Mikkelinpäivä

Mikkeli 2012 – perhemessu

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa.
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: “Totisesti ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. (Matt 18:1-6, 10)

Täällä edessä on kuvattuna kaksi enkeliä. Ne ovat tällaisia kömpelöitä maalauksia, mutta ne yrittävät kertoa jotakin siitä minkälaisia enkelit ovat ja mitä ne tekevät. Jos katsotte tarkkaan, niin huomaatte, että ne ovat paljon pidempiä kuin ihmiset. Lisäksi toisella on miekka kädessä ja toisen enkelin helmassa pieni lapsi oli leikkimässä. En tiedä näettekö sinne omalle paikallenne, että pieni lapsi leikkii huolettomana tämän toisen jalkojen juuressa. Mistähän tunnistaa, että näillä kuvilla tarkoitetaan enkeleitä? – Niillä on siivet ja sädekehä. Mitä tuo sädekehä voisi tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että henkilö kuuluu Jumalan näkymättömään kirkkauden valtakuntaan – se ei ajattele mitään pahaa. Sillä ei ole ollenkaan pahoja ajatuksia. Taivaassa ei ajatella eikä tehdä mitään pahaa. Siellä kaikki on kavereita eikä tyhmiä riitoja synny. Ja siivet kuuluu tietysti enkeleille. Sädekehä voidaan piirtää myös ihmiselle, joka on päässyt taivaaseen. Mutta vain enkelille kuvataan siivet.

Voi olla, että useimmat enkelit-kuvat, joita olette nähneet, ovat vähän erilaisia. Ensinnäkin hienommin tehtyjä kuin nämä ja usein myös naisen näköisiä, joskus lapsennäköisiä jopa vauvamaisia palleroita pikku siipineen. Mutta Raamatun kuvauksissa enkelit ovat kuvattu miehen näköiseksi, sotilaiksi. Niillä on miesten nimiä, kuten Mikael ja Gabriel (suomalaiset versiot näistä nimistä ovat: Mikko ja Kaapo, ne on miesten nimiä).

Oikeasti enkelit eivät ole kumpaakaan – miehiä tai naisia. Ne ovat henkiolentoja. Niillä ei ole omaa perhettä: isää ja äitiä. Ne eivät mene naimisiin ja saa enkelilapsia. Enkelit eivät ole koskaan olleet lapsia, eivätkä enkelit vanhene ja tule heikoksi ja ryppyiseksi. Enkelit eivät kuole. Ihmiset kasvaa, vanhenee ja viettää syntymäpäiviä. Enkeleillä ei ole synttärietä, mutta niillä on hauskaa ilman synttäreitäkin. Enkeleiden elämään on oikeastaan aika vaikea eläytyä. Ne elävät niin toisenlaista elämää. Enkelit eivät ehkä edes syö mitään – hattaraa tai jäätelöä tai lihapullia. Luulen, että ne tykkää erityisen paljon ajatella monimutkaisia asioita. Koulussa matematiikka ja musiikki olisi varmaan niiden lempiaineita.

Jumalalla on taivaassa suuri joukko voimakkaita enkeleitä. Siksi enkeli on kuvattu tässä pitkäksi ja ihminen pieneksi enkelin rinnalla. Jos enkelit ovatkin suuria, voimakkaita ja kuolemattomia, ne ovat Jumalan rinnalla pieniä. Jumala on ne luonut ja antanut niille erilaisia tehtäviä.

Ne palvelevat Jumalaa. Iloitsevat Jumalasta, koska näkevät hänet kaiken aikaa. Se on niiden voiman ja ilon salaisuus – enkelit näkevät Jumalan kasvot koko ajan. Tämä toinen enkeli katsoo Jumalan kasvoja. Taivaassa enkelit viettävät jumalanpalvelusta. Meidän jumalanpalvelukset ovat aika surkeita niihin verrattuna. Se johtuu siitä, että me ei olla vielä nähty Jumalaa, vaan eletään uskon varassa. Mutta nämä meidän jumalanpalvelukset pyrkii tekemään taivasta meille aina hiukan enemmän todelliseksi ja rakkaammaksi.

Toisen enkelin kuvasin miekka kädessä siksi, että enkelit taistelevat hyvän puolesta ja Jumalan puolella kaikkea pahaa vastaan.

On myös sellaisia enkeleitä, jotka ovat kääntyneet Jumalaa vastaan. Näiden enkeleiden välillä vallitsee sotatila. Kapinalliset enkelit eivät tunnusta Jumalaa – ne ihailee vaan itteensä. Ihmisetkin toimivat usein Jumalan tahtoa vastaan. Meidän pitäisi rakastaa Jumalaa ja toisia ihmisiä. Meidän tulisi liittyä enkelien kanssa kamppailuun kaikkea pahuutta vastaan. Kuitenkin saatamme ajatella vain itseämme. Emme välitä muista, emme auta heitä. Haluamme päästä suurimmaksi ja voimakkaimmaksi. Mutta tämä kaikki tapahtuu usein sortamalla toisia. Jumalan valtakunnassa ei ole tällaista kilpailua. Enkelit eivät kilpaile paremmuudestaan. Taivaassa ei järjestetä olympialaisia – siellä varmasti harrastetaan kaikenlaista liikuntaa ja leikkiä, mutta kenenkään ei tarvitse yrittää olla paras. Kukaan ei hauku siellä toista ja varsinkaan kukaan ei kehu itseään.

Mutta enkelit ovat myös suojelijoita. Jeesus puhui siitä evankeliumissa.
Meillä on jokaisella oma suojelusenkeli. Me emme näe sitä – enkeli näkee meidät ja ennen kaikkea enkeli näkee Jumalan. Sillä tavoin enkeli merkitsee meille jatkuvaa Jumalan läsnäoloa.  Siten Jumala tietää myös jatkuvasti mitä meille kuuluu. Enkeli rukoilee puolestamme ja  auttaa meitä taistelussa pahaa vastaan.

Silloin kun Jeesus tuli maailmaan – enkelit olivat siitä tosi innostuneita. Jeesus on enkeleidenkin kuningas. Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana enkelit palvelivat ja rohkaisivat välillä Jeesustakin (Matt 4:11, Luuk 22:43) mutta tärkeimmät asiat Jeesus teki ilman enkelien apua (Matt 26:53).  Jeesuksen tie oli sillä tavoin vaikeampi kuin kenenkään toisen. Taistelussa pahaa vastaan Jeesus teki jotakin sellaista mitä enkelit eivät voineet tehdä. Jeesus uhrautui, antoi henkensä ihmisten puolesta. Hän aukaisi meille tien taivaaseen. Sitä tietä pitkin enkeli johdattaa meitä kohti taivaan kotia.

 

Mikkelinpäivä Lasten aamukirkko

Joos 5:13-15 Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” Mies vastasi: ”En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.” Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka ja sanoi: ”Herrani, mitä tahdot minun tekevän?” Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.

Kun luin yllä olevaa tekstiä enkelin kohtaamisesta selkäpiissäni tuntui kylmiä väreitä. Mietin, mistä se johtuu. Tajusin tuossa istuessani virren aikana, että se johtuu siitä, että täällä kirkossa on näin paljon lapsia. Täällä täytyy olla myös paljon enkeleitä.

Teen teille yhden kysymyksen. Onko teistä kukaan koskaan tavannut jotakin armeijan sotaherraa, korkea-arvoista upseeria peräti kenraalia? Noin monta kättä nousi. Hyvä, voitte laskea kädet alas. -Sotaherrathan ovat niitä joilla on suora ryhti, harmaa sotilaspuku ja kauluksessa merkinnät sotilasarvosta. Jos kauluksessa on leijonan kuvia, silloin on kysymyksessä todella suuri herra. En tiedä mitä te silloin tunsitte, kun sotaherran tapasitte, mutta silloin minulle yleensä tulee rintaan merkillinen olo. Samanlaiset vilunväreet kulkee selkää pitkin, kuin äsken enkelitekstiä lukiessani. Koska silloin tajuaa sen suuren vallan, joka toisella on. Armeijassa päälliköllä on komennettavanaan joukko alaisia, joiden on määrä totella käskyjä henkensä uhalla. Sellainen paikka armeija on. On sotapäälliköitä ja on sotilaita. Vähän samanlainen tunne teillä saattaa tulla kun tapaatte poliisin. Poliisille on annettu enemmän oikeuksia ja valtaa kuin muille kansalaisille. Valtansa merkkinä poliisi voi kantaa myös asetta. Tunne on nimeltään kunnioitus ja ihailu. Kotona ensimmäiseksi sanotte muille, että tapasitte koulussa tai kerhossa tai päiväkodissa tänään poliisin.

