Jouluaatto

Jouluaiheita löytyy myös Jouluaika-blogista

Yksinkertainen kuvaelma jouluaattona kirkossa: Älä häiritte!

Seuraava jouluhartauskuvaelma on toteutettu kirkossa.  Kirkon etuosassa oli kolme ’näyttämöä’ Nasaret – Seimi –  paimenten keto. Telinein ja kankain oli toteutettu Beetlehemin talli, jonne seimi ja heiniä laitettiin. Meillä oli vaatteita paimenille, enkeleille, Augustukselle Joosefille ja Marialle. Minä kertojana oli papin albassa ja stolassa. Paimenilla oli isoja pehmolelulampaita. Meillä oli ajatus (joka tuli liian myöhään) että jostakin perheestä saisimme vauvan Jeesuksen osaan. Sitä ei tällä kertaa tapahtunut.

Tervetuloa
Te olette kaikki sydämellisesti tervetulleita tähän perheille tarkoitettuun jouluhartauteen. Joulu on vuoden juhlista odotetuin. Nyt odotus on päättynyt ja juhla alkanut. On hyvä, että aloitamme juhlaa  yhdessä. Jokaisena jouluna ajatuksemme kääntyvät joulun lapseen – pienokaiseen joka syntyi Beetlehemissä.
Tässä jouluhartaudessa laulamme jouluvirsiä ja meillä on pieni kuvaelma, joissa eri tehtävissä esiintyy seuraavia henkilöitä: Keisari Augustuksena on N.N., Joosefina N.N., Mariana N.N., paimenina ja enkeleinä on Lasten lauluryhmän laulajia. Esirukouksen lukee N.N. ja evankeliumin N.N.

Kolehti kootaan tällä kertaa poikkeuksellisesti ovilla poistuttaessa kirkosta.
Kiitämme teitä kaikkia jo siitä avusta, minkä he yhteiseen juhlaamme ovat antaneet. Hiljennymme joulurukoukseen

Joulurukous

Jouluevankeliumi – luetaan Luuk 2:1-20 normikäännös ei selkokielistä – kuvaelma on evankeliumin selkeyttämistä.

Kuvaelma: Älä häiritte

Lapsi – Miksi joulua juhlitaan?
Sinä – Hyvä kysymys Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä. Silloin kun sulla oli kaverisynttärit, kutsuit parhaat kaverisi paikalle. Keitä kavereita sinulla silloi oli?
Lapsi  – Eskarikavereita.

Sinä – Jeesus haluaa olla jokaisen ihmisen paras ystävä ja kaikkien kaveri. Siksi kaikki kutsutaan juhlimaan hänen syntymäpäivää – vietämme sitä kaikki yhdessä. 
Mutta katsotaan tätä juhlaa pienen tarinan kautta. Luukas on kirjoittanut niistä.

Saarnatuolin ja urkujen väli

Sinä – Luukas kirjoitti, että tämä tapahtui kauan sitten. – Silloin kun Rooman valtakuntaa hallitsi keisari Augustus ja Kvirinius oli Syyrian käskynhaltija.
Sinä – Onko keisari Augustus täällä?
Keisari Augustus – Täällä olen. Mitä asiaa (käskevästi).
Sinä – heh heh.  Olit antanut jonkin määräyksen. Mitä pitää siis tehdä? 
Keisari Augustus – Laittaa koko maailma verolle. 
TL – niin … mutta miksi? 
Keisari Augustus: – Tarvitsen lisää rahaa rakennushankkeisiin ja armeijan yllä pitämiseen (valtateiden rakentamiseen)
Sinä – Peritäänkö veroa ihan kaikilta?
Keisari Augustus – Niinhän minä sanoin. koko maailma – kaikki jotka valtakuntaani kuuluvat.

Sinä – Täytyykö tuon köyhän Joosefinkin ryhtyä veroa maksamaan?

Keisari Augustus – Kyllä. Ei mitään poikkeuksia.

Saarnatuolin juurella


Sinä – Nasaretin Joosef, se on sitten lisää rahahuolia. (Joosef pakkailee reppuaan) Mitäs pakkailet? Minne te menette?

