanpalvelus – Joh 15:1-10 (Kolminaisuuden päivä)

Rekvisiittana: punainen pullea omena

1:”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. 2:Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. 3:Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. 4:Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. 5:”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. 6:Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. 7:”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. 8:Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. 9:Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. 10:Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.

Eräänä alkusyksyn päivänä toisella luokalla ollut Liisa huusi isän mummolan puutarhaan katsomaan kaunista omenaa, joka keinui puussa punaposkisena. Puun muissa oksissa hedelmät eivät olleet vielä kehittyneet, vaan ne olivat vihreitä ja kovia. Juuri sellaisia, joista mummo oli sanonut, ettei niitä saa vielä syödä tai tulee maha kipeäksi. Liisan kuitenkin teki mieli saada maistaa edes yhtä omenaa. Voitte arvata, että Liisa oli onnellinen huomatessaan yhden kypsän hedelmän omenapuussa.

Liisa huusi isäänsä katsomaan: ”Täällä on yksi kypsä omena. Saanhan minä syödä sen” Liisa sanoi. ”Katsotaanpa”, sanoi isä ja pudotti omenan kepillä maahan. Hän halkaisi sen taskuveitsellään. ”Arvasinhan”, isä murahti ”tämä on aivan madonsyömä”. Liisakin sai katsoa. Omenan sisus oli täynnä toukan käytäviä. Halu syödä omenoita katosi samantien. ”Mutta syksyllä saadaan paljon ihan hyviä ja makeita omenoita”, sanoi isä.

Omenapuut taitavat olla suomalaisille vähän tutumpia hedelmäpuita kuin evankeliumissa mainittu viiniköynnös. Olemme varmasti kaikki nähneet jo omenapuita täydessä kukassaan. Kesän jälkeen syksyllä omenapuiden oksilla pullottavat kauniit hedelmät.

Jotta hyvä omenasato saataisiin, täytyy puutarhan hoitajan nähdä omenapuistaan vähän vaivaa. Välillä hän lannoittaa maata ja välillä hän leikkaa oksia. Hoidotta jääneet puut eivät tuota paljon hedelmää. Leikkaamalla omenapuita saadaan enemmän hedelmiä ja puu pysyy paremmin terveenä, koska hoidettu puu saa lehtiinsä enemmän valoa kuin tiheänä ja villinä kasvava puu.

Koulu on myös suuri viljelysmaa tai puutarha. Siellä ei viljellä vehnää eikä viinirypäleitä. Siellä viljellään kirjaimia ja numeroita, tietoa, ymmärrystä, oivalluksia ja erilaisia käden taitoja.

Oppilaat ovat näitä omenapuun oksia, missä hyvällä hoidolla saadaan kasvua aikaan. Opettajat ovat tämän puutarhan hoitajia. He tekevät työtä puutarhassa, jotta hedelmiä syntyisi. He hoitavat omenapuita, eli oppilaita niin, että jokainen oksa saisi paljon valoa.

Tietojen ja taitojen kehittyminen on hedelmän kypsymistä. Kun ensimmäisellä luokalla on opittu aakkoset ja lukemisen taito. Silloin on kehittynyt koulun viljelysmaalla erittäin hieno ja kaunis hedelmä. Kun oivaltaa matematiikassa kertolaskun ja jakolaskun periaatteet, jälleen hieno hedelmä on kehittynyt. Näistä taidoista koululainen saa olla iloinen.

Mutta oksia pitää puhdistaa ja karsia, jotta ne tuottaisivat lisää ja parempia hedelmiä. Jos luokkahuoneessa on jossakin nurkkauksessa aina hälinää ja supatusta, silloin oppilaat eivät keskity opetettavaan asiaan vaan aivan muuhun. Se on kuin liian tiheä oksasto, johon tiedon ja oivalluksen hedelmää ei pääse syntymään. Opettaja joutuu puuttumaan tilanteeseen. Muuttamalla istumajärjestystä opettaja saa tilanteen paremmaksi. Puutarhurin sakset ovat käyneet ja kaikki oksat saavat jälleen runsaasti valoa.

Omalta kouluajalta muistan, että pientä kilpailua oli siitä kuka menestyi koulussa parhaiten. Oksat katselevat toisiaan ja kukin koittaa saada komeita hedelmiä aikaan. Luokan parhaat kilpailivat keskenään parhaista numeroista. Muut kilpailivat sitten niistä muista numeroista.