Hetki sitten luin Raamatusta Joosuasta. Joosua oli kansansa ylin johtaja. Hän oli myös sotajoukkojen johtaja. Ei kukaan ollut Joosuaa suurempi päällikkö kansan keskuudessa. Hänen lähellään ihmiset tunsivat kunnioitusta ja iloa siitä, että saivat olla hänen lähellään ja seurassaan. Hän oli saanut tehtävän hallita Israelin kansaa ja viedä se heille kuuluvaan maahan. Koska maassa asui toisia heimoja, heidän oli valloitettava maa itselleen sotatoimin. Juuri tällaisen sodan kynnyksellä Joosua näki miehen miekka kädessään.

Siksi Joosua meni häneltä kysymään: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” Miekkaa kädessään pitävä mies sanoi: ”En ole kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö.”

Kylmät väreet kävivät samalla Joosua selkäpiitä pitkin. Hän tiesi nyt että hänen edessään seisoo Jumalan enkeli. Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka. Hän oli kasvoillaan maassa, koska hän koki itsensä pieneksi ja mitättömäksi tämän enkeliruhtinaan edessä. Hän koki yhtä aikaa kunnioitusta ja pelkoa. Vaikka Joosua itse oli johtaja ja suuri sotapäällikkö niin kuitenkin hän polvistuu pelkoa tuntien enkelin edessä.

Me olemme ehkä tottuneet ajattelemaan enkeleitä hentoina olentoina, joita tuuli heiluttaa. Joissakin kuvissa enkelit on kuvattu pienten ja pulleiden lasten näköisiksi, joilla on siivet selässä. Mutta Raamatun kuvauksessa tämä enkeli oli suuren ja pelottavan sotaherran näköinen. Hänellä oli miekka kädessään. Joosua ei kohdannut mitään keijukaista, vaan jotakin sellaista, mikä oli täynnä pelottavaa voimaa, jolle hän ei mahtaisi yhtään mitään.

Miksi enkeli oli niin pelottava? Miksi sillä oli miekka kädessä. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä Jumalan palvelijoita. Jumalan suuruus, Jumalan voima ja Jumalan valta näkyy enkeleissä. Varsinkin ylienkeli Mikael kuvataan miekka kädessä. Hän taistelee Jumalan puolella pahuutta vastaan. Hän puolustaa oikeudenmukaisuutta kaikkia tuhovoimia vastaan.

Oletteko nähneet mikä kuva poliisilla on hihassaan? poliisilla on miekan kuva. Poliisi taistelee myös rauhan ja järjestyksen puolesta….

Kaikki enkelit eivät ole yhtä pelottavan näköisiä kuin Mikael. Vaikka enkelin nähdessään usein ihminen saattaa pelästyä.

Raamattu tuntee nimeltä kaksi muutakin enkeliä. Gabriel on taivaallisten viestien tuoja. Gabriel ilmestyi Jeesuksen äidille Marialle ja kertoi Jeesuksen syntyvän. Kolmas Rafael on suojelusenkeli.

Mikkelin päivä muistuttaa meitä enkeleistä. Yleensä me emme enkeleitä näe. Mutta jos näkisimme enkelin, meistä se voisi tuntua myös pelottavalta. Piiloutuisimme penkkien taakse. Mutta hyvin usein enkelin viesti on ollut ihmisille tämä: älä pelkää.

Tuo suuruus ja pelottavuus on tullut meidän turvaksemme. Kun me saamme olla hänen kilpensä takana, tiedämme että silloin me varmasti olemme turvassa.

Mikkelinpäivä 2.10.2005

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa.
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. (Matt 18:1-6, 10)

Keppinuket: lapsi (B) , äiti (Ä), enkeli (E)

(B) Benjamin oli vanhempiensa nuorin lapsi. Benjamin oli jo 3 vuotta vanha. Aika iso omasta mielestään. Mutta kuitenkin hänelle aina sanottiin, että hän on pieni. Niin tapahtui myös eilen. Koko päivä tuntui menevän huonosti. Kaikki tapahtui näin. Benjamin meni aamulla äitinsä luokse kysymään.

(B Ä) – Äiti saanko mennä leikkimään isän työkaluilla. 
- Voi rakas. Sinä olet vielä liian pieni. Odota kunnes kasvat isommaksi. Voit loukata itsesi.

(B) Benjamin otti jousipyssynsä ja meni ulos. Isä oli tehnyt jousipyssyn hänelle. Mutta jousipyssyllä ampuminen on paljon vaikeampaa, miltä se näyttää. Eilen hän ei saanut nuolta lentämään. Nuolet putosivat kädestä tai lentää lurpsahtivat miten sattuivat. Tänäänkin vaikka hän yritti ja yritti, nuolet menivät vinoon. Oli vaikea pitää nuolesta kiinni ja jännittää jousta yhtä aikaa. Kunpa kasvaisin jo isommaksi, Benjamin ajatteli. Silloin näyttäisin, että kyllä minäkin osaan.

(B Ä) Kun oli syöty, äiti otti Benjaminin mukaan rannalle, jonne ihmisiä kokoontui kuulemaan opetusta Jumalan valtakunnasta. Äiti muistutti poikaansa,
- Benjamin. Muista, että et saa häiritä aikuisia, kun he keskustelevat tärkeistä asioista. Sinun on oltava hiljaa ja pysyttävä paikallasi.

(B Ä) Benjaminia harmitti, kun ei saanut juosta ystävänsä Jaakobin kanssa. Niinpä hän seurasi äidin jalan takaa aikuisten keskustelua. Aina Benjamin ei ymmärtänyt, mitä aikuiset puhuivat, mutta nyt hän tajusi, että Jeesus sedältä kysyttiin, kuka on suurin taivasten valtakunnassa.

(B) Tuohon Benjaminkin tiesi vastauksen. Suurin on tietysti taivaan kuningas Jumala ja sitten tulee enkelit. Sitten tulee Mooses ja Aabraham, joista äiti on kertonut, että he ovat olleet suurimpia ihmisiä maan päällä, Jumalaa lähellä olevia ihmisiä. – – – Näitä miettiessään tapahtui jotakin ihmeellistä.

(B) Jeesus setä pyysi lapsen luokseen. Ja ennen kuin Benjamin arvasikaan, hänet oli nostettu Jeesuksen vierelle. Benjamin ujosteli ja tunsi itsensä todella pieneksi, kun kaikki aikuiset katsoivat häntä.

(B) Mutta Jeesus puhui rauhallisesti. Hänen vieressään ei tarvinnut pelätä. Ja Jeesus sanoi Benjaminia osoittaen: suurimmat taivasten valtakunnassa ovat tämän lapsen kaltaisia. Se nauratti Benjaminia sillä lapset ovat pieniä kaikki aikuiset ja varsinkin enkelit ovat suurempia.

(B) Miten minä voisin olla suuri taivasten valtakunnassa, kun minä en osaa edes ampua jousipyssyllä. Jeesus opetti, että taivasten valtakunnassa suuruutta ei mitata pituuden eikä voimakkuuden mukaan. Suuri ei ole se, joka voittaa muut tappelussa. Vaan suuri on se joka luottaa Jumalaa ja rakastaa häntä.

(B) Jeesus jatkoi, että lapsilla on sellainen asia tallessa, minkä monet aikuiset ovat kadottaneet. Lapset uskovat Jumalaan. Siksi he ovat Jumalaa lähellä ja hänelle tärkeitä. Jopa niin tärkeitä, että Jumala on jokaiselle lapselle antanut suojelusenkelin.