Joosef – Juudean Beetlehemiin. 
TL Miksi sinne asti?
Joosef – Se on esi-isäni Daavidin kaupunki. Pitää mennä omaan kaupunkiin.

Sinä – Sinne on pitkä matka

Joosef – Mennään aasilla. Tai Maria menee. Minä kävelen

Sinä – Pitäkää kiirettä. Moni muukin on menossa. Voi olla vähän täyttä siellä.


Joosef – Ei tässä juoksemaan ruveta. Kyllä Jumala meistä huolen pitää.

Sinä –  Jumala hyvästi matkanne siunatkoon

Joosef – Katsotaan mitä tässä vielä tapahtuu. Lapsenkin pitäisi syntyä pian.
Sinä – Aivan. Mariahan odottaa lasta. Maria, kylillä puhelevat raskaudestasi?
Maria – Toivottavasti hyvää. Olen pilkkaakin kuullut.
Sinä – Niin puheita on aina monenlaisia, mutta se, mitä kuulin ei ollut ihan tavallista. He puhuivat  jotakin enkelistä.
Maria – Kuulit oikein. Lapsen yllä on erikoinen siunaus. Enkeli ilmestyi minulle ja kertoi että tulen äidiksi. Enkeli sanoi myös että lapselle tulee antaa nimeksi Jeesus.
Sinä – Ihmeellistä. Mutta en viivytä teitä enempää. Hyvää matkaa.

Joosefin ja Marian matkatessa Beetlehemiin aasin kanssa lapset laulavat: Jeesus syntyy.


Beetlehemissä: Lukupulpetin ja kastemaljan luona



Sinä – Maria ja Joosef lähtivät pitkälle matkalle Beetlehemiin. Paljon ihmisiä oli liikkeellä eikä missään majatalossa ollut heille tilaa. Onneksi löytyi edes karjasuoja, talli – sillä oli tullut Marian synnyttämisen aika.

Sinä – Maria. Kuinka sää voit?

Maria: Älä häiritte. Mää en nyt kuule jaksa mitään uteluita.

Sinä – Okei. Menen syrjään. ”Shh!” (yleisölle) Kuten huomasitte tilanne alkaa olla aika hermostuttava – paras mennä ihan syrjään. Mitäs tuolla näkyy – lampaita.
 Onkohan siellä paimenia.  He eivät pane pahakseen jos menemme juttelemaan – tässähän voisi oikeastaan laulaa jotakin.

Seurakunta laulaa Vk 21:1-3

Kertoja kulkee paimenten luo – sillä aikaa Maria ottaa lapsen syliinsä antaa Joosefille, joka nostaa sen seurakunnan nähtäväksi. Joosef antaa sen Marialle joka laittaa hänet virren aikana seimeen.

Paimenet lähellä urkuja


Sinä – Mitäs porukkaa täällä on?

Paimenet – Ollaan paimenia ja vartioidaan temppelin lampaita.

Enkeli lukee (muut häikäistyy ja pelästyy)
 ”Minä olen Jumalan enkeli – Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” (Voi lukea tämän suoraan paperista)

Sinä – Noustaan kaikki yhdessä laulamaan enkelien kanssa Vk 21:10 – ”Nyt Jumalalle kunnia kun antoi ainoon Poikansa. Siit enkelitkin riemuiten veisaavat hälle kiitoksen.”

Sinä – käsittikö teistä kukaan äskeisestä enkelin viestistä mitään?

Paimenet  –    Joo. Enkeli ilmestyi meille

Sinä  – tuliko se veroja keräämään niinkuin keisari Augustus
Paimenet –   Ei, vaan kertoi hyvän uutisen. Kauan odotettu kuningas on syntynyt. Makaa nyt seimessä.
Sinä – Jaa. Taidankin tietää missä se paikka on. Joosefin Maria on synnyttänyt.

Paimenet: –     Mennään kiiruusti katsomaan ja kertomaan mitä meille tapahtui.

