Kynttilänpäivä

Su 5.2.2017 – Kristus Jumalan kirkkauden säteily (Perhemessu)

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Tänään on kynttilänpäivä. Päivän aihe on tarkemmin ilmaistu lauseessa: Jeesus on Jumalan kirkkauden säteily. Puhutaan siis kirkkaudesta eli valosta. Yhdessä kynttilässä ei ole paljon kirkkauden säteilyä. Toin siksi tänne tällaisen lampun. Mikä on tärkein asia, mitä lamppu tekee? ?? (lamppua sytellään ja sammutellaan jätetään lopulta päälle)

Aivan oikein. Se tuo valoa ympärille. Se valaisee kaiken sen, mihin valo osuu. Jos laitan tähän eteen jonkin esineen, se näkyy paremmin, mutta sen taakse tulee varjo. Kuka on joskus nähnyt oman varjonsa? – varjo voi syntyä vain, jos on jossakin riittävästi valoa. (valo – jokin valossa – varjo takana)

Kaikille niille, mitkä ovat lampun ympärillä, tulee varjo – paitsi lampulle itselleen – koska se on valon lähde. Se valaisee kaiken muun ja sille kaikelle muulle tulee varjo. Se itse on valoa ilman varjoa.

Jumalasta sanotaan, että Jumala on valoa. 1 Joh 1:5 Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jumala on kirkkainta, puhtainta ja kauneinta valoa, mitä on olemassa. Jumalaa lähellä olevat asiat ovat myös valoa: totuus, hyvyys, oikeudenmukaisuus, rakkaus.

Raamatun alussa kerrotaan, kun Jumala loi taivaan ja maan, hänen ensimmäinen luomisteko oli valon luominen. Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä.” Valossa on jotakin äärimmäisen hyvää. Ihmisen suurin ilo olisi paistatella tuon Jumalan kauniin valon loisteessa. Mutta se on hyvin vaikeaa, sillä me emme näe Jumalaa. Jos näkisimme silmämme eivät kestäisi.

Kuulemamme tarina Mooseksesta kertoi siitä. Mooses oli äärimmäisen hyvä ja oikeudenmukainen ja nöyrä mies. Jumala puhui hänelle. Kerran Mooses halusi nähdä Jumalan. ”Anna minun nähdä kunniasi?” Mooses halusi nähdä Jumalan sellaisena kuin hän on. Jumala vastasi hänelle, että se on ihmiselle mahdotonta. Ihminen ei kestä Jumalan kirkkautta. Jumala sanoi Moosekselle: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.”

Niin hyviä aurinkolaseja ei ole vielä kehitetty, että voisi kastoa Jumalaa ja selvitä hengissä. Kirkkaus on niin suuri. Auringon kirkkaus on jo sellaista, että sitä ei voi suoraan katsoa. Jumalan kirkkaus voittaa auringonvalon. Ei edes Mooses, joka oli hurskas Jumalan mielen mukainen ihminen – hänkään ei voinut nähdä Jumalaa. Jumalan edessä paraskin ihminen osoittautuu vajaamittaiseksi. Jumala näkee enkeleissäänkin puutteita: enkelilläkin on varjo. Jumalan valo paljastaa kaiken. Meidän teoissamme, sanoissamme ja asenteissamme on niin paljon vielä jäljellä pimeyttä. Tänään synnintunnustuksessa tuotiin ristin juurelle kiviä. Kivet jotka eteen tuotiin ovat sitä varjoa, mikä taaksemme jää.

Jumalan kirkkaus paljastaa kaiken. Valo paljastaa varjon – Jumalan pyhyys paljastaa meissä sen, mikä on vastoin Jumalan tahtoa. Ajattelemme olevamme ihan hyviä ihmisiä. Ja niin olemmekin toisiin ihmisiin verrattuna. Mutta me emme toimi aina oikein, emmekä ole aina hyviä ja ystävällisiä. Joskus saatamme vihatakin jotakuta toista. Ehkä siksi, että hän on loukannut meitä ja meidän tekee mieli kostaa: olla ilkeä hänelle yhtä paljon ja enemmänkin. Me tiedämme tämän. Meillä on jokaisella varjo, minkä Jumalan kirkkaus paljastaa. Varjo seuraa meitä.