A) Joskus yrittäminen on kovaa ja hyvään tulokseen yritetään vähän toistenkin kustannuksella. Silloin käy helposti niin kuin tarinan punaposkisella omenalla. Se on ulkoapäin kauniin näköinen, mutta paljastuu sisältä pilaantuneeksi. Epärehellisin keinoin saavutettu menestys näkyy ehkä ulkokuoressa, mutta jos todellista oppimista ei ole tapahtunut, hedelmän sisin on pilaantunut. Kaikki todellinen kasvu ottaa aikansa. Sitä ei voi liikaa jouduttaa. Epärehelliset keinot eivät auta kasvua vaan päinvastoin turmelevat hedelmän.

B) Toinenkin vaara oksalla on olemassa. Joskus käy niin, että joku oksista turhautuu jatkuvaan kilpailuun. Tämä oksa häiritsee oppitunneilla ja joskus jää tahallisesti kokonaan tunneilta pois. Vaarana on, että oksa kuivuu ja irtoaa puusta. Se on pahinta mitä oksalle voi tapahtua. Surullista tässä on se, että oksa itse ei aina tajua vaaraa, mihin se itsensä asettaa.

Mutta tänään ei oksia karsita eikä puhdisteta. Tänään vain katsellaan minkälaista satoa, minkälaista hedelmää kasvun ja kasvatuksen kouluvuosi on tuottanut. Omena otetaan käsiin tarkasteltavaksi. Jos hedelmä halkaistaisiin ja katsottaisiin sen sisälle, minkälainen olisi sinun hedelmäsi sisus? Ei aina opettajakaan tiedä miltä omenan sisus näyttää.

Jeesus puhuu toisenlaisesta puutarhurista, taivaallisesta Isästä. Hän kasvattaa meitä iankaikkista elämää varten. Hän myös tietää ja tuntee kaiken omista hedelmäpuistaan.

Hän tuntee tarkoin hedelmän sisuksen. Hän näkee ja tietää sen, mitä opettajan silmä ei näe. Me saatamme tuntea ja tunnustaa, että jokin madonreikä meidänkin hedelmässämme on. Hedelmä ei ehkä ole ihan niin hyvä miltä se näyttää.

Jumalalla on kuitenkin keino tehdä hedelmästä hyvä ja maukas, mutta vain siten että omena pysyy puussa.

Siksi on tärkeää pysyä kesälomallakin Jeesuksen lähellä.

jumalanpalveluksen jälkeen söin havaintovälineeni

 

Koulupalveluksen johdantosanat 2008 – lukuvuoden alku

Hyvät oppilaat ja koulun väki. Kesäloma on vietetty ja nyt olette aloittamassa uutta lukuvuotta. Toivottavasti lomalla olette saaneet rentoutua niin, että olette valmiit uusiin haasteisiin.

Silloin kun jotakin iso asia on alkamassa, siihen valmistaudutaan. Yksi tärkeä valmistautumisen tapa on hiljentyä Jumalan edessä ja pyytää siunausta toimilleen.

Esimerkiksi, kun muutetaan uuteen kotiin, sille voidaan pyytää siunausta. Koti on ihmisen tärkein paikka, sille pyydetään varjelusta ja Jumalan enkelien läsnäoloa, että kodin rauha säilyisi.

Urheilijat saattavat ennen urheilusuoritustaan rukoilla. He eivät pyydä Jumalalta, että he jonkin ihmeen kautta voittaisivat, vaan he pyytävät että voisivat antaa kaikkensa täydellisesti urheilusuorituksessaan – ja sillä tavoin haluavat kirkastaa Jumalaa elämässään.

Koulun lukuvuosi on alkamassa. On hyvä alkaa se rukouksella. Pyytää Jumalalta sitä siunausta, että voisimme antaa parhaamme opiskelussa. Emme pyydä hänen tekemään ihmeitä vaan sitä, että hän antaisi mielellemme rauhan, että mikään ei häiritsisi meitä, että mikään ei veisi pois ajatuksiamme siitä, mikä meillä koulussa on tärkeintä. Ja näin voisimme antaa koulussa parastamme.

Puhe

Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun. 1 Kor 9:24-27

Olemme aloittamassa kouluvuotta. Jotkut nuorista ovat siirtyneet seitsemännelle luokalle. Siis ovat aloittaneet samalla yläluokat. Se on aika iso muutos. Toisilla on alkanut peruskoulun viimeinen vuosi. Se tuo omaa jännitystään. Sillä sen jälkeen astutaan ihan uuteen vastuuseen omasta opiskelusta ja kouluttautumisesta. Useimpia kahdeksasluokkalaisia taas tämän arkisen koulun lisäksi tulee koskemaan rippikoulu. Jokaiselle riittää varmasti haasteita niin koulun kuin muun elämän ohessa.