Kaikki lapsikuoron laulajat (ja muut) siirtyvät seimen luo ja ryhmittäytyvät seurakuntaan päin laulamaan: Suuren suuri uutinen

Päätössanat

Sinä – Jokaisena jouluna muistamme Jeesusta. Tänäänkin palautimme mieliin joitakain tuon tarinan tapahtumista. Ne eivät ole satua – vaan kaksi tuhatta vuotta sitten tapahtuneita asioita nykyisen Israelin alueella. Jumala itse puuttui maailman kulkuun ja tuli keskellemme. Hän ei tullut veroja keräämään, kuten keisari Augustus. Hän tuli avaamaan meille portin taivaaseen, Jumalan valtakuntaan. Sitä ovea ei kukaan muu voinut avata. Eikä sitä ovea kukaan ihminen voi myöskään sulkea. Tuosta päivästä alkaen on kuulutettu ilosanomaa -> pelkojen ja tuomion tilalle on tullut vapaus, armo ja anteeksiantamus: Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan.

Siunatkoon ja varjelkoon Kaikkivaltias ja armollinen Jumala (+) sinun joulusi ja kaikki ne joiden kanssa sitä vietät. Juhlikaka täydestä sydämestänne, olkaa hyviä toisianne kohtaan.

Omasta puolestani ja seurakunnan puolesta toivotan teille kaikille hyvää joulua ja Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa.

Laulamme päätteeksi virren 30: Maa on niin kaunis

Jouluaatto perheille (2012)

Lasten kuorolaiset Valon Vekarat olivat pukeutuneet paimeniksi. Tietäjiksi oli pukeutunu kolme aikusta.
Tiedättekö, että kauan sitten kaukana etelässä asui köyhä pariskunta Maria ja Joosef. He asuivat pienessä kylässä nimeltä Nasaret. Harjavaltakin on sitä paljon isompi. Se oli ehkä Hiirijärven kokoinen paikka. Joosefin ja Marian oli lähdettävä sieltä pitkälle matkalle jalkaisin ylös vuorille ja kuljettava siellä yli sata kilometriä ennen kuin pääsivät perille Betlehemiin.  Matkaa meni useampi päivä, sillä Marian oli vaivalloista kulkea. Hän odotti vauvaa ja synnyttäisi pian sen.

Perillä heidän täytyi mennä kirjoittamaan nimensä veroluetteloon. Keisari määrää ihmiset maksamaan itselleen veroa. Joosef ja Maria lähtivät pitkälle matkalle ylös vuorille kulkevaa tietä.

Ja perille päästyään heidät ohjataan lepäämään talliin. Majatalo on täynnä. Mutta nyt he saivat sentään katon päänsä päälle. Ja siellä tuo lapsi syntyy. Lapsi pestiin, hierottiin suolaa lapsen ihoon ja kiedottiin tiukkaan kangaspakettiin – eli kapaloitiin. (israelilainen tapa oli hieroa vastasyntynyttä suolalla)

II
Asiassa ei olisi mitään outoa, mutta läheisellä kedolla on samana yönä paimenia. Heidän tehtävänsä on valvoa ja pitää huolta lammaslaumasta. Lampaat eivät olleet aitauksessa kotonaan vaan kedolla yöllä. Paimenet pitivät lauman yhdessä kasassa ja hätistivät petoeläimet pois niiden luota. He eivät pelänneet mitään: eivät pimeää eivät hämähäkkejä, käärmeitä, sutta tai karhua, vaan osasivat toimia ja häätää pedot pois. Paitsi tuona iltana isot miehet pelkäsivät, – muistatteko miksi he pelkäsivät: kun Jumalan enkeli ilmestyi heille.

Keskellä pimeää yötä tuli yhtäkkiä kirkasta. Jumalan enkeli kertoi paimenille Jeesuksen syntymästä. Lapsi ei ole mikä tahansa lapsi, vaan jo satoja vuosia sitten ennustettu lapsi, josta tulee suuri kuningas. Ennustus täyttyy. Pian koko taivas oli pullollaan enkeleitä – enemmän kuin he pystyivät laskemaan ja kaikki lauloivat ja kiittivät Jumalaa.