Mutta kun Jeesus syntyi maailmaan, hänessä Jumalan kirkkaus oli saanut toisen muodon. Jumalan suuri salaisuus tuli lähemmäs ihmisiä. Jeesus tuli johdattamaan ihmiset pimeydestä valoon. Hyvyyden valo on kauniimpaa kuin pahuuden pimeys. Jeesuksen kirkkaus ei ollut enää silmiä polttavaa. Jeesuksen mukana keskelle pimeää maailmaa tuli uusi alku ihmisille.

Simeon tiesi tämän. Siitä lukemani evankeliumi kertoi. Jumalan kauneimmasta valosta, joka oli tullut ihmisten luo. Niille jotka tunsivat varjonsa, tuo valo oli suloisempi kuin mikään maailmassa.

Kun Simeon kohtasi Jeesuslapsen. Hän tiesi, että lapsi on Jumalan kirkkaus, puhtain ja kaunein valo maan päällä, jonka on määrä valaista kaikki ihmiset hyvyydellään. Siinä valossa jokaisen varjo tulee näkyviin – se mikä meissä on pahaa, paljastuu. Mutta tämä Jeesus on erityinen siksi, että hän ei vain loista Jumalan valoa. Hän myös johdattaa meidät siihen valoon, hän johdattaa sinne, mikä on meidän kotimme, Jumalan valon valtakuntaan. Sinne me kuulumme. Hän johdattaa meidät sinne varjostamme huolimatta. Lopulta hänen valonsa on niin suuri, että meidän varjomme sulaa. Kaikki mikä on ollut pahaa, annetaan anteeksi. Kun pääsemme perille – silloin emme ole enää vain valon paisteessa vaan keskellä valon lähdettä. Eikä mitään pahaa jää jäljelle. Tuo valo asettuu meihin asumaan.

Sinulla kristittynä on tuo valo sisälläsi. Sait sen, kun sinut kastettiin. Jeesuksen seuraajina olemme valon lapsia, emme pimeyden. Aina kun luet Raamattua, käytä jumalanpalveluksessa, tai rukoilet Jeesusta, valo syttyy ja palaa voimakkaammin. Kun pyrit totuuteen, hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen, olet valon tiellä.

Tämän elämän aikana varjo seuraa meitä. On hyvä oppia tuntemaan myös varjoaan, ikäviä puoliaan. Silloin tietää kaiken aikaa, miksi Jeesuksen tuoma valo on niin tärkeä.

Meissä on valoa ja meissä on varjoa. Mutta kun Jumala katsoo meitä, hän ei näe varjoamme. Hän tunnistaa valon, minkä Jeesus meille antoi. Uskon valon, sen että luotamme Jeesukseen ja haluamme seurata häntä valon lapsina.

Pastori T. johtaa meidät liikuttavaan uskontunnustukseen.

Kynttilänpäivä 8.2.98.
Joh 12:35-36

Eräs tunnettu sarjakuva kertoo pienestä Lassi-pojasta ja hänen pehmolelutiikeristään Leevistä (Lassi ja Leevi). Lassi on vilkas ja vikkelä poika. Hän käy koulua, (luultavasti ensimmäisellä tai toisella luokalla) mutta hän ei ole oikein sopeutunut koulumaailmaan vielä.

Lassi viihtyy parhaiten omassa mielikuvitusmaailmassaan. Siellä hän on supersankari. Milloin avaruusaluksien mestarilentäjä, hävittäjälentäjä, joka urhoollisesti käy puolustamaan maapalloa sitä uhkaavilta avaruusolioiden hyökkäyksiltä ja milloin taas hän on tiedemies, jolle mikään keksintö ei ole mahdotonta.

Lassin mielikuvitus toimii parhaiten yleensä silloin, kun pitäisi syödä lautanen tyhjäksi, kun pitäisi mennä kouluun tai tehdä kotitehtävät, kun pitäisi siivota oma huone tai mennä nukkumaan.