(B Ä) Palattuaan äitinsä luo Benjamin ihmetteli tätä. Onko minullakin oma enkeli? Mutta kun minä olen jo niin iso lapsi, että minä osaan olla tuhma ja kiukutella.

(B + Ä) Äiti vakuutti: Siitäkin huolimatta sinulla on oma enkeli. Enkeli rukoilee ja toivoo, että yhteys Jumalaan säilyy edelleen. Ja vaikka kasvat suureksi ja opit käyttämään isän työkaluja ja ampumaan jousipyssyllä, enkeli toivoo, että et koskaan tulisi niin suureksi, ettetkö voisi rukoilla Jumalaa ja turvautua häneen. Silloin sinä säilytät sen suuruuden, joka Jumalan silmissä on kaikkein arvokkainta.

(B Ä) Illalla ennen nukkumaanmenoa kotona vielä keskusteltiin päivän tapahtumista. Benjamin ymmärsi lopulta jotakin siitä, mitä Jeesus sanoi. 
- Koska Jumala on valtavan paljon kaikkia muita suurempi, niin kaikkein suurinta on saada hänet ystäväkseen eikä itse yrittää olla suuri. Mikään oma suuruus ei tule lähellekään Jumalan suuruutta.

(B Ä) Peitellessä Benjaminia nukkumaan äiti luki iltarukouksen ja sanoi vielä: Nuku turvassa lapseni, nuku rauhassa poikani. Jumalan enkeli valvoo ja vartioi vierelläsi.

(B Enkeli) Niin Benjamin nukahti onnellisena syvään uneen. Mutta enkeli jäi valvomaan vuoteen vierelle. Ja hän valvoi aamuun asti.

Mikkelinpäivän perhekirkko
Harjavalta 3.10.2004

Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.Matt 18: 1-6,10

Opiskeluaikana muistan joskus ajatelleeni, että ei enkeleitä varmaan ole olemassa. Mihin Jumala sellaisia tarvitsee? Ei mihinkään. Mielestäni älyllinen ja nykyaikainen jumalakuva ei kaivannut enkeleiden olemassaoloa. Tällainen käsitys Jumalasta korosti omasta mielestäni juuri Jumalan suuruutta. Jumala pärjää kaikkivaltiaana hyvin ilman enkeleiden apua. Ei hän tarvitse enkeleitä siihen, että ne kulkisivat ympäri maata ja sitten kertoisivat havaintojaan hänelle. Jumalahan näkee ja tietää kaiken ilman enkeleitäkin. Entä suojelusenkelit. Niitäkään ei tarvita, sillä Jumala suojelee itse ihmistä. Hän voi olla kaikkialla yhtä aikaa. Hän itse on kaiken aikaa vierellämme. Enkeliä ei tarvita ihmisen ja Jumalan väliin.

Päättely edellisessä pohdiskelussa kulkee siis seuraavasti: Koska Jumala ei tarvitse enkeleitä, niitä ei ole olemassa? Kuka tahansa voi huomata, että tällaisessa ajattelussa päättely on kovin kehnoa. Samat päättelysäännöt mielessä pitäen, voin kysyä itseltäni. Mihin Jumala tarvitsee hyttystä? Mihin elefanttia tai kissaa? Mihin Jumala tarvitsee minua? Hän ei tarvitse kumpaakaan ja silti molemmat meistä on olemassa. Jumala tulisi varsin hyvin toimeen ilman minua. Meidän olemassaolomme ei selity sillä, että Jumala tarvitsee meitä. Emme ole sitä varten olemassa, että voimme Jumalalle jotakin antaa. Päinvastoin Jumala haluaa antaa meille jotakin. Mutta Jumala on sellainen, että hän haluaa rakastaa paljon. Hän haluaa antaa ihmisille lahjojaan ja hyvyyttään sen sijaan, että vaatisi heiltä suorituksia ja palkintoja. Miksipä Jumala ei siis olisi luonut enkeleitäkin, jos hän kerran on luonut minut ja hyttysen sekä monta kaveriamme. Jos Jumala on luonut tähän maailmaan valtavan määrän eri lajeja eläimiä ja kasveja, niin kyllä kai tähän lajien runsauteen mahtuu näkymättömät enkelitkin.

Raamatun mukaan Jumala toimii toisin kuin ihminen osaa ajatella. Tämän päivän evankeliumi on siitä erittäin hyvä esimerkki. Me olemme oppineet arvostamaan tehokkuutta ja hyötyä. Edellinen ajatukseni enkeleistä kuului juuri tällaisen hyötyajattelun piiriin. Sen mukaan ajatellaan niin että, jos enkeleille ei ole mitään käyttöä, jos niistä ei ole Jumalalle mitään hyötyä, niiden työsopimus on irtisanottava ja heidät on tarpeettomina saneerattava taivaan valtakunnasta. Ei siellä palkkaa pelkästä lorvimisesta ja laulamisesta saa. Kai enkelinkin olisi tehtävä jotakin hyödyllistä, jotakin sellaista, millä osoittaisi olemassaololleen perusteen. Näin ainakin ihmisten maailmassa tapahtuu. (jos ihminen saisi päättää, taivaassakin kilpailutettaisiin joitakin tehtäviä)

Edellinen ajattelun käy vaaralliseksi, jos se ulotetaan kaikkialle. Silloin se esineellistää ihmisen ja enkelin. Se rinnastaa ne esineisiin. Työkalun esimerkiksi hohtimien tai ompelukoneen arvo mitataan siinä, kuinka hyvin ne palvelevat käytössä. Mutta kun olemme tekemisissä elävän olennon kanssa tilanne on aivan toinen. Enkelin tai lapsen tai aikuisenkaan arvo ei ole sen hyödyllisyydessä tai tehokkuudessa.

Mitäpä jos Jumala olisikin luonut enkelit vain nauttimaan olemassaolostaan. Niiden ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Mitä enemmän ne nauttivat olemassaolostaan sitä iloisempia ja kiitollisempia he ovat ja silloin myös Jumala olisi heistä iloinen. Niinpä nämä enkelit leikkivät hippaa ja kuurupiiloa. Heillä on hauskaa eikä Jumala vaadi heiltä yhtään mitään muuta.

Toki Jumala saa tällaisia enkeleitä luoda. Jumala saa luoda olentoja, joita ei tarvita mihinkään hyödylliseen, joilla ei ole jotakin paikkaa maailman järjestyksen koneiston rattaissa.

Meidän olemassaolomme on Jumalan rakkauden tulos. Se tarkoittaa myös sitä, että meillä on arvo sellaisenaan. Me olemme saaneet ihmisarvon jo syntyessämme. Tuota ihmisarvoa ei tarvitse hankkia työllä tai hyödyllisyydellä.

Jeesuksen esimerkki nostaa lapsi keskelle, kun opetuslapset kysyivät, kuka on suurin taivasten valtakunnassa tähdentää samaa asiaa. Jumalan valtakunnassa pieni on suurta. Lapset eivät ole arvokkaista vasta sitten, kun heistä tulee aikuisia. Lapset eivät ole arvokkaita sillä perusteella, että he ovat tulevaisuudessa tuottavassa työssä. Lapset eivät ole jokin sijoitus tulevaisuuteen. Lapset ovat Jeesuksen mukaan arvokkaita sellaisenaan jo nyt ilman, että ajatellaan mitä heistä joskus tulee.

Eikä tässä ole kaikki. Jeesus asettaa lapsen esikuvaksi siihen, millaiseksi meidänkin olisi tultava päästäksemme taivasten valtakuntaan. Mielestäni lasten maailma muistuttaa vähän niiden joutilaiden enkeleiden maailmaa, jotka vain nauttivat olemassaolostaan. Ehkä meidän olisi opittava lapsilta ja niiltä joutilailta enkeleiltä jotakin tärkeää juuri siinä mikä on perustavin asia elämässämme. Se ei voi olla ainakaan hyödyn ja tehokkuuden maksimoiminen. Meidän olisi löydettävä perusluottamus Jumalaan ja hänen hyvyyteensä.