Paimenet saivat ohjeen mennä etsimään tuo lapsi. Mutta mistä paimenet tunnistaisivat lapsen? Varmasti siellä oli paljon muitakin vauvoja kapaloissaan. Miten he löytäisivät oikean? – Lapsi makasi seimessä – aasin ja härän ruokakaukalossa. Koirilla ja kissoilla on oma ruokakuppinsa. Niin myös aasia ja härkää varten tarvittiin ruokaa varten jokin riittävän iso astia. Täällä kirkossa on nyt myös paljon lapsia. Mahtaako paimenemme löytää lapsen, joka makaa seimessä? (onko täällä lapsi joka makaa seimessä). – paimenet lähtevät kiertämään ympäri kirkkoa ja lopulta löytävät seimen ja lapsen.

Lopulta paimenet löysivät lapsen ja kertoivat Joosefille ja Marialle, mitä enkelit olivat lapsesta sanoneet. Lapsi on Vapahtaja, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra – enkeleitä suurempi, Jumalan Poika.

III
Aikaa kului ja paimenet muistelivat ihmeeellistä jouluyötä. Mutta pian kohtistiin vähän muustakin. Kylällä oli nähty erityisen arvokkaita vieraita kaukaiselta maalta. Kolme hienoa herraa etsivät samaa lasta, jota paimenetkin kävivät katsomassa. Tähden johtamana he olivat saapuneet kaupunkiin. Kun tarpeeksi asiaa hämmästeltiin niin pian jo sanat muuttuivat lauluksi:
(Paimenet laulavat: Kolme hienoa herraa saapui kaupunkiin. Tietäjät saapuvat laskemaan lahjat seimen luo.)

Kolme hienoa Herraa saapuu kaupunkiin
Etsivät he lasta, uutta kuningasta.
Kolme hienoa herraa saapuuu kaupunkiin

Kolme hienoa herraa seuraa tähteä
Tähti johtaa talliin, luokse lapsen kalliin
Kolme hienoa herraa seuraa tähteä

Kolme hienoa herraa lasta kumartaa
Lahjat kalliit kantaa, lapsi ilon antaa
kolme hienoa herraa lasta kumartaa.

Nyt ovat tietäjät antaneet lahjansa. Me olemme kaikki joulun seimen äärellä. Jumala on antanut meille itsensä ja samalla taivaan lahjat. Meillä ei ehkä ole lahjoja hänelle. Mutta me voimme antaa kuitenkin hänelle jotakin. Voimme antaa kiitoksen, kunnioituksen, ylistyksen, rukouksemme, voimme antaa sydämemme ja sisimmän uskomme. Voimme antaa ne tunnustamalla uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.

Jouluaaton perhepalvelus 2009 – Paimen Joosua ja lammas Orpo

Saarnaaja pukeutunut albaan, (paimenen asuun päähine  ja sauva), esillä myös lammas, jonka suden purema takajalka on sidottu.

Evankeliumin lukeminen

Terve. Minä olen paimen Joosua ja tämä lammas tässä on nimeltään Orpo. Me olemme hyviä kavereita.

Ihmettelette ehkä miksi sen nimi on Orpo. Sen nimi on Orpo, koska se on oikeasti orpo. Minä olen antanut sen nimen. Olin paikalla kun Orpo syntyi. Siinä oli paljon vaikeuksia ja Orpon emo kuoli pian synnytyksen jälkeen. – Orpo jäi vaille emoa. Niinpä minä olen pitänyt sitä sylissä ja ruokkinut silloin kun se oli pieni ja silittänyt sen päätä. Minusta tuli sille emo, jonka perässä se kulki. Nyt vanhempana, kyllä se laumaansa kuuluu.

Me olemme vähän samanlaisia Orpo ja minä. Meidät on molemmat paiskattu tähän kylmään maailmaan eikä meillä ole ketään sellaista, joka olisi huolehtinut meistä. Minun vanhempani menehtyivät kulkutautiin, kun olin 10-vuotias. Siitä alkaen, minun on pitänyt elättää itseni.

Onneksi setäni Efraim on rikas mies. Hänellä on paljon lampaita ja minä pääsin silloin heti paimeneksi. Se on ollut mukavaa työtä. Onneksi meitä silti on useampia paimenia, koska laumakin on aika iso.

Paimenen työssä olen nähnyt monen lampaan syntyvän. Olen ollut tällä paimensauvalla hätistämässä susia pois lampaiden läheltä. Olen oppinut sitomaan myös lampaiden jalkoja, kun ne olivat loukkaantuneet.