Varsinkin yöllä tulee yksi ongelma. Lassi pelkää nimittäin pimeää. Päiväsaikaan hän kyllä on urhea sankari – tekee kepposia naapurin tytölle ja kolttosia kotona – mutta yöllä yksin omassa huoneessaan, omassa vuoteessaan Lassi pelkää pimeää. Eikä hän pelkää vain pimeää, sillä hän pelkää, että yöllä hänen sänkynsä alta nousee ällöttävän näköinen hirviö, joka haluaa syödä hänet.

Siksi Lassi onkin varustautunut sängyssään aina taskulampulla, että ei olisi täysin pimeää. Lampulla voi tarkistaa myös hirviötilanteen sängyn alta, jos vain uskaltaa. Mitään hirviötä ei tietenkään sängyn alla ole. Ne ovat vain Lassin mielikuvituksessa. Mutta jotenkin ne pelot Lassin mieleen vain tupsahtavat.

Lassi pelkää pimeää. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö koululaisia, jotka kiusaavat, naapurin vihaista setää, karhuja, käärmeitä, hämähäkkejä ja muita ötököitä, yksinäisyyttä vai pelkäätkö pimeää niin kuin pieni Lassi.

Nykyään pimeyttä ei pelätä samalla tavalla kuin ennen – isoisovanhempien aikana ja heidän nuoruudessaan – sillä meillä on Lassin tavoin kaikilla taskulamppu ja muita lamppuja huoneet täynnä. Huoneet saa helposti valaistuksi. Mutta ennen ei sähköä tullut joka taloon. Silloin yötkin olivat todella pimeitä. Yöllä ei ollut muita valoja kuin kuun ja tähtien valot. Ei ollut sähkökatkaisijoita, joista olisi saanut keittiön valaistuksi (pyysin lapsia kyselemään isovanhemmiltaan, minkälaista elämä oli silloin, kun ei sähköä tullut taloon).

Jos pimeää pelkäsi kovasti, niin sitten sytytettiin kynttilä. Kynttilä ei valaise paljon. Kynttilän valolla ei näe kauas. Mutta se kuitenkin on valoa pimeyden keskellä.

Nykyään kynttilöitä ei tarvita valon tähden, meillähän on sähkölamput, mutta kynttilöitä poltetaan kuitenkin paljon ja monessa eri elämän tilanteessa.

Kun pieni lapsi kastetaan, silloin poltetaan kastekynttilää. Elämän päätepisteessä, kuoleman yhteydessä poltetaan kynttilää muistopöydällä ja myös haudoilla. Näiden ääripäiden välissä kynttilät palavat syntymäpäiväkakkujen päällä ja monissa eri juhlissa.

Mutta kynttilöitä on kiva polttaa ilman mitään erityistä syytäkään, ihan muuten vain. Vain siksi, että voisi katsella kynttilän liekkiä. Kynttilän valo on lämmin, pehmeä ja turvallinen. Sen liekki on puhetta ilman sanoja. Kynttilän valo on kuin ystävä vierellä. Sen valossa on hyvä olla. Kynttilän valo kutsuu meitä lepoon ja rukoukseen päivän rasituksista.

Kynttilän liekki, joka pimeyttä valaisee kuvaa myös hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta, totuutta ja kauneutta. Pahat ja ilkeät teot sekä aikomukset ovat taas pimeyttä. Sellaistakin pimeyttä on paljon. Ja monet ovat myös ne, jotka haluaisivat puhaltaa kynttilän liekin sammuksiin, jotta voisivat tehdä pimeyden turvin pahojaan.

Älä anna kenenkään puhaltaa sinun liekkiäsi sammuksiin. Pidä hyvyyden, totuuden ja kauneuden liekkiä palamassa. Siihen meidät on tässä maailmassa kutsuttu. Kulkemaan totuuden valossa.

Mutta ennen kaikkea kynttilän valo kuvaa kuitenkin Jumalan valoa, sitä kun Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Yhteys Jumalaan ja Jeesukseen on siis valossa vaeltamista. Silloin mitkään pimeyden kauhutkaan eivät pääse häiritsemään. Eikä ole mitään muutakaan pelättävää, kun kulkee Jumalan seurassa.