Jotta ihmiset huomaisivat tämän, heidän olisi tehtävä täyskäännös asenteissaan ja arvoissaan. Kun ihminen yrittää olla suurin kaikessa, siitä on seurauksena vain tappelua, sotia ja julmuuksia.

Edesmennyt piispa Nikolainen on sanonut hienosti: Jumalan valtakuntaan tullaan kääntymisen, eli lapseksi tulemisen kautta. Mutta siitä mennään myös ulos, kun omissa silmissä tullaan suuriksi.

Jumalan valtakunnan arvot ovat vastakkaisia niille, mitä aikuiset yleensä arvostavat ja tavoittelevat: valta, suuruus ja raha.

Jeesus asettaa lapsen keskellemme. Ei siksi, etteikö valtaa ja vallanpitäjiä tarvita, vaan muistuttamaan siitä, että valta usein vääristyy ihmisen käsissä. Jolla on valtaa, hänen on opeteltava katsomaan maailmaan lasten näkökulmasta, niiden näkökulmasta jotka ovat pieniä ja vaikutusmahdollisuuksia vailla. Silloin vain valta voi palvella sitä tarkoitusta jota varten se on annettu.

Lapseksi tuleminen ei ole lapsellisuutta vaan oman pienuutensa tunnustamista. Me tarvitsemme Jumalaa.

Jumala ei tarvitse ihmistä. Jumala tulee hyvin toimeen ilman minua. Mutta ihminen, hyttynen ja enkeli tarvitsevat Jumalaa. He eivät voi elää ilman häntä. Se on ensimmäinen askel oman pienuutensa tunnistamisessa.

Puhuin alussa joutilaista enkeleistä. Mutta on enkeleillä oikeita tehtäväkin. Mainitsen erityisesti yhden. Koulun oppilaat ovat tehneet paperi-enkeleitä. Nuo enkelit on sijoitettu saatto-oven edessä. Tuosta ovesta siunatut vainajat kuljetetaan kirkkomaalle viimeiseen lepoon. Enkelit ovat saattajia elämän kaikissa vaiheissamme läpi elämämme. Mutta saattajia he ovat ennen kaikkea kuoleman yhteydessä. He kantavat meidät Jumalan luo pyhien joukkoon.

Mikkelinpäivän perhekirkon johdantosanat

Hyvää huomenta ja tervetuloa Mikkelinpäivän perhekirkkoon. Tämä päivä on enkelien ja lasten päivä. Molempia yhdistää pyhä huolettomuus – eläminen rakkaudessa ja rakkaudesta. Näin pitäisi olla kaikkien lasten kohdalla.

Mutta kun lapsilta vaaditaan aikuisille kuuluvaa vastuuta liian aikaisin, tuo huolettomuus katoaa.

Lasten leikki, ilo ja nauru ovat kuitenkin viestejä taivaan valtakunnasta keskellämme. Jos lasten ilo katoaa tai tukahdutetaan, olemme vaarassa kadottaa myös taivaan valtakunnan.

Jumala rakastaa ihmisiä ehdottomasti. Hän ei rakkauttaan meiltä kiellä.

Hänelle saame tunnustaa kaiken pahan ja väärän, mitä olemme tehneet: sen, että omilla toimillamme olemme aiheuttaneet pahaa mieltä ja kärsimystä toisille. Olemme saaneet aikaan sen, että luottamus ihmisten välillä rakoilee.

——

Mikkelinpäivän saarnoja, jotka eivät olleet lapsilähtöisiä. Laitan tännekin näkyviin, jos niistä irtoaisi jokin idea perhe/lapsikirkkoihin.

Mikkeli – kaksi valtakuntaa 29.09.2002

Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen… ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. (Matt 18:1-6,10)

Tervetuloa kaikki nuoret minunkin puolestani aloittamaan rippikoulua.

Nyt kun olemme rippikoulun alussa, haluan minäkin kertoa jotakin sellaista, mikä liittyy kaikkien alkujen alkuun. Muistaako joku teistä mitkä ovat Raamatun ensimmäisen kirjan aloitussanat.

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”

Aloitamme siis rippikoulun todella alusta eli luomisesta. Raamatun alussa on kerrottu siitä, kun Jumala loi maailman. Raamatun näkökulma maailmankaikkeuden syntyyn on hieman erilainen kuin se mitä teille on koulussa biologian tunnilla kerrottu. Raamatun mukaan kaikki, mikä on olemassa on saanut alkunsa Jumalan luomistyön seurauksena. Maailma ei ole sattumalta tämän näköinen. Maailma ei ole vain kehittynyt hiljakseen tällaiseksi, vaan kaiken takana on Jumalan luova tahto. Hän on ohjannut maailman kulkua.

Mutta Jumala loi muutakin kuin sen, minkä me silmillämme näemme. On olemassa enkelien maailma. Niistä myös tänään luetut Raamatun kohdat kertoivat.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Suomen kielessä on vain yksi sana ’taivas’ kuvaamaan asiaa, josta esimerkiksi englannin kielessä on kaksi. Tämä taivas, josta edellinen raamatunjae puhui ei ole pään yläpuolellamme näkyvä pilvien, ilman ja tuulien temmellyskenttä. Ei se, mihin englannin kielessä viitataan sanalla sky. Vaan se on taivas, josta englannin kielessä käytetään nimitystä heaven.

Kun Raamatussa sanotaan ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”, sillä tarkoitetaan, että alussa Jumala loi taivasten valtakunnan, jossa ovat enkelit ja jossa Jumalankin sanotaan asuvan. Se on paikka jossa ihminen voi nähdä Jumalan. Se on aivan toisenlainen ulottuvuus kuin se mihin olemme tottuneet.

Luotuaan ensin taivaan, Jumala loi sitten maailman avaruuksineen. Siihen kuuluu myös ihmiset, kasvit, eläimet, järvet, ilmakehä, tähtitaivas jne.

Nämä maailmat olivat aikojen alussa läheisessä vuorovaikutuksessa toisiinsa. Ihminen seurusteli Jumalan ja enkelien kanssa. Mutta tarina jatkuu niin, että ihminen toi tuhon siemenen tähän maailmaan. Tai ihminen antoi myrkyttää itsensä pahuudella ja itsekkyydellä. Ihminen kääntyi Jumalaa vastaan.

Silloin Jumala erotti nämä kaksi maailmaa toisistaan. Ihminen poistettiin taivaan valtakunnasta. Hänelle ei ollut sinne enää suoraa pääsyä. Enkelit asetettiin vartioimaan paratiisin porttia. Paratiisi on juuri se paikka, missä nämä kaksi valtakuntaa leikkaavat toisensa. Sen jälkeen emme ole nähneet enkeleitä emmekä päässeet kurkistamaan minkälaista taivaan valtakunnassa on.

Taivasten valtakunta tai paratiisi on kuitenkin se maa, jonne me ihmiset kuulumme. Siellä vallitsee edelleen Jumalan pyhyys, puhtaus ja kirkkaus. Taivasten valtakuntaa kukaan ihminen ei ole päässyt turmelemaan. Sinne me kaipaamme päästä. Kun me etsimme Jumalaa, me etsimme kaivattua kotiamme paratiisissa. Vain siellä ihminen tuntee lopullisesti olevansa kotonaan.

Meidän on silti välillä vaikea ajatella, minkälainen paikka tuo enkelien asuttama paikka on, sillä se on joiltakin oleellisin osin erilainen kuin tämä oma maailmamme. Sieltä puuttuu kaikki pahuus, itsekkyys, kiusaaminen ja alistaminen. Erinomainen esimerkki tästä taivaan valtakunnan erilaisuudesta tulee opetuslasten ja Jeesuksen välisessä keskustelussa.

Opetuslapset halusivat tietää, kuka on suurin taivaassa. Miten suuruus siellä määräytyy? Jeesuksen vastauksesta huomaamme, että arvojärjestys ja suuruus on siellä hyvin toisenlaista kuin täällä maassa.

