Kaksi erilaista tahtoa

Ihminen on ihmeellinen

Ihminen on erikoinen olento. meidän Kehomme on ihmeellinen: Meillä on kädet tarttumista varten, jalat kulkemista varten ja selkä sitä varten, että voidaan maata loikoa. Sydän puksuttaa rinnassa. Keuhkot täyttyvät ilmalla. Aivot säätelevät ruumiin toimintaa. Aivot on erityisen monimutkainen juttu. meillä on aisteja, joilla saamme tietoa  ympäröivästä maailmasta. Näemme, kuulemme, maistamme, haistamme ja tunnemme sormenpäillä.

Ihmisen ihmeellisyys ei pääty tähän. Ihmisellä on tajunta tai tietoisuus. Me ajattelemme, suunnittelemme tulevaa, muistelemme menneitä. Meillä on tunteita: rakkautta, vihaa, pelkoa, rohkeutta, iloa, surua – perustunne on se, että tuntuu tavalliselta (ei miltään) jne. Meillä on lisäksi tahto. Tahdomme sitä ja tahdomme tätä. Tahdomme varsinkin joulua edeltävänä aikana, kun erilaisia joululahjakuvastoja tulee kotiin katselemme niitä ja tahdomme kaikenlaisia joululahjoja. Usein tahdomme ja toivomme paljon enemmän kuin voimme saada.

Ristiriitaiset tilanteet – oletteko huomanneet, että joskus tuntuu kuin meillä olisi kaksi erilaista tahtoa, kuin meissä asuisi kaksi eri ihmistä. Ne haluavat jopa vastakkaisia asioita. Me olemme sillä tavalla todellakin ihmeellisiä, että haluamme vastakkaisia asioita yhtä aikaa. Me haluamme syödä leivoksia, herkkuja ja makeisia ja saman aikaa emme halua pilata hampaitamme tai aikuisten kohdalla, emme halua lisäkiloja. Haluamme tulla hyväksi pianonsoittajaksi, mutta emme halua harjoitella. Haluamme olla koulun rakastetuin ihminen, mutta emme halua käyttäytyä sen mukaisesti. Toinen haluaa tehdä hyvää ja toinen puoli meistä haluaa tehdä pahaa.

Tai sitten välillä kiusaamme ja haukumme toista ihmistä (ehkä olemme hänelle kateellisia). Tiedämme että se ei ole oikein ja silti teemme sellaista.

Eräs koululainen tiedosti tämän asian elämässään. Hän teki välillä hyvää ja välillä taas jotakin aivan muuta. Hän sanoi opettajalle: Aivan kuin hänen

sisällään olisi kaksi koiraa, jotka vetävät häntä kahteen eri suuntaan.

”Kumpi niistä on voitolla?” kysyi opettaja.

”Se jota enemmän ruokin”.

Meidän kannattaa ruokkia sitä puolta itsessämme, joka pyrkii hyvään ja oikeaan.

.

Päivänavaus alakoululla

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s