Alttarilta luetussa evankeliumissa kerrottiin vanhasta Simeonista. Hän oli Jerusalemin temppelissä odottanut Jeesuksen syntymistä. Kun hän lopulta sai pitää sylissään Jeesuslasta, niin hän iloitsi ja sanoi: Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka sinä olet valmistanut kaikille kansoille: valon, joka koittaa pakanakansoille ja kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Tämä valo on tullut myös tänne kauas pohjoiseen.

Joka seuraa Jeesusta, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Tällainen valo meille loistaa Kristuksesta. Hän valaisee meidät iankaikkisen elämän valolla. Tämän valon Jeesus toi meille elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan. Ja tätä iankaikkisen elämän valoa, joka Kristuksesta säteilee, julistavat myös kaikki kynttilät liekkeineen: Maailmassa on vain yksi todellinen valo ja yksi todellinen elämä ja elämän lähde. Se on Jumala.

Edellinen hartaus: Lassi ja Leevi – hieman tiivistettynä ja muokattuna

Jeesus sanoi: “Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä mine on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia.” Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään (Joh 12:35-36)

(Mukaan taskulamppu – ja ehkä jokin HIRVIÖ – pelottavana hirviönä toimi tällä kertaa päiväkerhon tiloista lainattu pehmolelu Lammas)

Eräs tunnettu sarjakuva kertoo pienestä Lassi-pojasta ja hänen pehmolelutiikeristään Leevistä (Lassi ja Leevi – Olin teipannut ison kuvan sarkakuvahahmoista esille ja kyselin, tuntevatko koululaiset tämän hahmon). Lassi on vilkas ja vikkelä poika. Hän käy koulua, (luultavasti ensimmäisellä tai toisella luokalla) mutta hän ei ole oikein sopeutunut koulumaailmaan vielä.

Lassi viihtyy parhaiten omissa ajatuksissaan ja mielikuvitusmaailmassaan. Siellä hän on supersankari. Milloin avaruusaluksien mestarilentäjä, hävittäjälentäjä, joka urhoollisesti käy puolustamaan maapalloa sitä uhkaavilta avaruusolioiden hyökkäyksiltä ja milloin taas hän on tiedemies, jolle mikään keksintö ei ole mahdotonta.

Lassin mielikuvitus toimii parhaiten yleensä silloin, kun pitäisi syödä lautanen tyhjäksi, kun pitäisi mennä kouluun tai tehdä kotitehtävät, kun pitäisi siivota oma huone tai mennä nukkumaan.

Varsinkin yöllä tulee yksi ongelma. Lassi pelkää nimittäin pimeää. Päiväsaikaan hän kyllä on urhea sankari – tekee kepposia naapurin tytölle ja kolttosia kotona – mutta yöllä yksin omassa huoneessaan, omassa vuoteessaan Lassi pelkää pimeää. Eikä hän pelkää vain pimeää, sillä hän pelkää, että yöllä hänen sänkynsä alta nousee ällöttävän näköinen, kuolaava, terävähampainen hirviö, joka haluaa syödä hänet.

Nosta esiin pikku pehmolelulammas (Roaaarrr!). – koska minulla ei ollut hirviötä, otin mukaani tämän pehmolelulampaan. Jos täällä olisi pimeää, ehkä tämäkin näyttäisi pelottavalta hirviöltä.

Siksi Lassi onkin varustautunut sängyssään aina taskulampulla, (ota esiin taskulamppu) että ei olisi täysin pimeää. Lampulla voi tarkistaa myös hirviötilanteen sängyn alta, jos vain uskaltaa. Mitään hirviötä ei tietenkään sängyn alla ole. Ne ovat vain Lassin mielikuvituksessa. Mutta jotenkin ne pelot Lassin mieleen vain tupsahtavat.

Lassi pelkää pimeää. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö koululaisia, jotka kiusaavat, naapurin vihaista setää, karhuja, käärmeitä, hämähäkkejä ja muita ötököitä, yksinäisyyttä vai pelkäätkö pimeää niin kuin pieni Lassi.

