Kynttiläkirkko

Kynttiläkirkko

Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps 119:105

Hyvä kynttiläkirkkoväki. Sää on tänään ollut sateinen ja tuulinen. Jouduimme tulemaan tänne kirkkoon suojaan. Nyt illalla on lisäksi pimeys verhonnut maan.

Tällaisina pimeinä iltoina kun kävelee ulkona huomaa hyvin selvästi sen, kuinka tärkeää valo on ihmiselle. Me saatamme kyllä viihtyä illan hämärässä, mutta täydellinen pimeys masentaa. Täydellinen pimeys sitoo ihmisen. Pimeässä ei voi tehdä mitään. Pimeydessä kaikki on kuin pysähtynyt. Mutta valo tuo kasvun ja elämän, valo sai päivällä myös linnut laulamaan. Valo sai mielen iloiseksi. Se saa meidät avautumaan, tulemaan ulos koloistamme.

Valo on elintärkeää. Minua ilahduttaa aina yksi näky. Se kun ulkoa käsin näkee valoja ihmisten kodeissa. Siinä samalla jo voi aistia kodin lämpöä ja elämää. Ulkona on pimeää ja kylmää, mutta seinien sisäpuolella, siellä on lämpöä ja elämää kokoontuneena valon ääreen.

Valo on elintärkeä. Vähäinenkin valo riittää. Pieni kynttilän valo voittaa jo pimeyden ja sen toivottomuuden.

Kynttiläkirkko, jota täällä illan pimeydessä vietämme, muistuttaa meitä, että on myös olemassa valoa, joka ei ole tästä maailmasta. On olemassa valoa, joka on auringon ja kynttilänvaloakin tärkeämpää. Se on valoa Jumalan luota.

Psalmi sanoi sen näin: Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.

Jumalan Sana on sitä valoa, joka ei ole tästä maailmasta. Se on valoa, joka ei sammu, valoa jota ei voi puhaltaa sammuksiin. Valoa, johon mikään myrsky ei tehoa. Jumalan Sana on sitä valoa ja Jumala itse on sitä valoa. Se on valo, joka on kaiken elämän lähde. Se on katoamatonta valoa, katoamatonta elämää, johon meidät on kutsuttu. Ja johon meidät myös on liitetty.

Tästä valosta psalmissa todettiin, että se kulkee meidän mukanamme. Se ei ole vain jossakin kaukana, vaan lähellä meitä, niin kuin kynttilä kädessämme. / Se on lamppu, joka valaisee askeleemme.

Se on valo, joka johtaa meitä elämässä ja kaikissa sen eri vaiheissa. Sen turvin me uskallamme tehdä matkaa.

Mutta samalla, kun se tekee meille matkan helpommaksi. Me elämme ja kuljemme tämän valon ääressä, tämä valo mukanamme. Se tarkoittaa myös sitä, että muut näkevät tämän valomme. Valo ei voi olla kätkössä. Antakaa siksi tekin sen valon loistaa. Älkää piilottako tai kätkekö sitä.

Meillä on monesti taipumus hävetä Jumalan luota tulevaa valoa. Sillä tiedämme, että kaikki eivät pidä siitä. Sitä vähätellään jotkut saattavat jopa nauraa.

Mutta me tiedämme, että tämä valo joka Jumalan luota tulee, on juuri sitä valoa, joka antaa meille elämän ja kasvun. Se on valoa, joka vapauttaa meidät pimeän toivottomuudesta. Se vapauttaa meidät oikeaan iloon. Kun me todella katsomme tätä valoa, se saa meidät iloiseksi. Sillä siinä valossa me opimme tuntemaan Jumalan ja sen mitä hän meistä ajattelee.

Kynttiläkirkko

Hyvät lapset! Tänään on erikoinen päivä, kun olemme tulleet tänne kynttiläkirkkoon.

Miksi tänään puhutaan kynttiläkirkosta? Ei kai tämä rakennus ole kynttilänvahasta tehty? Tämähän on selvästi puukirkko, koska tämä on tehty puusta. Jotkut puhuvat myös ristikirkosta, koska tämä on ristinmuotoinen. Kirkon käytävät muodostavat ristin keskelle kirkkoa.

Mutta mitä tarkoittaa kynttiläkirkko? Onkohan siinä tullut jokin sekaannus? Jos sanat ovatkin menneet väärinpäin, väärään järjestykseen ja pitäisi sanoa kirkkokynttilä eikä kynttiläkirkko. Jos kyse onkin kirkkokynttilöistä. Silloin sillä varmaan tarkoitetaan näitä kynttilöitä täällä alttarilla.

Mutta kaikki ovat minulle kyllä puhuneet kynttiläkirkosta ja ohjelmalehtiseenkin on kirjoitettu kynttiläkirkko. Eivät he varmaan ole väärässä.

Kun oikein tarkkaan ajattelen, niin tuo sana kynttiläkirkko tulee varmaankin niistä kynttilöistä, jotka teillä on ollut tänään mukana siinä kynttiläsaattueessa.

Olemme viettämässä täällä iltasella nyt kirkkotilaisuutta, johon osallistuu monta kynttilää (tosin kirkon vierellä) ja monta kättä, jotka ovat pitäneet kynttilästä kiinni ja myös monta silmää, jotka ovat kynttilän valoa katselleet.

Te olette tulleet tänään kirkkoon kauniissa ja juhlallisessa kynttiläkulkueessa ja niin te olette valaisseet pienellä kynttilänvalolla Merikarvian pimeää iltaa. Nyt nuo kynttilät on laskettu maahan.

Kynttilän valolla on meille kristityille tärkeä viesti. Ne kertovat meille Jeesus-lapsesta. Jeesus sanoo, että hän on koko maailman valo. Miksi hän näin sanoo? Miksi Jeesus on maailman valo?

Valo (kynttilän valo tai auringonvalo) merkitsee hyvyyttä, Jumalan hyvyyttä meitä kohtaan, hänen rakkauttaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Silloin kun Jeesus syntyi, niin maailmaan tuli niin paljon hyvyyttä ja rakkautta, että oli kuin pimeä yö olisi muuttunut päiväksi. Jumalan hyvyys loisti kuin aurinko.

Siksi aina kun te sytytätte kynttilän ja katselette sen liekkiä, muistuttaa se teille Jumalan hyvyydestä, suunnattomasta rakkaudesta sinua kohtaan.

Minun tehtäväni pappina on välittää tuota Jumalan hyvyyttä eteenpäin. Yksi tapa tehdä sitä on siunata ihmisiä, lapsia ja aikuisia Jumalan siunauksella. Jumala kehottaa meitä siunaamaan toisiamme.

Siksi pyydän teitä kaikkia lapsia tänne eteen polvistumaan tämän alttarikaiteen ääreen. Tällä teille luetaan siunaus, joka on lähtöisin Jumalasta.


Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s