Se mikä meidän ihmisten maailmassa on suurta ja mahtavaa, on Jumalan näkökulmasta arvotonta. Arvotonta siksi, että niin monet itsekkyyden ja väkivallan ja juonittelun keinot ovat olleet tekemässä tietä suuruudelle. Ja myös siksi, että valtaa, joka saavutetaan käytetään usein väärin.

Jeesus otti keskelleen lapsen esikuvaksi taivaan valtakunnan suuruudesta. Todellista suuruutta on lapsen tavoin luottaa taivaalliseen Isään ja uskoa koko elämänsä hänen suojelukseensa.

Usein kristitty joutuu siksi ristiriitaisiin tilanteisiin. Hänen on valittava, mitä hän haluaa. Haluaako hän enemmän mainetta, rikkautta ja valtaa maailmassa vai päästä Jumalan valtakuntaan, jossa lapsen luottamus Jumalaan on suurinta.

Jeesuksen opetuslapset joutuivat opettelemaan elämässään konkreettisesti, mitä tällainen suuruus tarkoittaa. He luopuivat maineen ja suuruuden etsimisestä ja antoivat elämänsä Jumalan käyttöön. Jopa niin täydellisesti, että todistivat uskostaan omalla hengellään, kuolivat marttyyreinä.

Kun me etsimme tietä takaisin paratiisiin, Jumalan valtakuntaan, meille kerrotaan hyvä sanoma. Yhteys sinne on muodostettu. Jeesus toi jälleen paratiisin portin maan päälle. Me olemme siellä nyt.

Kirkko ja sakramentit: kaste ja ehtoollinen ovat ainoa asia mikä on jäljellä paratiisista.

Toivon, että tämä rippikouluaika on teille pyhää aikaa. Sitä että huomaatte taivasten valtakunnan tulleen teitä lähelle. Portti sinne on auki. Enkeli, joka leimuavin miekoin vartioi porttia päästää sinne ne, jotka on merkitty Jeesuksen merkillä. Sen merkin saa pyhässä kasteessa. Meistä tulee jälleen Jumalan lapsia. Ja saamme käydä Jeesuksen opettamaa tietä taivaan valtakuntaan todelliseen kotiimme Jumalan luokse.

 

Mikkelinpäivän saarna – kasva isoksi älä itsekkääksi
Matt. 18: 1-6 (7-9) 10
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
…
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Evankeliumi alkaa opetuslasten kysymyksellä: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tämä kysymys ei ole uusi. Se on tuttu kysymys myös meille ja monella eri tavalla. Ihmisten kesken on kilpailua suuruudesta kaiken aikaa ja sitä käydään koko ikä – aiheet vain vaihtelee. On hienoa olla parempi muita. Vaikka ei olisi maailman paras, kunhan on parempi kuin joku toinen.

Kysymys on tuttu pienestä alkaen: kuka on luokan paras, työporukan paras – kuka on paras vertaisten joukossa. Tätä suurutta mittailemaan on järjestetty jos jonkinlaisia kilpailuja. Olympialaisia tai maailmanmestaruuskisoja – miss Universum-kisoja. Idols, Voice of Finland, Master cheff, Huippumalli haussa: jne. Suurin ja parhain voittaa ja hänet palkitaan ruhtinaallisesti. Muut poistuvat tyhjin käsin. Heidän osansa on joko masentua ja luovuttaa tai sisuuntua ja voittaa seuraavalla kerralla.

Meillä on kohtalaisen hyvä ymmärrys siitä, kuka on paras ja suurin maailmassa, ihmisten valtakunnassa. Eri kilpailut ja mittarit pitävät siitä huolen. Mutta kysymys, mikä Jeesukselle esitettiin koski taivasta: kuka on suurin taivaassa. Minkälaisin mittelöin ja mestaruuskisoin se selvitetään?

Opetuslasten kysymys ei ollut vain uteliaisuutta. Heillä oli syynsä kysyä asiaa. Kysymys pitää sisällään ajatuksen, kenellä on eniten valtaa. Kuka saa käskeä ja kuka tottelee.

Jeesuksen vastaus tunnetusti pisti oppilaat hiljaiseksi. Vastaus ei ollut heille mieleen. He odottivat jotakin muuta kuin sitä, että heidän turhamaisuutensa ja vallanhalunsa paljastettaisiin. He odottivat sellaista vastausta, mikä antaisi heille esimerkin siitä minkälaiseksi heidän kannattaa pyrkiä, jotta he saavuttaisivat paremman aseman. Jotta he voisivat alkaa harjoittaa itseään jo ennakolta tuleviin koitoksiin, taivaan kilpailuihin. Tieto lisäisi heidän mahdollisuuksiaan menestyä. Mitä he oikein kuvittelivat kuulevansa: Suurin on se kenellä on eniten taivasten valtakunnan osakkeita. Suurin on se, joka ei pelkää mitään. Suurin on se, joka on paras painija. Nyt kun tiedämme Jeesuksen vastauksen, on vaikea edes kuvitella, mikä voisi muussa tapauksessa olla se suurin tekijä – inhimillisen ajattelun mukaan.

Kysymys ”Kuka on suurin”, on kerran esitetty myös taivaassa enkelien keskuudessa. Ilmestyskirjan kohta, mikä luettiin, palauttaa mieleen siihen liittyviä asioita.
Jumala oli luomassaan maailmassa antanut viisautta, taitoa ja tietoa eniten enkeleiden johtajalle – joka tunnetaan toisinaan nimellä Lusifer, valon tuoja. Hän oli taivaan valtakunnassa suurin Jumalan jälkeen. Jumalan luomistöiden kaunein helmi. Mutta se ei riittänyt hänelle. Hän olisi halunnut olla enemmän. Sillä yksi oli häntä suurempi, Jumala. Lusifer halusi olla ensimmäinen – ei Jumalan jälkeen vaan hänen sijallaan. Niinpä hän kokosi joukon enkeleitä puolelleen Jumalaa vastaan voidakseen syrjäyttää Jumalan ja astua hänen valtaistuimelleen.

Siitä kertoi Ilmestyskirja, kun se sanoi Taivaassa syttyi sota. Sota oli oikeastaan sisällissota tai kapina, jossa korkein enkeli joukkoineen kävi taisteluun Jumalaa vastaan. Mikael voitti hänet Jumalan voimalla ja paha johtajaenkeli syöstiin ulos taivaan valtakunnasta oman enkeliarmeijansa kanssa.

Hän oli sokaistunut omaan erinomaisuuteensa. Ilmestyskirja puhuu hänestä myös Lohikäärmeenä. Langenneen enkelin sisin myrkyttyi, muuttui mustaksi lopullisesti.
Lohikäärme joukkoineen ajettiin siis pois Jumalan taivaasta maan päälle. Ja tiedättekö mitä  hän täällä teki? Hän oli edelleen vihainen Jumalalle ja halusi kostaa. Siksi hän ensi töikseen viekotteli ihmisen puolelleen Jumalaa vastaan. Hän istutti ihmisten mieleen oman näkynsä suuruudesta. Heistä itsestään voisi tulla suuria, eikä niin että Jumala on suuri.

Tämä tapahtui paratiisissa, missä käärme sai Adamin ja Evan lankeamaan. Hän sai heidät ajattelemaan pahaa Jumalasta, joka kielsi heiltä hyvän ja pahantiedon puun hedelmän. Käärmeen päättely eteni jotenkin näin: ”Jumala on kieltänyt teiltä puun hedelmän syömisen, koska hän ei halua, että teistä tulee hänen kilpailijoitaan, yhtä suuria ja mahtavia kuin hän. Kun te syötte siitä hedelmästä, te ette kuole, vaan teistä tulee Jumalan kaltaisia.”

Käärme houkuttelee meitä sellaiseen suuruuteen, joka on minua itseäni varten. Sellainen suuruus on valheellista ja voi olla vaarallistakin.