Itset asiassa juuri eilen aamuna jouduin tekemään Orvolle siteen, kun sudet hyökkäsivät laumaamme. Ne olivat saaneet paljon tuhoa aikaan. Saimme sudet lopulta häädettyä, mutta yksi susi oli saanut hampaansa jo Orvon reiteen. Orpo haavoittui sen verran, että olen joutunut sitä kantamaan sylissäni tai harteillani koko päivän. Onneksi ei ole tarvinnut paljon tänään vaeltaa. Mutta olen silittänyt sitä päästä niin kuin silloin kuin se oli pieni. Siitä se tykkää.

Mutta tämä ei ollut vielä asia, jota teille tulin kertomaan. Viime yö on ollut elämäni ihmeellisin. Paimenena minunhan on usein valvottava öitäni. Silloin olen aina katsellut tähtitaivasta. Yöllä tähdet näkyvät kirkkaasti. Mutta viimeaikoina taivas on ollut jollakin tavalla levoton. Ja sitten viime yönä – voitteko kuvitella – TSÄDÄM. Keskellä pimeää yötä tuli äkkiä hohtavan kirkasta. Niin kirkasta että oli vaikea pitää silmiä auki. Jumalan enkeli oli laskenut taivaasta alas.

Toiset paimenet huusivat pelosta. Syöksyivät maahan ja huusivat ”Armoa!” He luulivat varmasti kuolevansa siihen paikkaan. En ole koskaan nähnyt kenenkään pelkäävän niin paljon.  – He luulivat varmaankin, että enkeli tuli tuomitsemaan heitä varkauksista ja rikoksista, joita he olivat tehneet. Että nyt on tullut maailman loppu ja viimeisen tilinteon aika.

Minä olin enemmän hämmästynyt ja ihastunut kuin peloissani. Mutta enkeli ei tullut tuomitsemaan. Enkeli sanoi ensi sanoikseen: ”Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilon.”

Enkeli rauhoitteli miehiä. – meille ilmoitettiin lapsesta, joka oli syntynyt. Sitten siinä samassa siinä oli lopulta kokonainen enkeliarmeija kaikessa loistossaan sitä todistamassa – ei mikään maailman mahti kykenisi voittamaan tuollaista joukkoa.

Koko tuo taivaallinen sotajoukkojen ohimarssi ja mahtavuuden osoittaminen vain siksi, että yksi pieni lapsi on syntynyt maailmaan. (silloin kun minä synnyin, siitä käytiin naapurissa kertomassa, mutta ei siitä isompaa meteliä pidetty) Lapsi oli enkelien mukaan tärkeämpi kaikkea maailmassa. Se oli heidänkin valtiaansa, koko sotajoukkojen herra, Jumalan oma poika ihmiseksi syntynyt. Joten sen täytyi olla kovin ihmeellinen asia.

Ne, joilla alkoi vahtivuoro, jäivät lampaiden luo, mutta me muut saimme lähteä katsomaan ihmettä. Minä lähdin myös, mutta en päässyt yhtä nopeasti kuin toiset paimenet. Minun oli pidettävä huolta pikkulampaasta. En voinut jättää sitä yksin aamun tapahtumien jälkeen. Kannoin lammasta harteillani. Välillä lepäsin.

Lopulta saavuin minäkin Orvon kanssa perille. Toiset paimenet olivat jo lähteneet. Talli, jossa lapsi seimessä makasi oli hiljentynyt.

Lapsi nukkui ja lapsen äiti valvoi vierellä. Olin sanomassa enkeli-ilmestyksestä lapsen äidille Marialle. Hän nyökkäsi. Toiset paimenet olivat jo kertoneet enkelistä.

Maria sanoi hänellekin enkelin kerran ilmestyneen.

”Mutta miksi kansojen ruhtinas syntyy tällaiseen paikkaan?” Ihmettelin.

Maria vastasi minulle tavalla, jota jäin miettimään (sinäkin voit miettiä): Ehkä juuri siksi, että sinäkin pääsisit häntä tervehtimään. Ehkä siksi, että hänen luokseen ei tarvitse tulla pukeutuneena kalliiseen pukuun, että hänen luokseen voi pelkäämättä tulla kuka tahansa ihminen.

Maria jatkoi vielä: ”Olen huomannut, että hetki lapsen vierellä voi puhua paljon ihmiselle, jolla ei ole kiire pois. Hänen kaikkein syvimmät rukouksensa ja kaipauksensa tulevat kuulluksi. Ja niihin vastataan. Maria sanoi ja väistyi peremmälle.

Laskin Orvon sylistäni. Lapsi nukkui rauhallisesti.

Orpo näykkäsi heinän seimestä ja nuuhki vastasyntynyttä lasta ja tiedättekö mitä. Piittaamatta hiukkaakaan hetken pyhyydestä se sanoi kovaan ääneen: MÄÄ, MÄÄ

Arvaatte varmaan mitä tapahtui. Lapsi heräsi, ja minä olin kauhuissani, mitä Orpo oli mennyt tekemään. Mutta sen sijaan että lapsi olisi pelästynyt tai itkenyt se hyrisi iloisena ja silitti Orvon päätä, kun Orpo nuppinsa sinne seimeen laittoi.

Sen jälkeen minäkin laitoin sormeni seimen kehtoon ja tuo pyhä lapsi silitti pienin sormin kättäni ja minusta tuntui kun hän samalla olisi silittänyt kaikki suruni ja kipuni pois. Niin siinä kävi.

Kävellessämme takaisin leiripaikallemme sanoin: Kuule Orpo. Luulen, että me emme enää ole orpoja.

Kaiken aikaa lähellämme on hän, joka maailmaa hallitsee.

Jouluaaton saarna 2007 – Jeesus lunastaa aasin

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
- Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa. Luuk. 2: 1-14

Muistatko kuinka ensimmäisenä adventtina Jeesus ratsasti pienellä aasilla Jerusalemiin? Kun tuo pikkuaasi Viki Vikkelä palasi kotiinsa, se kertoi pihan vanhoille aaseille seikkailustaan kuninkaan ratsuna. Kaikki muut aasit kuuntelivat sitä ihmeissään.

Vanhin talon aaseista oli 40-vuotias Varma – lempinimeltään ”Vaitelias”. Joskus aasit elävät niinkin vanhoiksi.

Hän löntysteli hiljaisesti paikalle ja kysyi. ”Kuulinko puhuttavan nöyrästä kuninkaasta – Daavidin pojasta, joka saa ihmeitä aikaan”

Vuosiin Vaitelias Varma ei ollut puhunut kenenkään kanssa. Siksi häntä sanottiinkin vaiteliaaksi. Mutta nyt hän jatkoi. ”Minusta tuntuu, että minä olin silloin Betlehemissä siinä tallissa, jossa hän syntyi.” ”Se oli ihmeellinen yö. Totisesti Jumala on viisaudessaan ylittämätön, kun hän valitsee suuriin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja vaatimattomia eläimiä.”

Muut aasit pyysivät ja vaativat Vaiteliasta kertomaan Jeesuksen syntymästä. ”Ehkä minä kerronkin”, sanoi Vaitelias Varma – tosin hieman epäröiden.

Kun hän aikaisemmin oli kertonut siitä muille, hänelle naurettiin. Sen jälkeen hänen ei ole tehnyt mieli muistella ääneen sitä ihmeellistä yötä. Se oli salaisuus, jonka hän säilytti omassa mielessään kaikkeista kalleimpana aarteenaan. ”Välillä tosin mietin, onko tuo kaikki todella tapahtunut.”

”Niin. Siitä on jo hyvin kauan aikaa”, aloitti Vaitelias Varma. ”Kuuluin siihen aikaan vielä toiselle isännälle.” ”Se oli ankara ja julma isäntä. Ruoska tuntui heti lavoissani, jos vähänkin horjahdin raskaan kuorman alla. Vieläkin vuosienkin jälkeen minulla on selässäni ja nahassani jäljellä arpia muistutuksena iskuista ja kiusaamisesta.

”Toden totta” muut aasit sanoivat ”Olemme ne kyllä huomanneet, mutta emme koskaan tohtineet kysyä”. Vaitelias jatkoi: ”Onneksi minun ei tarvitse enää sellaista kokea.”