Jos pimeää pelkää kovasti, niin on mukakava sytyttää valo. Ennen kuin oli sähkövalaisimia, mitä silloin sytytettiin? Aivan oikein: kynttilä. Kynttilä ei valaise paljon. Kynttilän valolla ei näe kauas. Mutta se kuitenkin on valoa pimeyden keskellä.

Nykyään kynttilöitä ei tarvita valon tähden, meillähän on sähkölamput, mutta kynttilöitä poltetaan kuitenkin paljon ja monessa eri elämän tilanteessa.

Kun pieni lapsi kastetaan, silloin poltetaan kastekynttilää. Elämän päätepisteessä, kuoleman yhteydessä poltetaan kynttilää muistopöydällä ja myös haudoilla. Näiden ääripäiden välissä kynttilät palavat syntymäpäiväkakkujen päällä ja monissa eri juhlissa.

Kynttilän liekki, joka pimeyttä valaisee kuvaa myös hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta, totuutta ja kauneutta. Pahat ja ilkeät teot sekä aikomukset ovat taas pimeyttä. Sellaistakin pimeyttä on paljon. Ja monet ovat myös ne, jotka haluaisivat puhaltaa kynttilän liekin sammuksiin, jotta voisivat tehdä pimeyden turvin pahojaan.

Mutta ennen kaikkea kynttilän valo kuvaa kuitenkin Jumalan valoa, sitä kun Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Kun siinä valossa katsoo asioita ne ei näytä enää pelottavilta. Se mitä luulimme hirviöksi onkin vain pieni lammas.

 —

Evankeliumi – Selkomukautus (eskarilaliset + 1-2 luokkalaiset kuuntelivat istuen) (1.2.2013)
Kun Jeesus oli neljänkymmenen päivän ikäinen, Maria ja Joosef ottivat hänet mukaansa ja lähtivät käymään Jerusalemin temppelissä. Siellä he kiittivät Jumalaa lapsesta ja rukoilivat hänen puolestaan.
Jerusalemissa asui myös vanha mies, jonka nimi oli Simeon. Hän rakasti Jumalaa ja tutki Raamatun kirjoituksia. Hän odotti, että saisi nähdä luvatun Vapahtajan.
Kun Jeesus tuotiin temppeliin Simeon oli siellä. Hän otti lapsen syliinsä ja sanoi:
– Nyt voin kuolla rauhassa, kun sain nähdä Jeesuksen. Hänessä loistaa Jumalan rakkauden valo meille ja kaikille maailman ihmisille.
Jeesuksen isä ja äiti ihmettelivät kaikkea sitä, mitä heidän lapsestaan sanottiin.  Luukas 2:22 – 33

Tänään on kynttilänpäivä? Mikähän lienee lasten oma kynttilänpäivä? Se on varmaankin syntymäpäivä, jolloin kynttilät palavat synttärikakun päällä. Jokainen kynttilä kertoo kuluneiden vuosien määrän. Palava kynttilä on silloin ihmisen elämän vertauskuva.

Montako kynttilää teidän synttärikakussa on viimeksi ollut? (vastauksia ja muuta vuorovaikutusta) – (saman voi sormillakin näyttää) Kuka on vanhin ihminen, jonka tiedätte – montako kynttilää sen kakkuun olisi laitettava? (vastauksia) Siinäpä on puhaltamista kynttilöissä.

Evankeliumissa Jeesus oli vielä niin pieni, että hänen syntymäpäivä kakussaan ei palanut yhtään kynttilään. Jeesus oli vasta 40 päivän ikäinen. Simeon taas oli jo hyvin vanha mies. Hän tiesi, että viimeinen syntymäpäiväkynttilä hänen kohdallaan oli jo sytytetty. Muita ei tulla enää sytyttämään. Ja pian kynttilöiden liekki sammuu. Simeon odotti elämänsä jo päättyvän. Mutta sitä ennen hän oli odottanut jotakin muuta hyvin pitkään. Ja nyt tuo odotus oli päättynyt. Siksi hän oli elämänsä päättyessä hyvin onnellinen.