Siksi Jeesuksen vastaus oppilailleen kannattaa lukea tarkasti.
Jeesus otti lapsen luokseen ja sanoi: ellette käänny ja tule lapsen kaltaiseksi ette pääse taivasten valtakuntaan. Kun Jeesus puhui kääntymisestä, hän tarkoitti juuri sitä, että kysymys on ihan vastakkaisesta asenteesta. Tuleminen pieneksi, lapsen kaltaiseksi ei ole meille luontaista. Se vaatii pysähtymistä ja kääntymistä poispäin siitä tavasta mikä meille on tutumpi. Suunta otetaan Jeesukselta. Samalla koko ajatus kilpailemisesta ja suuruudesta romuttuu. Nöyryydessä ja lapsen kaltaisuudessa ei voi kilpailla. (mää olen aikankin kaks kertaa nöyrempi ko sinä) Jumalan valtakunnan suuruus on erilaista kuin suuruus jota olemme oppineet ihailemaan ja tavoittelemaan. Se mikä meidän ihmisten maailmassa on suurta ja mahtavaa, on Jumalan näkökulmasta jonnin joutavaa tai jopa huolestuttavaa. Huolestuttavaa siksi, että suureksi tullakseen ihminen on joutunut polkemaan monta muuta alleen. Muut ihmiset ovat hänen suuruutensa tiellä. Sellainen suuruus ei kelpaa Jumalalle, mikä tapahtuu toisten kustannuksella.  Suurta on vain se, mitä pystymme tekemään yhdessä ja iloitsemaa siitä yhdessä. Suurta on iloita lahjoistaan joita on saanut, ottaa ne käyttöön niin hyvin kuin osaa ja pystyy, mutta antaa niistä kunnia Jumalalle.

Mutta lapselle se ei ole ongelma. Lapsen maailmassa suuruus ei ole samanlainen kiusaus kuin aikuiselle. Itsekkyys ei niele koko muuta elämää.

Meillä on sukupolvien messu – aikaisemmin tämä oli eläkeläisten jumalanpalvelus. Nyt ajatus on saada sukupolvet kohtaamaan. Kaikkia pyydetään ottamaan oppia lapsesta ja harjoittamaan sellaista suuruutta, hyvyyttä mikä ei sorra muita. Kysymys on oikeastaan elämän suunnasta: annanko itsestäni jotakin muille vai pyrinkö viime kädessä itselleni ottamaan. Elänkö muita varten vai itselleni.

Kun ihminen elää Jumalalle – hänen ei tarvitse kilpailla olemassaolostaan ja suuruudestaan. Hänen ei tarvitse verrata itseään muihin. Jumala rakastaa  häntä. Se on turvallinen perusta elämässä antamaan myös parhaansa Jumalalle ja yhteiseen jakoon.

On toki hyvä, että ihminen tuntee olevansa hyvä jossakin. On hyvä, että ihminen tavoittelee suuriakin unelmiaan. Mutta niitä ei pidä tehdä sielunsa kustannuksella. Valtaakin tässä maailmassa on jaossa ja hyviä vallankäyttäjiä tarvitaan. On hyvä oppia tuntemaan omat kykynsä ja rajansa ja jopa ylittää ne – siis sisuuntua tappioista ja yrittää entistä kovemmin ja voittaa ennen kaikkea itsensä. Mutta se ei saa olla elämää suurempi asia.

Jumalan valtakunnassa todellinen suuruus on sitä, että rakastaa. Jeesus antoi mallin siitä suuruudesta, josta puhui. Hän, joka oli taivaan Kuningas, nöyrtyi ja tuli pieneksi ihmiseksi ja uhrautui meidän tähtemme, jotta me pelastuisimme. Jotta me emme hukkuisi omaan suuruudenkuvitelmaamme

Eräs kauneimpia lupauksia tässä evankeliumissa on tämä: Joka suojelee lasta ja lastenkaltaisia, saavat pitää Jumalaa itseään vieraanaan.

Mikkelinpäivä 3.10.2010

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?» Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: »Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. – Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.» Matt. 18: 1–6 (7–9) 10

Vaikka yritän muistella elämääni, niin mitään selvää kokemusta enkelistä minulla ei ole eikä sellaista tapahtumaa, minkä voisin tulkita enkelien vaikutukseksi tai läsnäoloksi. Uskon kuitenkin, että minun niin kuin muidenkin kristittyjen suojaksi on annettu enkeli. Että silloinkaan kun olemme yksin, me emme ole yksin. Toisinaan saan työssäni kuulla enkelikokemuksista. Joku on pelastunut sodassa tai auto-onnettomuudessa ihmeellisellä tavalla. Joku on kokenut sairaalan leikkauspöydällä elämänsä päättymisen, mutta sitten yllättäen joutunut palaamaan takaisin elämään ja kertoo enkelikokemuksesta. Joku haluaa täyttää huoneensa ja hyllynsä enkeliaiheisin koriste-esinein. Jollakulla on enkeliä kuvaava ikoni. Mitä sinä ajattelet enkeleistä? Millä tavoin ne kuuluvat osaksi hengellistä elämääsi? Onko kristityn uskottava enkeleihin ollakseen oikea kristitty?

Luterilaisuudessa on korostettu Jeesuksen merkitystä siinä määrin, että Raamatun muut henkilöt ovat jääneet sivuun niin Vanhan testamentin suuret hahmot kuin Maria ja enkelitkin. Enkeleihin kohdistuva mielenkiinto ja palvonta on toisinaan epäterveellä tavalla vienyt uskoa väärään suuntaan ja korjausliike on ollut välttämätöntä. Enkelit eivät ole uskomme ja palvonnan kohde. Ei ole välttämätöntä tulla vakuuttuneiksi enkeleistä. Me palvomme ja ylistämme Jumalaa Jeesuksen Kristuksen tähden. Mutta on totta, että olemme vieneet korjausliikkeen liiankin pitkälle ja enkelit on lakaistu lähes olemattomiin maailmankuvastamme.

Uskoa enkeleiden olemassaoloon on vähentänyt parin vuosisadan ajan myös tieteiden kehittyminen. Sivistyneen ihmisen käsitykseen maailmasta on ollut vaikea sijoittaa enkeleitä. Ne on sijoitettu siksi enemmänkin mielikuvituksen ja satujen maailmaan tai jääneet taulujen ja koriste-esineiden aiheiksi.

Osalle oppineista ihmisistä enkelit ovat symboleita, vertauskuvia ihmismielen syvistä kerroksista. On totta, että enkelit ovat merkkejä. Mutta ne ovat osa Jumalan luomaa todellista maailmaa. Siten ne ovat merkkejä toisesta ulottuvuudesta, Jumalan taivaasta, jota ihmisen aikaansaama pahuus ei ole tärvellyt. Enkelit ovat merkkejä ja muistutuksia siitä, että meillä on taivaallinen koti, jota kohti me kuljemme.

Enkelit esiintyvät hyvin usein Raamatussa. Ne ovat mukana pelastushistorian jokaisessa tärkeässä vaiheessa. Luomista ne eivät ole voineet seurata ainakaan alusta lähtien, koska kuuluvat itse luotuun todellisuuteen. Mutta Jumala loi ensimmäisenä juuri enkelit. ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Ensin taivaallisen ja näkymättömän enkelimaailman ja sitten maallisen ja näkyvän.

Paratiisista alkaen enkelit ovat olleet Raamatun näyttämöllä. Ensimmäinen Raamatussa esiintyvä enkeli on langennut enkeli Saatana, joka johdatti ihmisen harhaan ja sai aikaan ihmisen karkotuksen paratiisista. Ennen ihmisen syntiinlankeemusta myös enkelimaailmassa oli tapahtunut lankeemus, koska käärme oli jo odottamassa ihmisiä.