”Sinä päivänä olin tehnyt taas paljon töitä ja saanut monia, monia iskuja. Isäntä piiskasi yhä kovempiin suorituksiin. Tuona päivänä isännän katseessa oli samanlainen kiihko kuin silloin, kun veljeni oli kuollut taakkojensa alle, eikä enää koskaan noussut.

Minä en halunnut kokea samaa kohtaloa, vaan lähdin karkuun. Kuljettuani pitkän aikaa, löysin lopulta hiljaisen tallin majatalon läheltä, josta kukaan ei osaisi etsiä minua tai arvata kenelle kuulun. Talli oli lähes tyhjillään. Siellä oli ennestään vain yksi härkä.

Hiljaisesti kävin varjoon makuulle ja nukahdin saman tien väsyneenä suloiseen uneen.

Kahden tunnin kuluttua säpsähdin hereille. Kuulin ihmisten ääniä. Sen verran olin oppinut (Varma sanoi), että milloinkaan en nukkunut niin syvää unta, ettenkö olisi heti herännyt ihmisten ääniin. Se oli minulle aina vaaran merkki. Jos se kamala isäntä tulee minua jälleen lyömään. Varma sanoi.

Mutta äänet olivat toisenlaisia. Nyt oli kysymys jostakin muusta. Mies ja nuori nainen tulivat talliin lepäämään. Mies teki naiselle makuupaikan. Nainen piteli vatsaansa ja aina tasaisin väliajoin puri hammasta ja voihkaisi.

Vaitelias Varma: ”Tiesi hyvin pian mistä on kysymys. Olin nähnyt monen aasin ja lampaan synnyttävän. Nyt näkisin ensimmäisen kerran ihmisen syntyvän.” ”Muuten siinä kaikki tapahtui samalla tavalla kuin meillä aaseilla ja muilla eläimillä, mutta ihmislapset eivät vain nouse heti jaloilleen. Makaavat viikkotolkulla paikallaan ja huutavat paljon enemmän.”

Mutta äitinsä rinnoilla tämänkin lapsi pian rauhoittui. Lapsen vanhemmat olivat onnellisia ja huojentuneita. Heidän nimensä olivat Joosef ja Maria.

Jos tarina olisi tässä, siinä ei ehkä olisi mitään ihmeellistä, sanoi Varma Vaitelias. Mutta tuotapikaa etäältä alkoi kuulua lampaiden ääniä. Hengästyneet paimenet juoksivat pitkin kylää, kunnes joku heistä tuli tallin kohdalle, jossa olimme – hän vihelsi ja huusi ystävilleen: ”Täällä! Tulkaa tänne!” Luulin ensin, että heiltä on lampaat karanneet, mutta he olivatkin etsimässä tuota pientä lasta.

Silmät suurina, ilmaan viittilöiden he selittivät nähneensä enkelijoukon. Ei siitä sekasortoisesta puheesta tainnut kukaan saada tolkkua. Mutta kun he tarpeeksi monta kertaa ja rauhassa selittivät, niin aasikin ymmärsi mistä on kysymys. – Enkeli oli heille ilmoittanut, että Kuningas on syntynyt. Paimenet polvistuivat lapsen edessä ja toisivat sanoja: Kristus kuningas, Daavidin poika.

Vaitelias Varma jäi miettimään paimenien puheita. Ei lapsi mikään kuningas voi olla. Mikä kuningas se sellainen on, joka syntyy tallissa? Yhtä vähän aasit syntyvät palatseissa. Nuo paimenet ovat valvoneet liikaa ja puhuvat omiaan. Ei heidän näkyjään voi uskoa. Tämä talli ei kerta kaikkiaan ole kuninkaan arvolle sopiva paikka.

Mutta pian talliin tuli pian lisää vieraita. Vaitelias hämmästyi. He olivat oikeita kuninkaita, siitä ei voinut olla epäilystäkään. Tuollaisia kuninkaat juuri ovat. Mutta mitä kuninkaat tekevät täällä? Tämä talli ei kerta kaikkiaan ole kuninkaan arvolle sopiva paikka. Mutta paimenten tavoin hekin kumartuivat lapsen edessä laskettuaan ensin kruunun päästään. Sitten he osoittivat Joosefille ja Marialle vuoroin taivaalta oudon kirkasta tähteä ja vuoroin lasta. Ennen lähtöään he antoivat lapselle kalliita lahjoja.

