Enkelikirkko 28.12.2006 Harjavallan kirkossa
Taas mennään aasilla
Rekvisiitta: pehmolelu aasi Enkelikirkossa enkeleiksi puetut esikoululaiset istuivat tuoleilla eturivissä seurakuntaan päin. Mennessäni saarnaa pitämään laitoin aasin kulkemaan enkelien kädestä käteen. Se oli samalla aasin matka suojassa enkelin.
Tänään on neljäs joulupäivä. Sillä on kristillisessä perinteessä myös oma aiheensa. Se on pyhän perheen pako Egyptiin. Luen tämän päivän evankeliumista pienen osan.
Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Josefille ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet.” Matt. Luku 2
Enkeli esiintyy tässäkin kertomuksessa, kun se unessa varoitti Joosefia heitä uhkaavasta vaarasta. Enkeli oli vieraillut Jeesuksen lähellä jo monta kertaa. Aikaisemmin enkeli oli ilmestynyt Marialle ja ilmoittanut hänelle, että hän synnyttää pojan, jolle antaa nimeksi Jeesus. Jouluna enkeli ilmestyi paimenille ja kertoivat suuren ilosanoman Jeesuksen syntymästä. Tässä evankeliumin kohdassa enkeli lähetti Joosefin ja Marian ja Jeesuksen turvaan.
He joutuivat lähtemään pakomatkalle, sillä kaikki eivät iloinneet Jeesuksen syntymästä. Ennustukset sanoivat, että Jeesus on kuningas. Muistat varmaan, että myös idän tietäjät tulivat kumartamaan myös Jeesusta. Kirkas tähti oli kulkenut heidän edellään ja osoittanut tietä. Tuo tähti oli heille merkki heille kuninkaasta, joka oli juuri syntynyt. Mutta kuten sanoin, kaikki eivät ilahtuneet Jeesuksen syntymästä. Kuningas Herodes ei halunnut kilpailijoita. Hänellä ei ollut aikomusta luovuttaa kuninkuuttaan kenellekään toiselle. Siksi hän tahtoi varmistaa, että kilpailevat kuninkaat raivataan pois tieltä niinpian kuin suinkin.
Siksi Herodes lähetti sotilaat etsimään Jeesusta. Mutta Jumalan varjelus oli Joosefin, Marian ja Jeesukseen yllä. Lopulta he pääsivät vahingoittumatta sotilaita pakoon. Mutta heidän oli mentävä kauas Egyptiin asti.
Kun siis tänään enkelien kanssa lähdemme etsimään Jeesusta, emme löydäkään häntä enää Betlehemin seimestä. Meidän on lähdettävä heidän perässään pakomatkalle Egyptiin.
Mitä me nyt näemme? Pyhä perhe on taas matkalla. Aasi on ratsuna. He pakenevat Egyptiä kohden sotilaat kintereillään._Perhe on jälleen pakannut vähät tavaransa. Maria istuu aasin selässä Jeesus on kapaloituna äitinsä sylissä. Joosef kulkee jalkaisin ja näyttää tietä. Enkeli seuraa perässä. Maria ja Joosef eivät enkeliä näe, mutta Jumalan enkeli suojelee heitä kaiken aikaa. Heidän matkansa oli enkelin varjelema, kuten tuo aasi kulki matkan tässä kirkossa pienen enkelin sylistä syliin.
Jotakin erikoista tässä seurueessa kuitenkin on.Aasi on hermostunut. Se pelkää.
Olet ehkä huomannut joskus eläinten käytöksessä jotakin erikoista. Niillä on tarkemmat aistit. Ne aistivat myös ihmisten tuntemukset. Tiedät varmaan sen, että koirakin aistii sen, jos ihminen pelkää tai on surullinen tai tuntee iloa. (kenellä teistä on koira tai kissa?) Joosefin huolestuneisuus ja Marian pelko ovat saaneet aasinkin säikyksi. Ja ehkäpä aasi aistii myös jotakin sellaista, mistä Joosef ja Maria eivät tienneet.
Aasi pitää päätään alhaalla ja sen korvat luimistelevat taaksepäin. Eläin vaistoaa ympärillä olevan vaaran. Välillä se ei suostu ottamaan askelia eteenpäin. Joosefin pitää rauhoitella sitä.
Mikään ei tunnu auttavan. Vasta kun Maria istuu aasin selkään ja hänelle annetaan Jeesus-lapsi syliin, aasi rauhoittuu. Rauha, mikä on nukkuvan Jeesus-lapsen yllä rauhoittaa myös pelokkaan aasin.
Se on sitä samaa rauhaa, josta enkelit lauloivat paimenille. Jumalan on kunnia korkeuksissa. Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Nukkuva Jeesus poisti aasin pelon. Ja niin se lähti kävelemään. Maailmassa voi olla monenlaisia vaikeuksia ja murheita. Mutta mikään ei silti voi poistaa sitä rauhaa, joka Jeesuksen lähellä on. Se tuo turvan joka askeleelle, vaikka sotilaat etsisivät meitä vahingoittaakseen meitä – niin kuin kerran Jeesusta.
Mutta miten me löydämme Jeesuksen tänään? Tietäjillä oli tähti, paimenille kerrottiin lapsesta, joka makaa seimessä. tänään Jeesus ei ole enää seimessä. hän on pakomatkalla. häntä etsii paha kuningas sotilaineen, mutta ei löydä. Jokainen joka etsii häntä sydämestään, etsii rauhaa, jonka Jeesukselta saa, hän varmasti löytää Jeesuksen luokse. enkelit ohjaavat hänen kulkuaan. Etsivä löytää hänet, joka on kätkeytynyt muilta.
Toivon sinun jouluusi kuuluvan enkelien tervehdyksen. Toivon, että sinäkin olet löytänyt Jeesuksen luo. hänen luonaan on kaikkein syvin ilo ja rauha.