On mielenkiintoista huomata kuinka koulun kevätkirkossa on aina herkkä ja hieno tunnelma. Silloin tietää saavansa todistuksen ja pääsevänsä lomalle. Mutta nyt ollaan kouluvuoden alussa. Samanlainen herkkyys puuttuu. Ei ole suvivirttä eikä muutakaan vahvaa tekijää. Suuret tunteet puuttuvat. Ehkä ne ovatkin asioita, jotka tulevat palkintoina lukuvuoden työn jälkeen. Jos urheilukilpailuja ajattelee – kuten nyt ajankohtaan hyvin sopii, niin maammelaulukin soi urheilukilpailuissa vasta kun kisa on voitettu. Sitä ennen juoksija menee lähtökuoppiinsa.

Ehkä nyt myös koulun alkaessa ollaan lähtökuopissa ja sitten maraton alkaa. Tai koululainen ei ehkä sittenkään ole maratoonari vaan kymmenottelija. Lajeja on useampia ja monessa lajissa voi menestyä tai kokea takaiskuja. Jokainen laji vaatii keskittymistä ja reilua peliä kilpakumppaneita ajatellen.

En ole avian selvillä, kuinka usein yläluokilla koetaan onnistumisen ja oppimisen iloa. Pienemmillä lapsilla opittavat asiat ovat isoja hyppäyksiä ja edistystä on helpompi seurata. Opitaan konttaamaan, kävelemään, puhumaan, opitaan käymään potalla, opitaan ajamaan polkupyörällä, ja koulussa ensimmäisellä luokalla opitaan lukemaan ja laskemaan. Nämä kaikki ovat sellaisia edistysaskeleita jotka ovat näkyviä – ne ovat asioita, joista iloisina soitetaan mummilaan.

Yläluokilla opittavat asiat eivät ole enää näitä perusjuttuja. Elämässä toki on asioita, joita vielä uusina opitaan. Mutta enimmäkseen kyse on tietojen ja taitojen liitymistä jo aiemmin opittuun. Opitaan kriittistä ajatelua. Siitä ei enää soiteta mummulle iloista puhelua. Ehkä kotonakaan ei kerrotan enää paljon siitä, mitä siellä on opittu. Koulusta tulee yhä enemmän sinun juttusi. Vanhemmat ovat luultavasti yhä vähemmän mukana koulumaailmassasi.

Urheilija tietää samoin, että tietyn tason jälkeen edistyminen tapahtuu enää pienissä asioissa. Joskus ura saavuttaa lakipisteensä, edistymistä ei tapahdu, joskus ura lopetetaan. Henkisen kamppailun alueella kasvu ei kuitenkaan koskaan pysähdy. Aina voi oppia uutta. Aina tieto voi lisääntyä ja syventyä. Aina voi myös kasvaa paremmaksi ihmiseksi, vastuullisuudessa, lempeydessä, kärsivällisyydessä ja monissa hyveissä.

Usein tästä koulumaailmasta tulee kuitenkin jollakin tavalla suljettu systeemi, itsestään selvyys. Siellä käydään tavan vuoksi. Se on rutiininomaista. Näköpiiristä katoaa helposti se minkä tähden siellä ollaan. Oma motivaatio voi unohtua.

Silloin on tärkeä nähdä tavoiteensa, minkä puolesta tekee työtä. Jotakin työtä tehdään tulevaisuuden tähden. Jotakin ihmisenä kasvamisen tähden.

Muistakaa kuitenkin, että opettajat ovat teidän valmentajianne. He ovat teidän puolellanne, jotta te pääsisitte elämässänne pidemmälle: nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin (citius altius fortius). Antakaa heille siihen mahdollisuus, sillä silloin ajttelette omaa parastanne.

Paavali kirjeesään muistuttaa, että me emme tavoittele vain ajallista menestystä ja tämän mailman palkintoja. Meillä on tähtäimessä myös katoamaton palkinto – voittoseppele, joka taivaassa odottaa niitä, jotka on katsottu pelastuksen arvoisiksi.

Pelastuksen arvoinen on jokainen, mutta jokaista kristittyä kutsutaan pitämään sitä niin arvokkaana asiana, että ei kadota sitä palkintoaan tämän elämän aikana tai vaihda sitä katoaviin palkintoihin.

Siksi me kilvoittelemme ja pyrimme elämään myös Jumalan tahdon mukaan. Koska hän on rakastanut meitä niin paljon.

Hyvä Jumala. Niin kuin sinä siunaat maan kasvun ja annat meille runsaan sadon, siunaa se henkinen kasvu, mikä koulussa tapahtuu.

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: