14. shell – Laupias samarialainen

LUUK. 10:25-37 – laupias samarialainen 

KOULULAISJUMALANPALVELUS
Saarna 13 Kjs:n mukaan = 14. shell
LUUK. 10:25-37 – laupias samarialainen

Heinäkuun viimeisenä päivänä 1941 Auschwitzin keskitysleirissä kuuden aikaan illalla parakin 14 asukkaat kutsuttiin ulos seisomaan. – Yksi vanki oli karannut. Jokainen tiesi, mitä se merkitsee. Komendantti Karl Frizsch valitsi rangaistukseksi heistä kymmenen ihmistä kuolemaan.
Kun Frizsch oli valitsemassa sijaisrangaistuksen kohteita niin yhdeksänneltä valitulta petti hermot. Hän huusi itkien: ”Älkää valitko minua, olen perheellinen mies. Minulla on vaimo ja kaksi poikaa.” mSamalla esiin astui n. 50-vuotias pieni mies, joka kysyi upseerilta, voisiko hän ottaa tuon miehen paikan.
”Ja kuka te olette” kysyi Frizsch hämmästyneenä?
”Olen katolinen pappi”: mies vastasi. Hän oli Maximilian Kolbe, puolalainen pappi ja hänen käteensä oli tatuoitu numero 16670.
Frizsch suostui ehdotukseen ja valittuaan vielä yhden parakin 14 asukkaista, valitut vietiin kuolemanselliin, betonibunkkeriin, missä heitä odotti nälkäkuolema.
Yksi toisensa jälkeen vangit kuolivat. Kahden viikon kuluttua enää neljä oli hengissä. Maximilian Kolbe oli yksi heistä. Elokuun 14. päivänä loput neljä sitten surmattiin myrkkypistoksella suoneen.
Franciszek Gajowniczek oli mies, jonka paikan Kolbe oli ottanut. Hän selvisi keskitysleirin kauhuista elävänä ja oli todistamassa 1981, kun paavi Johannes Paavali II julisti Maximilian Kolben pyhimykseksi. Katolinen kirkko muistelee tätä pyhimystä hänen kuolinpäivänään 14. elokuuta.

Me ihmettelemme varmaan tällaista uskonrohkeutta. Miten kukaan voi haluta kuolla toisen puolesta. Ehkä emme pidä häntä kovin järkevänä. Tuskin olisimme samassa tilanteessa tehneet samoin. Olisimme kai olleet vain onnellisia siitä, että arpa ei osunut kohdallemme.

Kolbe oli tässä tilanteessa tuo laupias samarialainen, joka ei kävellyt ohitse. Joku voi pitää hänen uhriaan tarpeettomana, mutta tuskin ainakaan mies, jonka puolesta Kolbe antoi henkensä.

Olemme viimeaikoina lukeneet lehdestä toisenlaista laupias-samarialainen-kertomusta. Siinä nuori tyttö tulee hakemaan apua hukkuvalle lapselle. Miehet, joilta apaua haettiin, katselivat toisiaan vaivaantuneina. Eivät he viitsineet lähteä. Lapsen henki ei tosiasiassa ollut heille minkään arvoinen. Hänen elämänsä ja kuolemansa ei merkinnyt heille mitään edes silloin, kun se asetettiin heidän käsiinsä. Kun lapsi lopulta saatiin nostettua veden alta, se oli myöhäistä. Hän menehtyi sairaalassa.

Tämä surullinen tapahtuma on tarkka kuvaus ajasta, jota elämme. Löytyy toki vielä niitä, jotka olisivat rientäneet heti apuun, mutta he ovat kovasti harvenemaan päin. Tavallisempaa on kävellä ohi, katsoa syrjästä tai jopa työntää avunkysyjä luotaan.

Välinpitämättömyys on paljon tavallisempaa, samoin asenteet: mitä se minulle kuuluu; se ei ole minun vastuullani.

Itsekkyys, piittaamattomuus sekä mukavuudenhalu ovat muotiarvoja. Ei viitsitä vaivautua, ei suurten eikä pienten asioiden puolesta ellei siitä ole jotakin välitöntä hyötyä itselle. Tärkeintä kaikesta on itsensä toteuttaminen.

Onko siis taju hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä hämärtynyt viimeaikoina? Joidenkin tutkijoiden mukaan näin on käynyt. Olemme hiljaisesti hyväksyneet yleiseksi elämänohjeeksi piittaamattomuuden, itsekkyyden ja oman edun tavoittelun. Omalla esimerkillämme rohkaisemme vielä muita tällaiseen käyttäytymiseen.

Sellaiset arvot kuin tasapuolisuus ja yhteinen hyvä ovat käyneet vieraiksi. Jokainen haluaa vain itselleen, enemmän ja enemmän, muista ei ole väliä, riittää kun minulla on hyvin.

Kysymykseen, saako ikkunan potkaista rikki, ei vastata enää kyllä tai ei, vaan halutaan lisäselvitystä: onko kyseessä liikeikkuna vai autiotalo; joutuuko siitä kiinni ja saako rangaistuksen.

Kysymykseen, saako kirkon portailla olevien lyhtyjen koristelasit kivittää, vastaus ehkä olisi, että 30 metrin päästä heitettynä kyseessä olisi aika taitava suoritus.

Mutta 30 metriä heittäjän ja lyhdyn välissä ei tee hajottamisesta yhtään viattomampaa. Edelleen, vaikka joku henkilö koulussa tuntuisi teistä kuinka tyhmältä tahansa, se ei kuitenkaan anna teille lupaa kiusata häntä. Se on aina väärin.

On hyvä kysyä itseltään, olisinko minä mennyt auttamaan hukkuvaa lasta, vai olisinko yhtynyt suureen välinpitämättömien kuoroon: ”Minulla on parempaakin tekemistä”. Mukavaa tekemistä kyllä riittää, mutta tärkeä asiat eivät ole aina mukavia.

Jeesuksen opetus lähimmäisen rakastamisesta ei ole muuttunut miksikään. Rakkauden kaksoiskäsky ei kuulu: Rakasta vain itseäsi ja lähimmäistäsi, jos siitä on sinulla jotakin hyötyä, ja tee vain sitä, mikä on mukavaa. Ei, vaan se kuuluu edelleen Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tämä on suurin ja tärkein Jumalan käsky. Eivätkä nämä ole joitakin merkityksettömiä uskonnollisia höpö höpö -puheita, jotka voi huoletta nauraen sivuuttaa. Ne ovat tärkeitä käskyjä. Jumala on tärkein no. 1 (number one), koska hän rakastaa meitä ja on meidät luonut ja antanut elämän jokaiselle meistä ja pitää sitä yllä.

Sitten tulee lähimmäinen, toinen ihminen, Jumalan luoma ihminen, jota meidän tulee rakastaa ja kunnioittaa.

Jos näille miehille, joilta apua pyydettiin olisi ollut mielessään ja sydämessään kirkkaana nämä elämämme tärkeimmät asiat, niin ihmishenkeä ei olisi menetetty.

Jumala kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki rakastaa meitä ja haluaa, että me rakastaisimme myös toisiamme.

Silloin kun meille tulee tämä tärkeäksi, alamme näkemään kauneutta maailmassa ja ilon aiheita. Haluamme suojella emmekä hajottaa ja turmella. Meillä ei ole tarvetta lyödä ketään, ei potkia ikkunoita hajalle. Tämä usko Jumalaan ja hänen hyvyyteensä ja ihmiselämän kauneuteen voi tulla niinkin vahvaksi kuin Maximilian Kolbella, että antaa oman henkensä toisen puolesta. Kaikkien keskitysleirin kauheuksien keskellä hän säilytti uskonsa Jumalaan ja ehdottoman raukkautensa lähimmäiseen. Vain usko, joka käy yli ihmisymmärryksen on valmis tällaiseen rakkauteen, tällaiseen uhriin.

Rukoilemme…

2 kommenttia artikkeliin ”14. shell – Laupias samarialainen

  1. yhjg 5.2.2010 / 06:36

    no missä se hartaus on?.. olis tarvinu apua vähän omaan näyttöön…..

  2. puujalka 5.2.2010 / 07:52

    Vaikuttaa siltä, että hartaus on pitänyt tänne laittaa, mutta se on hukkaantunut jonnekin. Tältä istumalta en löydä koneeltani lapsille tarkoitettua hartautta aiheesta. Seuraava linkki on tekstistä pitämäni saarna.
    http://saarnatuoli.wordpress.com/1vk/14-shell/
    Toivottavasti siitä on jotakin apua.

    Käy tarkistamassa myös löytyykö osoiteesta
    http://www.jumis.fi
    ko. Raamatun kertomusta käsittelevää hartautta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s