Raamatun viimeinen enkeli näytti Johannekselle ilmestyksessä minkälaista elämä on, kun viimeisetkin kirouksen kahleet on poissa. Näiden enkelien välissä monet  Raamatun henkilöt ovat kohdanneet Jumalan sanansaattajia: Aabraham, Jaakob ja Mooses kohtasivat enkelin, profeetat Elia, Jesaja, Jeremia; Hesekiel, Daniel. Uusi testamentti kuvaa enkelin monessa kohtaa Jeesuksen elämää: enkeli tuo viestin Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymästä, laulavat jouluna paimenille, varjelevat Jeesuksen pakomatkansa Egyptiin, erämaan koettelemuksen jälkeen enkeli palvelee Jeesusta, myös Getsemanen puutarhassa kiirastorstaina enkelin sanoneen vahvistaneen häntä – vain pitkäperjantaina enkelit ovat hiljaa – Jumalan Pojan syvimmän kärsimyksen hetkellä taivaallinen apu ei ole paikalla, Jeesus on yksin koko maailman synti harteillaan Jumalasta erotettuna ja tuomittuna, jotta meille tehtäisiin mahdolliseksi päästä siihen valtakuntaan, minne ei oteta mitään epäpuhdasta. Ainoastaan Jeesuksen sovitusverellä puhdistetut sielut pääsevät ohi kerubien vartioiman paratiisin portin. Pääsiäisenä enkelit vierittävät kiven haudan suulta ja kertoivat naisille viestin Jeesuksen ylösnousemuksesta. Jeesuksen nouseminen ylös kuolleista oli viesti Jumalan valtakunnan voitosta, valon koittamisesta pimeään. Langenneet, kapinalliset enkelit saivat kuoliniskun.

Enkelit esiintyvät Raamatussa, mutta ne ovat osa myös meidän maailmaamme. Ne eivät ole poistuneet. Jatkuvaa henkimaailman taistelua käydään edelleen jokaisessa kristityssä sielussa.

Toisinaan puhutaan hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Pahan puoli näyttää tälläkin hetkellä voivan hyvin maailmassa. Se on saanut voittoja ja ihminen luonnostaan on perso pahan houkutuksille.

Elokuvia ja fantasiakirjoja seuraaville ihmisille tällainen asetelma on tuttu. Tähtien sota, Taru sormusten herrasta tai Narnia kertovat maailmasta, jossa paha on päässyt voitolle. Se on saanut vallattua yhä enemmän alueita. Sitä on vaikea vastustaa ja sen puoleen on helppo antautua. Se kylvää pelkoa, tuskaa ja ahdistusta. Niitä ihminen haluaa välttää ja paeta. Välillä taistelua näiden välillä käydään verisesti. Mutta olennaisesti se on valtataistelua kahden voimakeskuksen välillä. Taistelussa merkittävää on se, minkälaisesta lähteestä voimankäyttö lähtee. Onko se vapaa vihasta, kateudesta, kostosta. Ne ovat väyliä pimeälle puolelle.

Taivaan enkelien sota Mikaelin johdolla kuulostaa fantasianomaiselta, mutta sitä sotaa käydään kaiken aikaa. Siellä ei kilise sapelit eikä vuoda veri.

Jumalaa vastustavat pimeät voimat yrittävät saada kristittyjä eksymään, kääntymään pois kaidalta tieltä, lankeamaan syntiin. Joka syntiä yrittää vastustaa, huomaa varmasti vastustajansa voiman. Siksi meitä pyydetään arvioimaan henkiä. Mitkä voimat vaikuttavat eri valintojen takana? Mihin suuntaan arvioitavana olevat asiat meitä kuljettavat. Kirkastavatko ne Jumalan kunniaa vai omaani. Me haluamme suuruutta, ihailua, kiitosta, kunniaa itsellemme, kuten opetuslapsetkin päivän evankeliumissa.

Syystä Jeesus nostaa esille lapsen, kun häneltä kysytään kuka on taivasten valtakunnassa suurin. ”Ellette käännyt ja tule tämän lapsen kaltaiseksi te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Kääntyminen merkitse oman pienuutensa tajuamista, lapsen kaltaiseksi tulemista. Lapset ovat suuria, koska eivät ole kehittyneet vielä pahuudessa, juonittelussa, valtapelissä, kähminnässä, korruptiossa, valehtelussa. He eivät ole kovettaneet sieluaan.

Samoin enkelit ovat osallisia tällaisesta suuruudesta. He eivät etsi kunniaa itselleen. Ne eivät myöskään pidä meteliä itsestään. Niiden ruokana on täyttää Jumalan tahto, iloita ja ylistää Jumalan suuruudesta.

Enkelin nöyryys olkoon meille esimerkkinä oikeasta suuruudesta. Tällaiseen suuruuteen ne sinuakin ohjaavat.

Riemumessu Lallintalolla 3.10.2009

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?» Matt 18

Kuulit evankeliumin jossa opetuslapset esittivät Jeesukselle yksinkertaisen kysymyksen. Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tämä kysymys ‘kuka on suurin’ on hyvin yksinkertainen ja simppeli, mutta se kätkee sisälleen aika ison alueen ihmiselämästä.

(Raamatun lukukappaleena Ilm 12:1-12, siis 1. vuosikerta)

Kilpailu paremmuudesta ja suuruudesta on sinullekin varmaan tuttua puuhaa. Kilpailua käydään kaiken aikaa jopa näiden seinien sisäpuolella.

Kuka on suurin, kuka vahvin, kuka paras, kuka lahjakkain, kuka älykkäin, kuka kaunein, komein tai vetovoimaisin? Kuka on rohkein, kuka on kovin? Kenellä on paras kroppa, upeimmat vaatteet. Kuka on trendikkäin, kuka katu-uskottavin, kuka on kuuluisin ja kuka rikkain? Kilpailua käydään tyttö- ja poikaystävistä, kenellä on halutuin namupala?

Kuka on voittaja, kuka siis saa määrätä ja johtaa. Kuka käyttää näin suurinta valtaa? Ketä meidän tulee kunnioittaa, ihailla tai pelätä kaikkein eniten? Kilpailua käydään kaiken aikaa: se alkaa päiväkodissa kilpailulla parhaista leluista ja päättyy vasta kuolemassa kilpailuun parhaasta hautapaikasta.

Ihmisillä yleensä on halu osoittautua lajitovereitaan paremmaksi edes jossakin. Haluamme kunniaa, arvostusta, ihailua, huomiota ja kiitosta. Haluamme nousta korkeimmalle korokkeelle.  — — —

Jeesuksen oppilaat kilpailivat suuruudesta. He eivät olleet siinä yhtään meitä parempia. Mielenkiintoista mielestäni on, että tämä halu olla kaikkein suurin löytyy myös enkeleiden joukossa. Taistelu enkelien herruudesta on ainakin kerran halkaissut koko Jumalan taivaan.

Ilmestyskirjan luvussa 12 kerrotaan kuinka Taivaassa syttyi sota, sisällissota, jossa enkelit ottivat mittaa toisistaan. Siinä kuvataan enkelien sota lohikäärmettä ja tämän enkeliarmeijaa vastaan. Enkelien välille oli kasvanut juopa: toisella puolella olivat ne, jotka kunnioittivat Jumalaa ja toisella puolella ne, jotka halusivat kunniaa itselleen.

Raamattu kuvaa enkelit usein sotilaina. Jumalalla on enkeliarmeija. Niin täydellisiä kuin enkelit ovatkin, niin heidänkin maailmaansa on sota rumentanut.

Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa.

Ilmestyskirjan Lohikäärme, pimeyden enkeli oli aikoinaan enkeliruhtinas, mutta joka ei tyytynyt asemaansa, vaan tuli ylpeäksi ja halusi tulla ykköseksi. Luotu ryhtyi kapinaan luojaansa vastaan.

Vaikka enkelit ovat henkiolentoja silti kyseisessä kohdassa mieleni muodostaa kuvan enkeleistä niin kuin ne olisivat keskiaikaisten ritarien kaltaisia: miekka kädessä ja sonnustautuneena haarniskaan. Ratsastavat hevosella toisiaan vastaan tanner tömisten. Törmäys on valtava ja taistelun äänet pettävät alleen lintujen laulun. Enkelien veri vuotaa, niiden hengitys on hurjasta taistelusta käynyt raskaaksi ja taistelun päätyttyä niiden ruumiit höyryävät hikisinä kylmässä ilmassa. Monen hyökkäyksen ja strategisen yllätysliikkeen jälkeen voittaja selviytyy koko sotaa ajatellen. Paholaisen joukko kukistettiin. – Tällainenkö tuo sota oli: verta, hikeä ja suolenpätkiä.