– Jos kerran kuninkaat käyvät tätä lasta kumartamassa, ehkä paimenetkin puhuivat totta. Mutta minkälainen kuningas hän mahtaakaan olla?

Lopulta talli hiljentyi. Yö oli kylmä. Joosef ja Maria yrittivät suojata lastaan ja suojautua itse. He hakeutuivat talliin peremmälle Härän läheisyyteen ja taluttivat minutkin vierelleen – jotta minä saisin lämmittää kuningasta.

Yö oli kulunut pitkälle. Vanhemmat hoitivat lastaan ja minä mietin, mitä minulle tapahtuu ja minne menen – olinhan lähtenyt pakomatkalle. – Silloin kuulin sen äänen, jota olin kaikkein eniten pelännyt. Tuo ilkeä omistaja löysi minut. En tiedä miten, mutta siinä hän oli.

”Se, mitä sitten tapahtui, en unohda sitä koskaan.” Kuin pyörremyrsky isäntä lähestyi minua keppi kädessään. Hän tarttui riimuuni ja kiskoi minut jaloilleni. Mutta silloin… silloin tuo lapsi alkaa itkeä. Hän itkee niin kovaa, että kaikki keskeyttävät toimintansa.

Sitä kesti hetken aikaa. Kun lapsi oli rauhoittunut, isäntäni muisti jälleen mitä oli tekemässä. Hän alkaa väkisin vetämään minua tallista ulos ja iskee minua lujasti kepillä. Jälleen Jeesus itkee niin kovasti, että kaikki lopettavat toimintansa.

Jeesus itkee ja itkee eikä rauhoitu enää ollenkaan. Kaikki ovat ihan ihmeissään. Hänen ei voi olla nälkä, hänet on juuri ruokittu, eikä kapaloakaan tarvitse vaihtaa, se tuntuu ihan kuivalta. Mutta itku ei lakkaa. Lapsi vain itkee.

Kun muut kauhistelevat Jeesuksen itkua, Vaitelias Varma tunsi jotakin sisimmässään. Hän kääntyi Jeesusta päin. Hän oli aivan varma siitä, että tuo lapsi itkee hänen itkuaan, hänen kipuaan, hänen surujaan ja pelkojaan. Jeesus itki kaikkea sitä pahaa, mitä Varmalle oli tehty. Kepiniskuja, kiusaamista, huonoa kohtelua. Tuo kuningas on kovin toisenlainen kuin kukaan muu kuningas. Hän on varmaankin sydänten kuningas ja lohduttaja.

”Jeesus-lasta rauhoiteltiin. Kaikkea yritettiin tehdä itkun lopettamiseksi, mutta mikään ei auttanut. Vasta kun Joosef talutti minut Jeesuksen viereen, tuo itku lakkasi.”

Joosef katsoi isäntääni ja antoi hänelle yhden kultarahan niistä lahjoista, joita tietäjät antoivat. Sen jälkeen en ole ilkeää isäntää nähnyt. ”Ja tiedättekö, minä kuljin heidän seurassaan aina Egyptiin asti. Paluumatkalla loukkasin jalkani. He joutuivat jättämään minut tänne ja täällä olen vanhentunut.”

Kaikki aasit kuuntelivat henkeään haukoen Varma Vaiteliasta. Lopulta Varma sanoi. Jos Jeesus kuningas on tullut kaupunkiin, niin tahtoisin totisesti nähdä hänet, sillä en tiedä ketään muuta ihmistä, joka on tehnyt minulle niin paljon hyvää. Pikkuaasi Viki Vikkelä sanoi, että hän haluaa tulla mukaan.

Mutta tapasivatko aasit vielä Jeesuksen – se on kokonaan toinen tarina. Ehkäpä kuulet tarinan siitä myöhemmin.

Aasitrilogia
Osa I 1. adventti/palmusunnuntai: Seitsemän säkin mies
Osa III aasit ristin luona ja tythjällä haudalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s