Pilkka (alla olevasta pilkkateemasta voi luultavasti työstää pienellä vaivalla lasten kanssa sopivan jutun)
Lukiessani eräänä päivänä Eero Ojasen kirjaa Tien filosofia, pysähdyin yhden sanan kohdalla. Se herätti minussa halun tutkia asiaa lisää. Hän kertoi vanhasta tavasta merkitä reittejä.
Puun rungosta hakattiin kirveellä pala pois. Tummassa puussa valkoinen täplä loisti kauas. Merkki puussa oli nimeltään ’pilkka’ pala mikä irtosi ’pilke’. Konkreettisesta kirveellä puunrungon merkkaamista koskevasta pilkasta on juontunut joukko muita sanoja: pilkahtaa, pilkottaa, pilkistää, pilkkopimeä (niin pimeä että vain pilkat näkyvät puista). Pilkkominen pieneksi, klapeja saatetaan puhua pilkkeinä, jollakin on pilke silmäkulmassa, Sanasta tulevat myös johdannaisina pilkata, pilkkakirves, pilkallinen.
Erityisesti tuo toisen ihmisen sanalliseen halventamiseen liittyvä merkitys kiinnosti minua. Suomenkieli toimii tässä hätkähdyttävällä tavalla. Saatamme edelleen puhua sujuvasti jostakusta irvileuasta pilkkakirveenä. Luultavasti ajatus silloin liittyy meillä heti joihinkin pilkkakirjoituksiin tai vastaaviin. Hän tekee sanoillaan jonkun uhrin naurunalaiseksi.
Kun ihmistä oli pilkattu – vertauksen mukaan hänet on kuin kirveellä merkitty. Merkintä on niin näkyvä, että muut tietävät varmasti kenelle nauraa. Siksi pilkka ei jää koskaan yksittäiseksi teoksi. Kun henkilö on merkattu, muut jatkavat samaa naurua ja näin saavat uhriin aikaiseksi pysyvän merkin. Merkatusta uhrista ei tarvitse välittää.
Pilkkaaja tavoittelee uhristaan henkistä yliotetta. Sanat ovat henkisiä kirveeniskuja. Kunnia arvokkuus murretaan ja nautitaan häneen liitetyistä inhottavista määreistä, joista taitavalla sanankäytöllä saattaa tulla kohtalokkaan pysyviä – varsinkin pilkkalaulujen muodossa. Tästä syystä taitavia sanankäyttäjiä on vähän pelätty. Heillä katsottiin olevan voimia, joilla rusentaa toinen ihminen pieneksi. Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon. – voisin kuvitella pilkkaavan laulun lamaannuttavan uhrinsa, hän uppoaa häpeään kuin mutaan. Toisen itsetunto on tehty kädettömäksi.
Tunnettua on, että Jeesusta pilkattiin, kun hän oli ristillä. Hänet oli nostettu kaikkien naurettavaksi ristille. Merkitseminen oli täydellinen.
Matt 27:39-44 Jeesus oli naulittu ristille kahden ryövärin keskelle.
Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: ”Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!” Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: ”Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan — pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.” Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.
Kolme eri ihmisryhmää pilkkaavat Jeesusta. Ohikulkijat, ylipapit ja ristin ryövärit. Erikoista tekstissä on se, että kun suomennos puhuu vain pilkkaamisesta – käyttäen tätä yhtä sanaa kreikan kielessä käytössä on kolme sanaa.
Ohikulkijat näyttävät syyllistyvän raskaimpaan pilkkaan: blasfemiaan. Sana on yleensä varattu tarkoittamaan jumalanpilkkaa. Blasfeemos tulee luultavasti sanoista: blaptoo vanhingoittaa, feemi puhua. Saada puheellaan aikaan vahinkoa. Jumalanpilkasta Vanhassa testamentissa oli säädetty kuolemanrangaistus. Tämä on myös syytös joka Jeesukselle esitettiin: hän pilkkaa Jumalaa. Maallistuneessa yhteiskunnassa meidän on ehkä vaikea nähdä sitä, kuinka raskaasta rikkomuksesta jumalanpilkassa on ollut kysymys – se on ymmärretty sen akselin vaurioittamiseksi, jonka varassa maailma lepää.
Ylipappien pilkkaamista tarkoittava sana on Empaidzoo, joka tulee sanasta paidzoo, tarkoittaa lasten leikkiä (pais = lapsi). Pilkkaaminen rinnastuu tässä leikkimiseen jonkun kustannuksella. Tällaisella toiminnalla yritetään saattaa toinen naurunalaiseksi.
Ristin ryövärit, jotka jakavat saman ulkoknaisen kohtalon ovat katkeroituneet ja siitä todellisuudestaan käsin he pilkkaavat Jeesusta. Oneididzoo – häväistä, solvata, soimata. (huom myös nuhdella ja soimata) – oneidos ylenkatse.
Mikään näistä sanoista ei ole konkreettisuudessaan yhtä erikoinen kuin suomalainen ilmaus. Jos pilkka on toisen merkitsemistä, onnistuiko se Jeesuksen kohdalla? – Ei ainakaan lopullisesti.
En ajattele naulanjälkiä hänessä pilkkakirveeniskuina. Vaikka ne omalla tavallaan voisivat ollakin osoittamassa tietä taivaaseen. Jos pilkkaamisella tarkoitetaan toisen häpäisemistä ja arvon riistoa, siinä tapauksessa pilkkaajat eivät onnistuneet tehtävässään. Hänen kunniaansa ei nujerrettu, vaikka pilkkakirves osui häneen monin tavoin: häntä syljettiin, lyötiin, puettiin narrikuninkaaksi, jotta hänestä tehtäisiin mitä karkeinta pilaa, hänet riisuttiin alastomaksi ja ristiinnaulittiin. Mutta henkistä yliotetta hänestä ei saatu. Jeesus rukoili pahantekijöilleen armoa. Hän kuolleista noustuaan osoitti olevansa vapaa kaikesta siitä, millä häntä vainottiin. Ja meille hän kuolleista noustuaan julisti rauhaa.
Jeesus sanoi, että pilkka, joka häneen on isketty, tullaan iskemään myös hänen seuraajiinsa. Kristityt tulevat kokemaan samaa vainoa ja halveksuntaa kuin heidän opettajansa Jeesus. Mutta me saamme olla varmat, että tästä kaikesta hän antaa meille voiton, niin kuin hän itse on voittanut maailman.
…
Pilkka voi osua omaan nilkkaan. Jumalan pilkan kohdalla tästä lienee aina kysymys.
Täällä päin vanhemmat ihmiset tunnistavat pilkka-sanan puun merkitsemistä tarkoittavana. Puut jotka kaadetaan merkitään eli niihin lyödään pilkka. Tässä suhteessa pilkkaaminen henkisenä määreenä toimii edelleen voimakkaana ilmaisuna. Pilkkaaja merkitsee toisen ihmisen kaatamista varten. Sitä se pilkka on – muut tulevat lyömään lyötyä.
apuneuvona käytetty kirjoja: Veijo Meri, Sanojen synty, Nykysuomen sanakirja, Novun 2 Luuk-Joh ja Novum 5 sanairja
Sallikaa lasten tulla 