Lohikäärmen häviö kuvataan Ilmestyskirjassa. Se sanottiin siinä aika huomaamattomasti. Sen mukaan Jumalan vastustaja kohtaa tappionsa silloin, kun Jeesus kuolee ristillä. Voiton toi Karitsan veri. Se tarkoittaa Jeesuksen urikuolemaa.

Ei siis tarvittukaan sapelin kalistusta ei haarniskoja ei sotahuutoja eikä päiden katkomista, veren vuodattamista. Vain yhden veri on vuotanut: Jeesuksen. Pahaa vastaan Jumala ei käynyt pahuuden asein.

Jumalan Pojan ihmiseksi tuleminen ja viaton kärsimys on osa ihmeellistä taivaallista sotaa Jumalan ja hänen vastustajansa välillä.

Paholainen halusi tulla suureksi. Jeesus taas tuli pieneksi ja silti sen kautta sai voiton. Viattoman Jeesuksen uhrautuminen sitoo pahan voimat. Kun perimmäiset voimat asetetaan vastakkain totuus paljastuu. Rakkaus on kaikkein suurin voimista: Jumalan uhrautuva rakkaus. Täydellinen rakkaus voittaa vihan, koston, synnin, itsekkyyden ja kaiken pahan.

Siksi Jeesus vastasi opetuslapsen kysymykseen ‘kuka on suurin taivasten valtakunnassa?’ yllättävällä tavalla. Hän otti lapsen keskelle ja sanoi: Tässä on teille se mikä on suurinta. Jos haluatte todellista suuruutta, tulkaa tämän lapsen kaltaiseksi.

Jeesus osoitti meidän kilpailumme suuruudesta tyhjäksi ja arvottomaksi. Koska se usein vääristyy käsissämme. Me haemme suuruutta alistamalla ja polkemalla muita. Se ei ole suuruutta vaan raukkamaisuutta.

Ei ole tarkoitus olla suuri tai pieni, vaan aidosti ihminen omalla paikallaan. Ei ole tärkeää saada vetävintä tyyppiä seurustelukaverikseen, vaan ihmisen jota voi oppia rakastamaan. Oikea suuruus ei ole ulkokuorta, ei lihaksia vaan sitä, että ottaa vastuun teoistaan ja antaa elämänsä sen Jumalan haltuun, joka oikeasti on suuri ja jolla on valta antaa syntini anteeksi ja iankaikkinen elämä siinä taivaassa, josta ihmiskunnan eksyttäjä on poissa.

Mikkeli 1.10.2006 riparin ilmoittautumiskirkko

Tulkaa rippikoululaisten kaltaisiksi

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.

Jeesus sanoi evankeliumissa, että meidän olisi tultava lasten kaltaiseksi. Tätä palvelusta valmistellessani en ole yrittänyt tulla ihan niin nuoreksi ja pieneksi, vaan olen yrittänyt tulla rippikouluikäisen kaltaiseksi. – Ei siksi, että rippikoululaisten on taivasten valtakunta (se voi toki olla sitäkin), vaan siksi, että rippikoululaisia on tänään paljon liikkeellä.

Miten voin tulla rippikoululaisen kaltaiseksi? Muistamalla, että olen itsekin ollut joskus rippikoululainen. Minkälainen silloin olin ja miltä rippikoulu tuntui?

Kun olin rippikouluikäinen jeesusjutut eivät oikein kiinnostaneet minua. Itse asiassa pelkästään sana ’Jeesus’ toi joitakin allergistyyppisiä reaktioita. Uskonto kuului sarjaan evvk – ei vois vähempää kiinnostaa. Ehkä jollakulla teistä on samanlaisia kokemuksia asiasta.

Jos minä olisin teidän ikäinen ja istuisin siellä, niin mitä ajattelisin: Tiedostaisin, että joo, rippikoulu alkaa. Ilmoittautumislappuja viedään kirkkoon. Mutta se kirkko on vähän sellainen outo paikka.

Ja kuultuani päivän evankeliumin en olisi paljon asialle hurrannut: Jo on ihmeellinen asia. Jeesus kehuu lapsia. Niinpä niin. Jeesus ja lapset. Kristinuskohan on sellainen lasten juttu. Lapsille kerrotaan tarinoita turvallisesta Jeesuksesta, joka halaa lapsia ja kantaa lampaita sylissään. Kiitos ei tällaiselle uskonnolle! Se ei kosketa minua mitenkään. Kertokaa mulle jotakin uutta.

Mietin mikä olisi tehonnut silloin? Mikä olisi mennyt kuoren läpi? Miten olisin voinut vakuuttua siitä, että jeesusjutut eivät ole vain lapsia varten vaan voisivat kuulua myös omaan elämääni?

Olisiko se ollut tuollainen nuorekkaalla tavalla soitettu musiikki? En muista omasta rippikouluajastani ainoatakaan riparibiisiä enkä ainoatakaan gospelkonserttia. Ehkä se johtuu siitä että en osallistunut sellaiseen lainkaan. Lauloimme ehkä vain joitakin virsiä. En todellakaan muista.

Nuorekas musiikki olisi varmaan helpottanut asiaa. Olisi myös helpottanut asiaa, jos silloin olisi siellä ollut mukana tollanen kitaraa soittava pitkätukkainen nuorisotyönohjaaja. Mutta sikäli kuin muistan itseni, niin tuskin olisin mennyt sille mitään puhumaan, vaikka se olisi majaillut koulussa. ”Jeesusvaara” olisi ollut ehkä liian suuri. Luulen että olisin pelännyt sitä, että keskustelu kääntyy liian henkilökohtaisiin asioihin. Ehkä olisin ollut liian valmista viljaa sille, että joku olis osoittanut mulle aitoa hyvyyttä. Olisin pelännyt sitä, että mulla ei ole kykyä käsitellä sellaista asiaa. Minun taustani on sellaisesta rikkinäisestä perheestä, missä ei paljon tunteiltu. Mutta en muista tavanneeni ainoatakaan nuorisotyönohjaajaa omalta rippikoulultani. Siinä mielessä te olette ainutlaatuisessa asemassa, kun teillä on näitä nuorisotyöntekijöitä lähellä.

Mutta silti uskonnosta ja Jeesuksesta kiinnostuminen leimataan vähän nössötouhuksi, heikkouden merkiksi – ja porukassa ei saa osoittaa olevansa heikko. Teidän nuorten ihmisten elämäntehtävä tällä hetkellä on kasvaa kohti aikuisuutta ja itsenäisyyttä, myös henkisesti vahvaksi. sellaiseksi joka pärjää itse ja seisoo omilla jaloillaan.

Kun Jeesus sanoo: tulkaa lasten kaltaisiksi, se on vähän huonosti sanottu nuorelle, jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi. Eikö se ole vähän väärä suunta? Ei tässä aleta enää vaippoja kastelemaan.

Mutta ei sitä voi aikuiseksi heittäytyäkään. Sellaiseksi täytyy kasvaa. Eikä se ole heikoksi tulemista, jos omista vaikeuksistaan papille tai nuorisotyöntekijälle kertoo. Ei se ole nössöilyä. Sillä kukaan nuori ei ole vielä aikuinen. Kukaan nuori ei ole vielä täysin valmis ja vahva henkisesti Se on olemassa olevan heikkouden tunnustamista.

Vahvaksi ei kuitenkaan kasva sillä että kieltää oman heikkoutensa tai keskeneräisyytensä, että kieltää omat pelkonsa. Vaan niin, että kohtaa ne, juttelee niistä jonkun kanssa ja kasvaa niiden yli.

Seurakunnassa saat olla oma itsesi, kasvaa omaa vauhtiasi. Älkää kiirehtikö aikuiseksi kasvamista siten, että kasvatatte vain kovaa ulkokuortanne. kasvakaa myös sisäisesti.

Advertisement