Mitä Simeon oli odottanut? Hän ei odottanut synttärikakkua eikä lahjoja. Jumala oli luvannut hänelle, että ennen hänen kuolemaansa, hän tulee näkemään sen lapsen, josta tulee suuri kuningas, kuninkaiden kuningas ja  pelastaja. Tuo päivä oli Simeonin elämän onnellisin päivä. Se oli onnellisempi kuin hänen elämänsä kaikki joulut ja syntymäpäivät yhteensä – koska tuo ilo ei koskenut vain häntä itseään, vaan kaikkia maailma ihmisiä. Evankeliumissa Simeon sanoi lapsesta erikoisia asioita: Hänessä loistaa Jumalan rakkauden valo meille ja kaikille maailman ihmisille.

Mitähän teistä sanottiin, kun te olitte alle kahden kuukauden ikäisiä? Teitäkin tultiin ihailemaan – kylläpä on pieni nöpönenä. Kylläpäs on voimakkaat jalat – tuleekohan siitä huippu-urheilija. Kylläpä on kova ääni – tuleekohan siitä laulaja. Kylläpä on isänsä näköinen, tuleekohan hänestä yhtä viisas.

Simeon puhui siitä, että lapsen mukana tuli Jumalan rakkauden valo maailmaan. Sitä Jeesuksen syntymä tarkoitti. Jeesuksesta ei tullut huippu-urheilija eikä pianisti. En tiedä edes, oliko hänellä hyvä lauluääni. Hän oli puuseppä kasvatti-isänsä Joosefin kanssa 30 ikävuoteen asti. Sitten hän ryhtyi opettajaksi, parantajaksi, julistajaksi. Hänen varsinainen elämäntehtävänsä alkoi. Hän alkoi enemmän loistaa sitä Jumalan rakkauden valoa, josta Simeon puhui. Hän kertoi Jumalasta, paransi sairaita, ruokki nälkäisiä. Mutta kaikkein merkittävin ja suurin rakkauden valo liittyy asiaan, mikä on samalla surullinen ja iloinen. Siitä muistuttaa alttarin takana oleva risti.

Jeesus antoi henkensä meidän tähtemme. Hän pelasti ihmiset uhrautumalla puolestamme. Rakkaus merkitsee sitä, että on valmis luopumaan jostakin toisen hyväksi.

Minulla on kaksi tyttöä. Tänään aamulla he tappelivat hiuslenkeistä. Toinen oli salaa ottanut nuoremman varastosta kaksi hiuslenkkiä. Kun asia tuli ilmi, syntyi ilmiriita. Nuorempi ei halunnut niitä antaa vaan vaati ne nyt omaan päähänsä. Jos tilanne alusta alkaen olisi mennyt niin, että vanhempi olisi kysynyt nuoremmalta: voitko lainata – ongelmaa ei olisi syntynyt. Pyytäminen olisi ollut rakkautta ja antaminen olisi ollut rakkautta. Nyt molemmille jäi paha mieli. Riidan voi siis saada aikaan hyvin pienistä asioita vaikkapa hiuslenkistä? Mutta rakkautta myös voi osoittaa toiselle pienillä asioilla.

Rakkaus, joka on valmis luopumaan jostakin toisen tähden on valoa ja hyvyyttä. Vaikka kysymys olisi pienistä teoista, (kuten hiuslenkin lainaamisesta) ne kuitenkin vahvistavat luottamusta ihmisten välillä. Ne avaavat lukkoja ja portteja. Jeesus on avannut lukot ja portit Jumalan luokse rakkauden teoilla.

Päivän opetus olkoon tämä: Älkää riidelkö hiuslenkeistä, vaan osoittakaa niiden avulla rakkautta. Antakaa lahjaksi, antakaa lainaksi. Tehkää pieniä hyviä tekoja, ilahdutatte niillä toisen ja myös itsellenne tulee hyvä mieli.

(yllä olevan hartauden alku oli muokattu alla olevasta puheesta, mutta puheen loppu meni omille teilleen)

Kynttilänpäivä 2.2.2003

Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa
lähteä, niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Tänään on kynttilänpäivä? Mikähän lienee lasten oma kynttilänpäivä? Se on varmaankin syntymäpäivä, jolloin kynttilät palavat synttärikakun päällä. Jokainen kynttilä kertoo kuluneiden vuosien määrän. Palava kynttilä on silloin ihmisen elämän vertauskuva.

Joka vuosi sytytetään yksi kynttilä lisää kuvastamaan elinvuosiamme. Evankeliumissa Jeesus oli vielä niin pieni, että hänen syntymäpäivä kakussaan ei palanut yhtään kynttilään. Jeesus oli vasta 40 päivän ikäinen. Simeon taas oli jo hyvin vanha mies. Hän tiesi, että viimeinen syntymäpäiväkynttilä hänen kohdallaan oli jo sytytetty. Muita ei tulla enää sytyttämään. Ja pian kynttilöiden liekki sammuu. Mutta hän oli silti elämänsä päättyessä hyvin onnellinen. Ei Simeon aina ollut onnellinen. Minäpä kerron teille hieman lisää Simeonista.

Simeon oli vanhuuden kyyristämä mies. Tapansa mukaan hän oli tullut varhain Jerusalemin temppeliin. Yksinäisenä miehenä hän halusi nähdä ihmisiä ympärillään. Hän halusi kuulla kun luetaan pyhiä kirjoituksia ja hän halusi kuulla myös laulua.

Tänään hän muisteli nuoruuttaan hieman surullisena. Silloin nuorena hän oli ollut voimakas ja rohkea. Hän oli julistanut maamiehilleen Jumalan suurten lupausten täyttyvän. Hän julisti, että pian sorto ja vääryys lakkaa – ja hänellä oli täysi syy näin julistaa sillä Jumala itse oli hänelle unessa ilmoittanut, että hänen elinaikanaan ilmestyy Israelin kansalle vapauttaja, Vapahtaja.

Vuosia kului ja nuoresta Simeonista tuli vanha mies. Hänen mustat hiuksensa kävivät hohtavan valkoisiksi. Kasvoihin tuli syvät uurteet. Voimat olivat huvenneet, mutta mitään ei ollut tapahtunut. lupaus ei ollut täyttynyt. Pitkästä odotuksesta huolimatta Vapahtajaa ei vain kuulunut eikä näkynyt.

Siellä temppelin pylväiden siimeksessä Simeon istui ja murehti. Hän mietti, onko hänen elämänsä valunut kokonaan hukkaan kuin vesi särkyneestä maljasta. Aivan turhaanko hän on koko elämänsä ajan odottanut Vapahtajan saapumista? Onko kaikki ollut vain harhaa ja hänen omaa toiveajatteluaan. Ainoa asia, mikä on tapahtunut on se, että hänestä oli tullut vanha ja heikko.

Pitkä odottaminen oli koetellut Simeonin uskoa. Hän ei enää oikein jaksanut odottaa Vapahtajan tuloa. Hän muisti niin monet kerrat joutuneensa pettymään, kun hän oli etsinyt lapsien joukosta sitä valittua. Enää hän ei jaksanut nousta vanhempien perään, jotka toivat lapsiaan, esikoispoikiaan Jumalan eteen. Enää hän ei jaksanut toivoa eikä odottaa, olisiko tässä se oikea. Simeon ajatteli, että parasta olisi hänen vanhan ukon kuolla pois ja päästä lepoon.

Mutta jokin voima toi hänet kuitenkin temppeliin aina uudestaan ja uudestaan. Ehkä se oli toivo joka iti hänessä. Toivo, joka vastoin järkeä ja elämänkokemusta sai hänet luottamaan Jumalan lupaukseen. Ehkä se oli tottumus tai vain toisten ihmisten läheisyys. Hän ei tiennyt sitä enää itsekään. Minne muualle hän olisi voinut mennä ja kenen puoleen kääntyä. Temppeli oli ainoa paikka, jossa hän pystyi olemaan.

Hieman uupuneena Simeon rukoili mielessään. ”Hyvä Jumala, miksi vielä kiusaat minua? Eivätkö ihmiset ole saaneet tarpeeksi jo pilkata minua? Enkö saisi jo rauhassa kuolla?”

Näin tuo vanha mies Simeon ajatteli puolinukuksissa pylvään juurella. Mutta yhtäkkiä kesken kaiken, hän kuuli aivan kuin joku olisi kuiskannut hänen korvaansa: ”Simeon nouse!” Mutta Simeon oli niin väsynyt, että ei hän jaksanut nostaa edes päätään. Ääni hänen vierestään toisti kehotuksen: ”Simeon nouse!”.

Simeon havahtui hereille. ”Mitä! Puhuiko joku minulle?” Hän katsoi ympärilleen, mutta ihmiset kulkivat välinpitämättöminä hänen ohitseen. Kukapa häntä huomaisi tai hänestä välittäisi.

Samalla vilkuillessaan ympärilleen hän näki etäällä köyhän perheen: Isän, äidin ja sylilapsen. He toivat papille kaksi kyyhkystä, jotta tämä uhraisi ne Jumalalle sovitusuhrina – ihan niin kuin lain mukaan on toimittava esikoispojan syntymisen johdosta.

Vaistomaisesti Simeon nousi ja lähti astelemaan perhettä kohti. Hän yritti kiiruhtaa, mutta ei kyennyt vanhoilla jaloillaan paljon nopeammin kulkemaan. Nuori perhe näytti jo kääntyvän poispäin ja lähtevän. Simeon huitoi käsillään ja hengästyneenä sai huudetuksi – Odottakaa!

Lapsen vanhemmat katsoivat hämmästellen vanhaa ukkoa. Mitä hän heistä oikein halusi? Simeon lähestyi heitä katsoen tiiviisti huopaa, joihin lapsi oli kääritty. Saavuttuaan heidän luokseen hän raotti peitettä nähdäkseen lapsen.

Hän katseli lasta haltioissaan ja kun hän kuuli äidin sanovan lapsen nimeksi Jeesus, silloin Simeon tiesi odotuksensa päättyneen. Tässä on Jumalan lupausten täyttymys. Vapisevin käsin Simeon otti lapsen syliinsä ja sanoi hiljaisesti:

”Herra nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä niin kuin olet luvannut sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka sinä olet valmistanut kaikille kansoille.”

Kyynelsilmin Simeon antoi lapsen takaisin äidilleen ja lähti astelemaan pois. Sinä iltana Simeon ei enää murehtinut elämänsä kolhuja, ei vanhuuden vaivojaan eikä pitkäksi käynyttä odotustaan. Hänen sydämensä oli saanut rauhan ja sellaisen ilon, jota hänellä ei ollut koskaan aikaisemmin.

Me kaikki täällä olemme varmaan Simeonin kaltaisia. Emme jaksa odottaa hyvien asioiden toteutumista. Joskus kuitenkin on pakko odottaa ja kestää lukuisat pettymykset ja kolhut.

Odottamiseen ei taida olla mitään lääkettä. On kuitenkin eräs asia, mitä meidän ei tarvitse odottaa. Se on Jeesuksen tuoma pelastus ja syntien anteeksiantamus. Sitä ei tarvitse enää odottaa, vaan se on olemassa sinua varten ja on ollut jo Simeonin vanhuuden päivistä alkaen.

Simeon sai pitää Jeesusta sylissään. Hän näki pelastuksen koittaneen. Siksi hän ei ollut enää huolissaan siitä, että hänen elämänsä kynttilässä valo oli sammumassa.

Me saamme toivottavasti vielä sytyttää monta kertaa kynttilöitä syntymäpäiväkakkujen päällä. Mutta vaikka kynttilöidemme määrä olisi vähissä, voimme olla yhtä iloisia kuin Simeon. Todellinen valo on tullut maailmaan Jeesuksen mukana. Se valo valaisee meidätkin. Se valaisee kirkkaammin ja kauniimmin kuin mikään kynttilä. Se on valoa, joka ei milloinkaan sammu. Se on valoa, joka todistaa Jumalan loppumattomasta hyvyydestä sinua kohtaan.

Advertisement